
Someron kaupunki laatii ensi vuonna taloussuunnitelman, jonka tavoitteena on tukea kaupungin talouden pysymistä tasapainossa myös tulevaisuudessa. Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen huomauttaa, että taloussuunnitelmassa tuodaan esille erilaisia vaihtoehtoja palveluiden järjestämiseksi.
– Koulu- ja päivähoitopuolella on jo tekeillä palveluverkkoa koskeva oppimisympäristöselvitys, mutta taloussuunnitelmassa käsitellään laajemminkin palveluiden tuottamista ja mitoitusta. Toinen suunnitelman keskeinen asia koskee kiinteistöjä ja niiden mahdollista myyntiä.
Suikkanen korostaa taloussuunnitelmaan kuuluvan oleellisena osana myös hintalaput eli arviot eri vaihtoehtojen kustannuksista.
– Talouden yksityiskohtien parantunut seuranta sekä mahdollisuus verrata eri kuntia entistä paremmin toisiinsa antaa tähän hyvät mahdollisuudet.
Suikkanen muistuttaa, että taloussuunnitelma on pitkän tähtäimen ohjelma, jossa katsotaan koronakriisin yli.
– Siinä annetaan erilaisia vaihtoehtoja talouden tasapainottamiseksi. Taloussuunnitelma helpottaa myös harkinnanvaraisen valtionosuuden hakemista, jos sille tulee tarvetta.
Tämän vuoden talous on sujunut Someron kaupungin osalta selvästi talousarviossa ennakoitua paremmin. Vuosikate oli syyskuun lopussa yli 3 miljoonaa euroa parempi kuin vuosi sitten. Suikkanen korostaa, että tämän hetken hyvään tilanteeseen ei voi tuudittautua.
– Valtionosuuksia nostettiin tänä vuonna, ja koronan vaikutukset näkyvät vasta myöhemmin. Myös tulevien vuosien valtionosuuspolitiikka vaikuttaa paljon talouskehitykseen.
Taloussuunnitelman laatiminen on mukana kaupunginhallituksen ensi vuoden talousarviotavoitteissa.
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunki pitää ensi vuonna verot ennallaan. Someron tuloveroprosentti on tällä hetkellä 20,50, mihin se nousi tämän vuoden alussa.
– Toista korotusta peräkkäin ei vakavasti edes harkittu, kun vielä kuluva vuosi on sujunut ennakoitua paremmin, Suikkanen toteaa.
Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti on Somerolla 0,41, vapaa-ajan asunnon 0,93 ja voimalaitosrakennusten 3,10.
Veroista päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto.