Rappiota ja uutta elämää – Pekka Turusen uutuusteos kertoo, miten sodan merkeistä muovautuu kaupunkilaisten olohuoneita

0
Hävittäjien säilytykseen tarkoitetusta hangaarista on tullut elokuvateatteri. Kuva: Pekka Turunen

Maali hilseilee sirppiä, vasaraa ja merisotamiestä kuvaavan seinämaalauksen pinnasta, oksien peittämä Leninin patsas kasvaa sammalta. Iloiset ihmiset luistelevat kentällä, jolla ennen oli Venäjän sotalaivaston telakka.

Kemiönsaarelainen valokuvaaja Pekka Turunen kuljettaa uutuusteoksessaan Kun sota on ohi (Parvs) matkalle sotien merkkien jäljille. Turunen on tallentanut muun muassa entisiä Neuvostoliiton sotilastukikohtia, niiden rappiota ja betonin sävyttämää tyhjyyttä. Kuvissa pääpainon saavat toisen maailmansodan jäljet, mutta mukana on myös kylmän sodan sekä vanhempien sotien merkkejä.

– Mihin uusiokäyttöön sopii kolme kilometriä pitkä kiitorata tai metsän keskellä oleva rapistuva kerrostaloalue? Ovatko nämä paikat myös vertauskuvia tämän hetken yhteiskunnista, jotka täytyisi ajatella ja rakentaa kokonaan uudelleen, pohtii hän raunioiden äärellä kuvatekstissä.

Turunen haluaa kuvillaan näyttää, kuinka paljon armeija ja sotaan varustautuminen kuluttavat luonnonvaroja ja resursseja. Ne taas ovat poissa muualta.

– Hylätyissä sotilaspaikoissa resusseja on käytetty turhaan, kun viholliskuvat ovat muuttuneet ja asejärjestelmät ja tukikohdat käyneet vanhanaikaisiksi. Jos me aiomme pysäyttää ilmaston lämpenemisen, pitää myös tällä ihmiselämän alueella tehdä paljon muutoksia, Turunen sanoo.

Latvian Karostassa sijaitseva aita on tehty käytetyistä sukellusveneen akuista. Kuva: Pekka Turunen

Pekka Turusen kuvat ovat peräisin seitsemästä maasta, liki 30 paikkakunnalta. Kuvausprojekti on kestänyt vuosien ajan, mutta alkunsa se sai sattumalta, kun Turusen kaveri ehdotti kuvausmatkaa Latvian Karostaan.

– Ajattelin, että ehkä se voisi olla kiinnostavaa. Karostassa oli muun muassa kerrostalot, jotka olivat jääneet kesken. Niitä ei koskaan ollut tehty valmiiksi, ennen kuin venäläiset kerkesivät muuttaa pois.

Turunen teki kaverinsa kanssa muutaman muunkin kuvausmatkan, mutta jäi lopulta taltioimaan sodan merkkejä yksinään. Työ oli vienyt mukanaan.

– Työ opettaa aina, tulee uusia kysymyksiä ja paikkoja, jotka rupeavat kiinnostamaan. Kävin kuvausreissulla omin päin ja lasten kanssa. Lapset olivat niin nuoria, etteivät valittaneet, että tulikin tämmöinen lomareissu, Turunen naurahtaa.

Karostan edustalla Latvian rannikolla on räjäytetty rannikkotykistöbunkkereita. Kuva: Pekka Turunen

Kuvat hiljalleen tuhoutuvista sotilastukikohdista eivät kuitenkaan riittäneet Turuselle teokseksi asti. Mukaan piti saada muutakin.

Lopullinen näkökulma löytyi muutama vuosi sitten.

– Hiffasin, että voin kuvata paikkoja, jotka ovat muuttuneet joksikin muuksi. On kunnostettu, tehty festaripaikaksi tai museoksi. Saksan Peenemündessa oli hyvä museo, jossa kerrottiin, miten rakennettiin V2-ohjuksia. Niillä pommitettiin Lontoota.

Turusen kuvissa entisestä sotilaslentokentästä on tullut ajoharjoittelurata, hävittäjien säilytykseen tarkoitettuun hangaariin on perustettu elokuvateatteri, tyhjiä kenttiä peittävät aurinkopaneelit.

Tartossa kiitoradan päähän nousi muutama vuosi sitten Viron kansallismuseo. Kylmän sodan aikaan samalla paikalla sijaitsi lentokenttä, jonka ydinasepommittajista yksi oli Turusen mukaan jatkuvasti ilmassa kostoiskua varten.

Yhdeksi hienoimmaksi uuden elämän saaneeksi alueeksi Turunen nostaa Berliinissä sijaitsevan Tempelhofin lentokentän. Kirjan kuvissa kentällä leikitään, ulkoillaan ja puistojumpataan.

– Alue on noin kolme kilometriä pitkä, ja sinne ei ole rakennettu oikein mitään. Kaupunkilaiset voivat harrastaa tyhjällä alueella mitä lystäävät. On aivan mahtavaa, että tämmöinen on täyteen ahdetussa kaupungissa.

Saksalaisnuoret itkevät järkyttyneinä tutustuttuaan natsien hirmutekoja käsittelevään näyttelyyn Berliinissä. Kuva: Pekka Turunen

Autioituneiden sotilasalueiden kuvaaminen ei ollut aina helppoa ja yksinkertaista. Jos vastaan ei tullut milläs asialla olette -kyselijöitä, oli tarjolla ainakin verkkoaita. Ne taas estävät valokuvaajaa vähintäänkin pääsemästä haluttuun kuvakulmaan.

– Verkkoaita on valokuvaajan pahin vihollinen. Niitä on joka puolella!

Kuvauskohteiden verkkoaidoista löytyi sattumoisin aina kolot, jotka joku muu oli ehtinyt tehdä valmiiksi. Alueilla liikkumisessa oli silti oma jännityksensä.

– Kun menee hylätylle sotilasalueelle, on aina se fiilis, että on luvattomalla paikalla. Valokuvaaja on jotenkin kauhean vaarallinen – se saattaa näyttää jotain semmoista, mitä ei haluta näytettävän, Turunen miettii.

Turunen joutui myös selvittelemään tullissa käymisiään ja näyttämään kuviaan. Tieto kuvauskeikoista oli kiirinyt kuvaajan edellä.

– Tullissa saatettiin kysellä, missä olen käynyt. Kun itsellä ei ole mitään karttaa, ei pysty edes sanomaan tarkasti. Me katsomme paikat Google Earthista, se on meidän karttamme.

Kun valokuvakirjan kokonaisuus oli hahmottunut Turuselle, hän kävi aineistoa läpi ja mietti, pitäisikö joitain osioita täydentää. Pitäisikö olla enemmän ihmisiä, vaiko aseita, onko tarpeeksi esimerkkejä muutoksista…

Koska kuvia muutoksesta ei ollut Turusesta riittävästi, hän matkusti Pietariin varta vasten kuvaamaan New Hollandin alueelle. Entinen rähjäinen sotilastelakka oli muuttunut viihtyisäksi kaupunkilaisten olohuoneeksi ravintoloineen.

– Aivan loistavaa, lisää tämmöistä, että sotilasalueet muutetaan kaikille avoimiksi paikoiksi.

Kuvausmatkalta kirjaan päätyi yksi kuva.

– Aikamoinen operaatio, Turunen summaa.

Novaja Hollandin sotilasalue Pietarissa on muuttunut kaupunkilaisten olohuoneeksi. Kuva: Pekka Turunen

Kun sota on ohi -kirjan sanoma on vahvasti sotia vastaan, rauhan puolesta.

– Sodat ja miehitykset aiheuttavat niin hirveästi pitkäaikaisia vaikutuksia. Kannattaako ryhtiä sotimaan? Suomessakin puidaan vielä sisällissodan traumoja jossain päin, Turunen sanoo.

Turunen kuvasi Berliinissä natsien hirmutekoa esittelevästä näyttelystä saapuneita nuoria. He itkevät lohduttomina ja järkyttyneinä näkemästään.

– Saksalaisilla on aivan kauhea menneisyyden taakka, vaikka ei mielestäni enää tarvitsisi olla. Eivät nykysaksalaiset olleet osallisia sodassa.

Turunen on kirjoittanut kirjaan esseen, jossa hän pohdiskelee sotimista ja sotien seurauksia. Joensuusta kotoisin olevan Turusen äidin suku joutui lähtemään Sortavalasta evakkoon, ja itärajan lähellä asunut lapsi oppi pelkäämään naapurikansaa.

Vierailut Venäjällä ovat avanneet toisen näkökulman. Kaikki ei olekaan rajan tuolla puolen huonommin.

– Joensuutahan on kohdeltu pahemmin kuin Sortavalaa. Itse muistan sen puukaupunkina, mutta kaikki on todellakin pantu sileäksi. Sortavalassa on vanhaa jäljellä. Joku on sanonut Sortavalasta, että se on suomalaisen ennen sotia olleen arkkitehtuurin museo. Jos se olisi kuulunut Suomelle, kaikki olisi laitettu uuteen uskoon ja olisi karmean näköistä, S-Markettia, kauppakeskuksia ja kehäteitä.

Valokuvateoksessa on mukana kuvia Sortavalasta, vanhalta suomalaiselta hautausmaalta, jota suomalainen talkooporukka kunnostaa.

Myös Suomi on mukana kirjassa. Helsinkiläisillä festareilla Turunen kuvasi sivareita, joiden paidoissa Suomi-leijonalla on kourissaan katkaistu rynnäkkökivääri.

– Minua pyydettiin festareille kuvaamaan, ja kuvasin toimeksiannosta kaikennäköistä. Kaikkea kuvattua materiaalia voi hyödyntää myöhemmin, kun se liittyy aiheeseen.

Uuden elämän saaneita sotilaskohteita ei tarvitse hakea ulkomailta saakka. Kirjassa kotimaisia kohteita edustaa Helsingin Vallisaari, jonne vielä muutama vuosi sitten ei ollut siviileillä mitään asiaa.

Valokuvaaja Pekka Turunen

Syntynyt Joensuussa 1958

Opiskeli valokuvausta Aalto-yliopistossa

Asuu Kemiönsaarella puolisonsa valokuvataiteilija Ritva Kovalaisen kanssa

Työskennellyt kahdesti kahdesti Valtion valokuvataidetoimikunnan viisivuotisella taiteilija-apurahalla ja saanut Hasselblad Foundationin apurahan

Hänen pohjoiskarjalaisia rajaseudun asukkaita kuvaava kirjansa Against the Wall on esitelty Phaidon Press -kustantamon The Photobook: A History, Volume II -kirjassa

Kuvannut salolaisia teokseen Minä lupaan puhua minun naapurini kanssa, jonka tekstit teki kirjailija Riku Korhonen

Muita teoksia muun muassa halkopinoja ja puulämmitystä esittelevä Kootut de Lux sekä viime vuonna ilmestynyt Meren maa – Havets land yhdessä Ritva Kovalaisen kanssa.

Esineen tarina -kirja ja näyttely yhdessä Ulla Leinon kanssa esitteli salolaisia maahanmuuttajia

Sai helmikuussa valtion taiteilijaeläkkeen