Tosi-tv toi puheliaan puolen esiin – salolainen Ella Kytö osallistui ”Temppareihin”

0
- Temptation Island sopii kaikenlaisille sinkuille. Siellä pärjäävät myös rauhallisemmat ihmiset. Olen yksi todiste siitä, suositun tosi-tv-ohjelman kahdeksannella tuotantokaudella nähty salolainen Ella Kytö sanoo.

Nelosella esitettävä tosi-tv-ohjelma Temptation Island Suomi (suomeksi Viettelysten saari) on kerännyt tänäkin syksynä oman kannattajakuntansa ruutujen ääreen.

Heinäkuussa kuvatun ohjelman kahdeksannella tuotantokaudella yksi mukana olleista sinkuista oli salolainen Ella Kytö, 24.

Kytö kertoo lähteneensä Temptation Island Suomi ohjelmaan, kansankielellä ”Temppareihin”, koska halusi olla rohkea.

– Olen keksinyt itselleni sanonnan: rohkeus kuluu, jos sitä ei käytä. Tempparit oli ympäristö, missä en itseäni ihan heti nähnyt, joten juuri siksi menin sinne, Kytö selvittää.

Kytö sanoo, että jotkut hänen puolitutuistaan ovat ihmetelleet, miksi hän lähti ohjelmaan.

– Koska minua pidetään tosi rauhallisena ja fiksunakin. Ajattelin, että ohjelma olisi opettavainen kokemus ja sieltä tulisi uusia luonteenpiirteitä esiin. Ja niin sieltä tulikin. Huomasin, että pystyn olemaan myös puhelias ja sosiaalinen, vaikka olen pitänyt itseäni aika hiljaisena ja sisäänpäinkääntyneenä, Kytö pohtii.

– Ei tarvinnut katua osallistumista. Menisin koska vain uudestaan. Lähimmät ystävät ja perhe ovat olleet tosi kannustavia.

Temptation Islandissa pääpaino on sinkkujen ja varattujen kanssakäymisessä. Toisessa majapaikassa sinkkumiehet yrittävät vietellä varattuja naisia, toisella puolella taas sinkkunaiset toimivat varatuille miehille houkuttimena.

Temppareissa käydään treffeillä, biletetään ja humallutaan. Ohjelmassa jotkut ovat myös päätyneet harrastamaan seksiä kameroiden kuvatessa. Tuotantokauden lopussa pariskunnat päättävät, jatkavatko he elämää yhdessä vai erikseen.

Kytö myöntää, että ohjelman formaatti on helppo tuomita.

– Halusin itse tuoda varatuille miehille uutta näkökulmaa heidän parisuhteisiinsa. Pareilla on yleensä jokin ongelma, minkä vuoksi he tulevat ohjelmaan. Halusin tarjota heille apua.

Kytö pääsi ohjelmassa käytännössä niin pitkälle kuin se oli mahdollista, sillä joensuulainen Juuso valitsi hänet 24 tuntia kestäneille lopputreffeille. Sutinaa heidän välillään ei kuitenkaan syntynyt, vaan Juuso päätyi jatkamaan seurustelua kumppaninsa Jennan kanssa.

– Suhteemme olisi voinut kehittyä, koska tulin Juuson kanssa hyvin juttuun. Pystyimme keskustelemaan kaikesta. Olimme kuitenkin sen verran lyhyen aikaa siellä, ettei sen takia meistä ehtinyt tulla enempää kuin kavereita, Kytö pohtii.

– Ajattelin, että on hyvä saavutus, jos en putoa ensimmäisenä pois. Oli tosi hienoa päästä lopputreffeille asti. Siinä huomasi, että ohjelma kaipaa erilaisia ihmisiä. Sellaisiakin, jotka ovat hiljaisempia eivätkä tuo itseään niin paljon esiin.

Kytöä ei jäänyt kaihertamaan, vaikkei hänen ja Juuson suhde edennyt vakavaan suuntaan.

– Pettynyt olin siitä, ettei Juuso haastanut hänen puolisoaan enemmän niistä asioista, joita tapahtui varattujen naisten puolella. Tuntui, että Juuso katsoi Jennan tekemisiä sormien läpi.

Temppareita on kuvattu aiemmin Thaimaassa, mutta kahdeksas tuotantokausi purkitettiin koronaviruspandemian vuoksi Kainuussa, tarkemmin ottaen Sotkamossa Vuokatin maisemissa. Kytö sai tietää ohjelmaan pääsystä alle kuukausi siitä, kun kuvaukset jo alkoivat. Lähihoitajan sijaisuuksia kehitysvammaisten asuntolassa tekevä Kytö otti palkatonta vapaata ja suuntasi ohjelman kuvauksiin.

– Ulkomaille olisi tietysti ollut mukavaa päästä, mutta Kainuussa oli ihanat maisemat. Olin ensimmäistä kertaa siellä päin Suomea, Kytö kertoo.

Kytö oli seurannut ohjelman aiempia tuotantokausia, joten formaatti oli hänelle tuttu.

– Uutta oli se, miten ohjelmaa tehtiin. Näki kulissien taakse. Välillä aika kävi vähän pitkäksi ja oli odottelua. Kortti- ja lautapeleillä saimme ajan kulumaan.

Majapaikassa olleita kameroita Kytö ei miettinyt, mutta kuvausryhmään oli oma totuttelemisensa.

– Epämukavinta oli treffeillä, kun paikalla olivat kuvaaja, äänimies, haastattelija ja toimittaja. He kuulivat kaiken, mistä juttelimme.

Kytö pohtii, että voisi lähteä ohjelmaan myös varattuna.

– Riippuu tietysti myös kumppanista. Yksin lähtöpäätöstä ei voisi tehdä.

Kytö on vaihtanut viestejä ohjelmaan osallistuneiden kanssa pitkin syksyä. Hän on myös katsonut jaksot telkkarista, jotkut jo etukäteen. Muuten Kytö viettää vapaa-aikaa esimerkiksi laulaen.

­– Minulla on karaokelaitteet kotona. Tykkään laulaa Jenni Vartiaisen ja Johanna Kurkelan kappaleita. Käyn myös pelaamassa sulkapalloa ja lentopalloa ystävien kanssa, Kytö kertoo.