Finlandia-voittaja Anni Kytömäen vinkki toi Salolle uuden luonnonsuojelualueen

0
Kirjailija Anni Kytömäki on luonnon ystävä, ja hän on ostanut esikoiskirjansa tuotoilla metsää. Kytömäen aloitteesta Salosta suojeltiin hiljattain Kruunuvuoren alue Aarnionperältä. Kuva: Aamulehden arkisto/Petri Huhtinen

Kirjailija Anni Kytömäen puhelin soi kesken juoksulenkin. Hän tepasteli paikoillaan ja kuunteli hämmästyneenä, kun Gummeruksen toimitusjohtaja Anna Baijars kertoi Kytömäen Margarita-romaanin olevan tuore kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja.

Kytömäki juoksi kotiin niin kovaa kuin jaksoi ja kertoi ilouutisen lähipiirilleen.

Nyt, viikkoa myöhemmin Kytömäki kertoo olevansa huojentunut. Hänen esikoisensa Kultarinta (2014) nousi Finlandia-ehdokkaaksi, mutta kakkosteos Kivitasku (2017) sai vähemmän huomiota.

– Mietin, että näinkö tämä menee, kirja kirjalta huomiota tulee vähemmän. Olin ladannut esikoiseen hirveästi itseäni ja mietin, jääkö se pääteoksekseni, jonka jälkeen romaanini vaipuvat unholaan. Nyt on sellainen olo, että ura kantaa, eikä tämä jäänytkään esikoisromaaniin, Kytömäki kertoo.

Margaritassa kylpylän hierojana työskentelevän Sennin, metsiä hakattavaksi ja säästettäväksi tutkivan Antin ja sotaan joutuneen pasifistin pojan Mikon tarinat risteävät 1950-luvun alun Suomessa.

Yhdeksi päähenkilöksi nousee myös uhanalainen jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera), joka kirjan hahmojen tavoin pärjäisi parhaiten omissa oloissaan, rauhassa maailman kolhuilta.

Mutta miten liki 600-sivuinen romaani syntyi?

 

Alun perin Anni Kytömäen oli tarkoitus kirjoittaa jatko-osa Kultarinnalle, mutta hahmot eivät enää heränneet uudestaan henkiin. Samaan aikaan hänellä oli mielessään jokihelmisimpukka, laji, josta hän oli halunnut kirjoittaa kauan.

Jokihelmisimpukka on Etelä-Suomessa hyvin harvinainen. Pirkanmaalla se elää kolmessa joessa, joista kaksi on lähellä Kytömäen kotiseutua. Hänen luontoretkensä veivät jokien luo jo parikymmentä vuotta sitten.

– Jokihelmisimpukoita on ollut olemassa jo dinosaurusten aikaan, ja yksilöt voivat elää yli 200-vuotiaaksi. Minua kiehtoi ajatus siitä, että joen pohjassa asuu evoluution supersankareita. Ne möllöttävät omissa oloissaan, eivät juuri edes liiku. Silti ne ovat meistä kaikista vahvimpia.

Hieroja Sennin henkilö alkoi hahmottua jokihelmisimpukan kautta. Kuten jokihelmisimpukka, Senni on vahva, mutta kuoreensa käpertynyt. Hän viihtyy omassa sisäisessä maailmassaan tarkkaillen muita, kunnes se ei ole enää mahdollista.

Senni tulee vahingossa raskaaksi aikana, jolloin abortin salliva lainsäädäntö on Suomessa juuri tullut käyttöön. Ainakin periaatteessa.

Senni ei halua pitää lasta, sillä se tekee hänet sairaaksi. Kyseessä on hyperemeesi, vaikea raskauden aikainen pahoinvointi. Senni kuihtuu olemattomiin, kun mikään ruoka ei pysy hänen sisällään.

Aborttimahdollisuus jää lopulta teoreettiseksi.

– Raskauden aikana yhteiskunta rikkoo Sennin kuoren samaan tapaan kuin helmenpyydystäjät rikkovat jokihelmisimpukan kuoren, Kytömäki sanoo.

Sennille vakuutellaan, että pahoinvointi on vain normaali osa raskautta. Samantyyppistä retoriikkaa on Kytömäki kuullut käytettävän vielä tällä vuosituhannellakin.

Sotien jälkeisessä Suomessa synnyttämistä pidettiin naisen kansalaisvelvollisuutena, ja Väestöliitto suositteli, että jokainen nainen synnyttäisi kuusi lasta.

– Raskaus ei koskaan ole liian suuri taakka naisen elimistölle, koska se on luonnollinen olotila, Kytömäki siteeraa ajalta peräisin ollutta lääkärikirjaa.

 

Senni nimeää väkisin kantamansa lapsen valtion vauvaksi. Elämä itsenäisenä naisena on menetetty, yhteiskunta painostaa häntä aivan toiseen suuntaan. Juuri se on yksi Kytömäen teemoista, joita hän jo ennen kirjoitusprosessin alkua halusi nostaa kirjallaan esiin.

– Tämä on niin sanottua biovallan käyttöä, jossa yhteiskunta puuttuu ihmisen omaan itsemääräämisoikeuteen. Se on mielenkiintoinen ja karu ilmiö historiassa. Sitä edustaa edelleen esimerkiksi asevelvollisuus, jossa valtio menee yksilön oman päätösvallan ja ruumiillisen koskemattomuuden ohi.

Kirjan teemoista yksikään ei ole mukana sattumalta. Kytömäki on punonut tarinaan ajatuksia niin luonnonsuojelusta, sodasta kuin introverttien, sisäänpäin kääntyneiden oikeudesta olla ja elää omalla tavallaan.

Osa teemoista on ilmeisempiä, osa verhotumpia, kuten yhteiskunnalliset erot varakkaiden ja tavallisten palkkatyöläisten, maalaisten ja kaupunkilaisten välillä.

Luontokartoittaja, hieroja, humanististen tieteiden opiskelijaTurun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmasta.

Anni Kytömäellä on takanaan monia opintoja, mutta varsinaiseksi ammatiksi hänelle ei ole jäänyt sen paremmin luontokartoittaja kuin hierojakaan. Täysipäiväisesti kirjailijana työskentelevä Kytömäki ammentaa kirjoittamisessaan oppimastaan. Hän katselee ja kuvailee kirjojensa metsiä ja jokia luonnon tuntijan silmin, eikä Margaritan Senni suinkaan ole sattumalta hieroja.

– Sisäänpäin kääntyneen hierojan ja puolialastoman asiakkaan kohtaaminen on monisyinen. Jos asiakas on ensimmäistä kertaa hierojalla ja hieroja on vaivautunut, pieleen menee. Sennillä on omassa mielessään monenlaisia ajatuksia, mutta hän ottaa työroolin ja kaikki menee hyvin.

Kytömäki on sitä mieltä, ettei kuorissa ja rooleissa ole mitään vikaa. Neuvo ”ole oma itsesi” voi olla väärä lähtökohta, jos tehtävä sujuu paremmin roolin turvin. Rooli tarjoaa suojapintaa.

– Ihminen on erilainen eri tilanteissa. Roolin takana voi selviytyä vähemmin vaurioin. Itse kirjailijaksi tullessani mietin, että kauheaa, jos joudunkin jonnekin esiintymään. Olen huomannut, että esiintymispaikalle mennessä käynnistyy kirjailijan rooli, ja kaikki meneekin hyvin. Kannustan ihmisiä pitämään kiinni kuorestaan ja eri rooleistaan.

Yliopiston kandintyössään Kytömäki tutki mitäpä muitakaan kuin jokihelmisimpukoita. Samalla syntyi taustamateriaalia romaaniin, jota hän oli jo kirjoittamassa.

Kirjoittamista Kytömäki ei ole opiskellut yläasteen kirjoittajakerhoa ja lukion luovan kirjoittamisen kursseja lukuun ottamatta. Hänen teoksiaan on toistuvasti kehuttu juuri niiden kielestä. ”Kirjan kieli viettelee mukaansa ja sen kerronta kannattelee lukijaansa värikkään jatkumonsa aalloilla”, totesi Finlandian valinnut kapellimestari Hannu Lintu perusteluissaan.

Kytömäen kirjoihin syntyy ensiksi tarina, sitten sen rungosta esiin maalaava runollisuus.

– Näen koko tarinan mielessäni visuaalisena, kuvallisena virtana. Kirjoittaminen on aikamoista palikoiden kokoamista. Sanat ovat niin konkreettisia, ne kalisevat ja kolisevat. Kestää pitkään, että saan muokattua niistä virtaavaa. Ensimmäinen versio on kolinaa, ja kasvatan tekstimassaa kerros kerrokselta, lisään adjektiiveja ja verbejä. Siksi kirjani ovat niin pitkiä, Kytömäki naurahtaa.

Kytömäen työtapa on tarkka. Hän selvittää ja etsii tietoa. Jos kirjoittaessa häntä jää vaivaamaan, miten kauppaloiden kadut valaistiin 1950-luvulla, hän merkitsee käsikirjoitukseen ruksin ja palaa asiaan faktojen kanssa.

 

Kytömäen lukijat tietävät, että myös kirjat ovat kuin jokihelmisimpukka. Kertomus ei ole aivan sitä, miltä se voi pitkäänkin vaikuttaa, vaan sisin paljastuu vähitellen, pienistä vihjeistä. Nekään eivät ole sattumaa.

– Tavoitteenani on tehdä yllätyksiä. Lukijana nautin siitä, että minua jymäytetään. Joskus yllätyksiä tuovat rinnastukset ja yhtymäkohdat syntyvät spontaanisti, ja niitä saa sovitella keskenään, että ne olisivat tarinan todellisuudessa mahdollisia.

Kytömäelle tärkeintä kirjassa on kuitenkin loppu. Sen hän keksii mielessään aina ensimmäiseksi. Kytömäen loput ovat avoimia, ainakin ensi lukemalta.

– Loppu on kirjailijan näytön paikka. Loppuun kiteytyy kaikkein tärkein, se sanoma, mikä kirjalla on ollut. Loppu on vastuullinen kohta, jossa pitää antaa lukijalle riittävästi eväitä sen miettimiseen, mitä seuraavaksi olisi tapahtunut. Minulla ei ole ainoaa oikeaa vastausta.

Palapelimäinen, loppua kohti avautuva rakenne on Kytömäeltä harkittua myös siksi, että hän toivoo arvoituksellisuuden jatkavan kirjan elinkaarta.

– Ehkä sama kirja luetaan uudestaan puolen vuoden päästä.

Anni Kytömäen seuraavaa kirjaa saadaan odottaa ehkä joitain vuosia. Uutta romaania on olemassa kymmenen sivun verran. Tapahtumat ja henkilöt ovat jo tulleet Kytömäelle esiin, tapahtumien ajankohta on vielä hahmottumassa. Se on varmaa, että Kultarinta ei jatko-osaa enää saa.

– Margarita on Kultarinnan henkinen jatko-osa, perillinen.

Anna Baijarsin puhelu Finlandia-voitosta vei omissa oloissaan viihtyvän Kytömäen hetkeksi melkoiseen pyöritykseen. Kun arki alkaa rauhoittua, kirjoittaminenkin ehkä pääsee jatkumaan.

– Onnellinen ja tyytyväinen kirjailija on huono lähtökohta kirjoittamiselle. Fiktion teko on pakopaikka omasta todellisuudesta. Jos olo omassa elämässä on neutraali tai tukala, rinnakkaistodellisuudessa viihtyy hyvin. Omaan elämääni on tullut nyt niin paljon säihkettä, että olen varmaan tovin hyvin läsnä omassa todellisuudessani.

Kruunuvuoren luonnonsuojelualue syntyi Kytömäen aloitteesta

Aarnionperän lähelle aivan Salon keskustan kupeeseen syntyi lokakuussa uusi luonnonsuojelualue. Luonnonperintösäätiö osti yhdeksän hehtaarin laajuisen metsän suojeltavaksi kirjailija Anni Kytömäen aloitteesta.

– Olen vuosia seurannut myynnissä olevia metsäpalstoja. Tämän itse asiassa löysi ensiksi mieheni. Totesin, että metsä kuulostaa mielenkiintoiselta, myös siellä olevan muinaishaudan vuoksi.

Kytömäen vinkistä Luonnonperintösäätiön edustaja, somerolainen Mikko Hovila kävi katsomassa paikkaa ja totesi sen tarjouksen tekemisen arvoiseksi.

– Ilokseni kuulin, että Luonnonperintösäätiön tarjous voitti kilpailun.

Alueen nimeksi tulee Kruunuvuori juuri muinaishaudan takia.

– Olen retkeillyt Salossa ja kuullut, että pronssikautisia kiviröykkiöitä sanotaan Salossa päin kruunuiksi. Kuulostaa hienolta, että kivikot ovat kallioiden kruunuja, Kytömäki miettii.

Anni Kytömäki ei ole vielä ehtinyt käydä tutustumassa Kruunuvuoreen, mutta se on hänen suunnitelmissaan. Viime kesänä Kytömäki vietti miehensä kanssa Salossa pari päivää osana Raaseporiin suuntautunutta kesäreissua.

– Retkeilimme Ilmusmäellä, jossa oli luola ja komeita maisemia ja kiikaroimme lintuja Salonjoen suistoalueella. Luontokohteet, hautausmaat ja kirjastot ovat vakiopaikkoja, joihin tutustun matkoilla.

Kytömäki omistaa itse metsää yhteensä 14 hehtaaria. Hän osti esikoiskirjansa Kultarinnan tuotoilla metsäpalstan, liitti sen metsiensuojeluohjelma Metsoon ja osti siitä saamillaan rahoilla toisen palstan. Toisen palstan Metso-tuotoilla hän hankki vielä kolmannen.

– En tiedä, ostanko enää lisää. Omistamisen käsite on minulle vieras. Koen, että metsä on omien lakiensa mukaan toimiva ekosysteemi ja tuntuu ajatuksena hankalalta, että omistaisin sen.

Margarita on painettu silkinohuelle, hieman virsikirjamaiselle paperille, joka oli ekologisinta, mitä Euroopan markkinoilta löytyi. Kytömäki haluaa, että hänen kirjojensa painaminen verottaa metsää mahdollisimman vähän.

– Viihdyn metsässä. Saan olla siellä omissa ajatuksissani, aistia tunnelmia ja metsän salaperäisyyttä.

Lue Margaritan arvio: Anni Kytömäen Margarita on hämmästyttävän ajankohtainen

Anni Kytömäki

Syntynyt 1980 Ylöjärvellä, asuu Hämeenkyrössä Pirkanmaalla.

Ammatiltaan kirjailija ja kolumnisti.

Työskennellyt aiemmin kansalaisjärjestöissä ja keikkamuusikkona.

Esikoisteos Kultarinta oli ehdolla Finlandia-palkinnon ja Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi. Kultarinta sai mm. Kaarlen palkinnon sekä Tulenkantaja-palkinnon, ja se on sovitettu näytelmäksi.

Kolmas teos Margarita sai kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.