Sami Keski-Vähälä: Nokia. Ensi-ilta Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä 25.11. Ohjaus: Mikko Kouki. Lavastus: Teppo Järvinen. Puvustus: Tuomas Lampinen. Valosuunnittelu: Janne Teivainen. Sävellys: Iiro Laakso. Näyttelijät: Taneli Mäkelä, Carl-Kristian Rundman, Anna Victoria Eriksson, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Mika Kujala, Olli Rahkonen ja Kimmo Rasila. Esitykset jatkuvat 19.5.2021 saakka. Seuraava esitys keskiviikkona 2.12. klo 19.
Alku on pelottavan triviaali, aivan kuin Nokian noususta ja tuhosta kertovaa näytelmää ei saisi polkaistua liikkeelle millään muulla metaforalla kuin tyhjällä näyttämöllä itsekseen legendaarista Nokia-tunea soittavalla kännykällä.
Laimean alkukohtauksen jälkeen Sami Keski-Vähälän teksti parantaa juoksuaan kuin kaatumisensa jälkeen maailmanennätykseen painellut Lasse Virén Münchenin olympialaisten kymppitonnilla. Ihan maailmanluokkaan ei Nokia toki nouse, mutta puolta Suomea kiehtova aihe on joka tapauksessa saanut arvoisensa näyttämötulkinnan.
Ensimmäisellä puoliskollaan Keski-Vähälän teksti kronikoi Nokian alkuhistoriaa ja sen kasvamista joka suuntaan kurottavaksi monialayhtiöksi. ”Rönsyt ovat kassavirtaa”, julistaa lähes karnevalistiseksi hahmoksi kirjoitettu pääjohtaja Kari Kairamo, mutta nuori rahoitusjohtaja Jorma Ollila näkee juuri rönsyilyn firman ongelmien perimmäiseksi syyksi.
On päästävä eroon siitä ja tästä ja tuosta, on keskityttävä matkapuhelimiin. Suomalaisen taloushistorian mytologisin strategiapäätös valitsee Keski-Vähälän puolesta myös näytelmän tyylilajin: kalevalalaisen mytologian.
Matkapuhelimista tulee sampo, joka jauhaa määrättömästi maallista hyvää Suomelle. Ylevämpääkin hyvää on tarjolla, kun yhtiön menestys siirtää syrjäisen maamme osaksi globaalia taloutta ja pohjoisen ihmettä ihastellaan kautta läntisen maailman.
Jorma Ollila on Suomen palvotuin yritysjohtaja, jota kysellään presidenttiehdokkaaksikin. Miksi pyrkiä presidentiksi, kun voi olla kuningas, Keski-Vähälän Ollila vastaa pyytäjille.
Samalla näytelmä siirtyy kalevalalaisesta myytinrakentamisesta shakespearelaiseksi kuningasdraamaksi. Siirto on loistava strateginen veto käsikirjoittaja Keski-Vähälältä ja ohjaaja Mikko Koukilta. Viimeisen tunnin aikana Nokiasta kasvaa merkittävä suomalainen draamaesitys, joka tavoittaa jotain olennaista Suomen teollisen historian tärkeimmästä yksiköstä mutta kiinnittyy myös draamana luontevaksi osaksi maailmankirjallisuutta.
Näytelmän alkupään Ollila saa huseerata lavalla ilman vastavoimaa. Hänen ”dreamteaminsa” on koottu kuuliaisista jees-miehistä ja –naisista, jotka piiloutuvat kokoushuoneen pöydän alle pommisuojaan aina kun kuningas saa kuuluisia huutoraivareitaan. Kuninkaan kanssa on lupa olla vain samaa mieltä.
Vaan sitten draamaan astuu mukaan muuan nuori yrittäjä, joka pukeutuu farkkuihin ja jättää pukeutumatta kravattiin. Risto Siilasmaa pyydetään Nokian hallitukseen, mahdollisesti imagosyistä, mutta juuri Siilasmaasta tulee hallituksen ainoa selvänäköinen ja tulevaisuuteen katsova ihminen.
Hän näkee Nokian orastavat ongelmat ja ymmärtää bisneksen olevan siirtymässä päätelaitteiden valmistuksesta ohjelmistojen ja ekosysteemien kilpailuun. Ollila näkee hallituksen kuopuksessa pahanilman linnun, joka ensin uhkaa hänen mielenrauhaa ja sitten hänen suvereenia valtaansa.
Shakespearella olisi tässä vaiheessa jo veitsi heilahtanut, mutta Keski-Vähälän Ollilalle riittää pöydälle nouseminen ja silmitön huutaminen. Reaalimaailmassa se ei riittänyt, Ollila syrjäytettiin ja ohjaaja Kouki esittää hänet katkeroituneena miehenä ajelemassa ympyrää golf-autolla.
Nokian synkimmällä hetkellä kuningasdraama palaa hetkeksi mytologisiin alkutunnelmiinsa, kun Microsoftin neuvotellessa Nokia-kauppaa itse Bill Gates puhuu kalevalaa. Se on hilpeä välähdys muutoin kovin tummasävyisessä tarinassa.
Suurelta osin Nokia on Jorma Ollilan tarina. Yritys on hänelle alisteinen, ainakin Keski-Vähälän ja Koukin käsittelyssä. Selitys on hyvin yksinkertainen: Taneli Mäkelä tekee Ollilan vaativassa roolissa jokseenkin uskomattoman näyttelijäsuorituksen, joka saattaa hyvinkin jäädä suomalaisen näyttämötaiteen perimätietoon, sen mytologiaan.
Mäkelä on opetellut täsmällisesti tosielämän Ollilan mimiikan ja eleet aivan kuten käsikirjoittaja hallitsee tämän puheenparren. Yhdistelmä on tyrmäävä – hetkittäin Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämön lavalla voi luulla näkevänsä ja kuulevansa aidon Jorma Ollilan eikä häntä esittävän näyttelijän.
Tuhat ja yksi roolia Nokiassa vetävä Carl-Kristian Rundman on esityksen toinen keskus. Hänen riehakas tulkintansa tuo mukaan häivähdyksen komiikkaa tasapainottamaan Ollilan epäinhimillistä totisuutta.
Olli Rahkonen antaa äänen ja kasvot tosielämän Risto Siilasmaan taannoiselle Nokia-kirjalle, jonka hän näyttäisi Sami Keski-Vähälän tavoin lukeneen tarkasti. Rahkosen tulkinta perustuu pienemmille eleille kuin Mäkelällä tai ”Rundiksella”, mutta sisällöllisesti Rahkonen tavoittaa kaiken olennaisen omassa Siilasmaassaan, jotta Nokiaa voi hyvällä omallatunnolla kehua shakespearelaiseksi valtapelien draamaksi.
Teksti: Tommi Aitio
