Someron kaupunginhallitus käytti otto-oikeutta – urheilukentän katsomo uudelleen tekniseen lautakuntaan

1
Kuva: SSS-arkisto/KIRSI-MAARIT VENETPALO

Someron kaupunginhallitus palautti urheilukentän katsomoa koskevan lausuntoasian uudelleen teknisen lautakunnan valmisteluun.

Päätös syntyi kokoomuksen ja SDP:n edustajien tukemana äänin 5–4. Otto-oikeuden käyttöä esitti kokoomuksen Jutta Varjus SDP:n Riitta Lehtisen kannattamana. Keskustan edustajat vastustivat otto-oikeuden käyttöä.

Jutta Varjus perustelee ehdotustaan asian palauttamisesta tekniseen lautakuntaan puutteellisella valmistelulla. Varjuksen mukaan teknisen lautakunnan hyväksymä muutosehdotus perustui viranomaisten saamaan sähköpostiin, jonka olemassaolosta kuultiin ensimmäisen kerran pykälän käsittelyn aikana. Varjus toteaa, että sähköpostia ei ole edes jälkikäteen toimitettu teknisen lautakunnan jäsenille pyynnöistä huolimatta.

Tekninen lautakunta totesi katsomon suojeluhakemuksesta antamassaan lausunnossa, että se ei pidä kentän nykyisen katsomon säilyttämistä tai suojelua tarpeellisena. Samalla se päätti asettaa katsomon käyttökieltoon sen turvallisuuteen liittyvien puutteiden vuoksi. Lautakunta äänesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle menevästä lausunnosta.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Ihmettelevä
1 vuosi sitten

Varjus on oikeassa. Sähköpostia ei ole toimitettu, mutta alustava raportti on.

SDP:n edustaja ehdotti Teklan kokouksessa käyttökieltoon laittamista ja kokoomus kannatti. Kaupunginhallituksessa kokoomus esitti otto-oikeuden käyttöä ja samainen SDP:n edustaja kannatti.