Penkit pois käytöstä myös Salon kauppakeskittymistä – Plazassa jouduttiin perumaan myös joulupukin vierailu

0
Kauppakeskus Plazan yleisissä tiloissa ei voi viettää aikaa ainakaan istuen seuraavien kolmen viikon kuluessa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Uudet Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän ohjeistukset näkyvät Salon kauppakeskustenkin yleisissä tiloissa. Aulojen ja käytävien istumapaikkoja ja oleskelutiloja on otettu pois käytöstä.

Muuten kauppakeskittymissä seurataan koronatilannetta ja siihen liittyviä ohjeita edelleen tarkasti ja ohjeistuksiin aiotaan myös reagoida nopeasti.

Varsinais-Suomen alueellinen koronakoordinaatioryhmä ohjeisti tiistaina muun muassa, että sisäleikkipaikat ja -leikkipuistot suljetaan, kauppakeskusten julkiset tilat suljetaan ja sisätiloissa järjestettäviin tapahtumiin saisi osallistua maksimissaan kymmenen henkilöä. Ryhmä suositteli, että myös yksityiset toimijat ottaisivat suositukset käyttöön.

Yleistä maskipakkoa ei ole, mutta viranomaiset suosittelevat vahvasti maskien yleistä käyttöä etenkin sisätiloissa sekä asiakaspalvelutilanteissa ulkotiloissa.

Salon Citymarketissa tiistaiset ohjeistukset aiheuttivat sisääntuloaulan penkkien poistamisen.

– Ne otetaan pois käytöstä ja kylteillä kerrotaan asiakkaille viranomaisten uusista suosituksista. Pyrimme minimoimaan aulan liikenteen, kertoi keskiviikkona Salon Citymarketin tavaratalopäällikkö Eija Kurvinen.

Citymarketissa asiakkaita muistutetaan turvaväleistä ja käsidesin käytöstä ja maskit ovat käytössä koko henkilökunnalla. Asiakkaille maskin käyttöä suositellaan.

– Olisi hyvä, jos kaikki käyttäisivät maskia, mutta pakkoa emme voi julistaa. Noudatamme tässä Keskon yleistä linjaa, Kurvinen sanoo.

Kauppakeskus Plazassa on oleskelutilojen ja penkkien käyttöä rajoitettu jo viime viikolla. Oleskelutilojen ja penkkien käyttö on nyt estetty, leikkipaikka suljettiin jo keväällä.

– Tiistaina jouduimme päättämään joulukuun tapahtumien ja vieläpä joulupukin vierailujen perumisesta. Se on harmi, mutta on ehkä silti parempi, että pukki pääsisi sitten aattona vierailemaan kodeissa, kauppakeskusjohtaja Riikka Tuomainen sanoo.

Tuomaisen mukaan joulupukin vierailujen peruminen tuntuu näin joulun alla ikävältä, mutta välttämättömältä. Tuomainen muistuttaa, että joulutunnelmaan ja tonttujen askareita seuraamaan pääsee silti turvallisesti kauppakeskuksen toisessa kerroksessa sijaitsevan tonttulan ikkunan takaa.

– Kokoontumisrajoitukset ovat aika tiukkoja ja tauti on aktivoitumisvaiheessa. Emme ole suinkaan ainoita kauppakeskuksia, joissa on jouduttu tekemään samoja päätöksiä, Tuomainen harmittelee.

Muuten Salon kauppakeskus Plazassa tehdään samaa ennaltaehkäisevää työtä kuin ennenkin: asiakkaita muistutetaan turvaväleistä, käsidesipisteitä on eri puolilla ja myös vuokralaisyrityksiä on informoitu koronavarotoimenpiteiden tärkeydestä.

Suur-Seudun Osuuskauppa on myös reagoinut tiistaisiin, entistä tiukempiin ohjeistuksiin. Halikon Prisman aulatiloista on poistettu istumamahdollisuudet jo viime viikolla.

– SSO:han operoi myös Lohjalla eli HUS:in alueella, ja otimme samat linjaukset käyttöön koko toimialueellamme, kertoo SSO:n viestintäpäällikkö Anu Karppinen.

Tiukentuneiden suositusten myötä SSO:ssa on myös peruttu kaikki henkilökunnan isommat palaverit ja koulutukset.

– Käytännössä kaikki monia ihmisiä yhteen tuovat tapahtumat on toistaiseksi peruttu odottamaan parempia aikoja, Karppinen sanoo.

Kaikissa SSO:n toimipisteissä muistutellaan myös asiakkaita niin turvaväleistä kuin käsidesinkin käytöstä. Maskin käyttöä suositellaan vahvasti kaupassa asioitaessa, mutta käyttöpakkoa ei kauppa juridisistakaan syistä voi Karppisen mukaan ihmisille määrätä.

Salon IoT Campuksella noudatetaan toimitusjohtaja Jukka Vakulan mukaan hyvin pitkälle Salon kaupungin suosituksia.

Salo IoT Campus on yksityinen, joskin Salon kaupungin osin omistava yritys.

– Yleisten tilojen osalta jatkamme ahkeraa siivousta ja desinfiointia, käsidesipisteiden ylläpitoa ja turvaväleistä muistuttamista. Aulan palvelupisteeseen on myös laitettu pleksi. Kuntosalin osalta jouduimme tekemään saman kuin keväällä, eli sulkemaan sen, Jukka Vakula sanoo.

IoT Campuksen ravintolassa on Vakulan mukaan vähennetty asiakaspaikkoja, ja kampuksen toinen kahviloista on kiinni. Campuksen henkilökunta käyttää suojana kasvovisiirejä.

Salon IoT Campuksen asiakasyritykset noudattavat Vakulan mukaan omissa tiloissa omia suosituksiaan pandemian torjumisessa.

– Kaikki ottavat suositukset vakavasti ja kaikki haluavat toki pitää yritystoiminnan käynnissä mahdollisimman täydellä teholla, Vakula sanoo.

 

MISTÄ ON KYSE?

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän suosituksia joulukuulle

  • Sisätiloissa järjestettäviin tapahtumiin voi osallistua korkeintaan kymmenen henkilöä.
  • Ulkotiloissa järjestettävissä tapahtumissa pitää noudattaa erityistä huolellisuutta maskien käytössä ja turvaväleissä.
  • Yli kymmenen henkilön yksityistilaisuuksia ei tule järjestää.
  • Julkisten ja yksityisten tilojen sulkemisesta koordinaatioryhmä suosittaa:
  • Kulttuuritilojen ja museoiden asiakasmäärää tulee rajata voimakkaasti niin, että ne vastaavat AVIn sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien henkilömäärän rajoitusta. Jos tämä ei ole mahdollista, kulttuuritilat ja museot tulisi sulkea.
  • Sisäleikkipuistot ja -leikkipaikat suljetaan.
  • Kauppakeskusten oleskelutilat suljetaan oleskelun välttämiseksi.
  • Suositus on, että yksityiset toimijat ottavat käyttöönsä vastaavat toimet.
  • Suositukset ovat voimassa 23.12.2020 saakka.