Valmet Automotive perustaa akkutehtaan myös Uuteenkaupunkiin – Salon tehtaalla edelleen keskeinen rooli

3
Arkistokuva Uudenkaupungin autotehtaalta. Kuva: TS/Jori Liimatainen

Valmet Automotive käynnistää toimintansa mittavan laajennuksen yhtiön Uudenkaupungin tehtaalla. Aiemmin autonvalmistukseen keskittynyt tehdas laajenee nopealla aikataululla myös akkujen suursarjatuotantoon. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että akkutuotanto on tarkoitus käynnistää Uudessakaupungissa jo ensi vuoden aikana, ja se tuo tehtaalle merkittävän määrän uusia työpaikkoja.

Laajennuksen myötä Uudenkaupungin tehtaalla tulee toimimaan kaksi tuotelinjaa, ajoneuvovalmistus sekä sähköisten ajoneuvojen akkujärjestelmien valmistus. Yhtiön tiedotteen mukaan laajennus lisää merkittävästi Valmet Automotiven kapasiteettia autoteollisuuden akkujärjestelmien valmistamiseen, ja se täydentää yrityksen Salon akkutehtaan tarjontaa.

Uudenkaupungin tehtaan laajennus on keskeinen osa Valmet Automotiven sähköiseen liikenteeseen painottuvaa strategiaa, jonka tavoitteena on nostaa yritys akkujärjestelmissä Tier 1 -tason toimittajaksi ja yhdeksi alan johtavista yrityksistä. Akkujen sopimusvalmistajana Valmet Automotive on jo yksi maailman johtavista palveluntarjoajista.

Suunnitelmissa on käynnistää Uudessakaupungissa sähköajoneuvojen korkeajänniteakkujen suursarjatuotanto, joka monipuolistaa ja täydentää autotehtaan toimintaa. Tehdas työllistää nykyisin noin 3500 henkilöä, ja suunnitellun akkutuotannon työllistävä vaikutus on vuonna 2021 noin 200 henkilöä.

Valmet Automotive kertoo tiedotteessaan, että se on äskettäin allekirjoittanut akkujärjestelmien valmistussopimuksen merkittävän uuden autoteollisuusasiakkaan kanssa. Tuotantoa varten Uudenkaupungin tehtaalla on tiloja, jotka voidaan nopeasti muuntaa akkutuotannon tarpeisiin. Lisäksi läheisyys autonvalmistuksen kanssa tuo runsaasti synergiaetuja esimerkiksi tuotannon tukitoiminnoissa.

Valmet Automotive laajentaa myös Salon akkutehdasta, jonne rekrytoidaan noin 200 uutta akunrakentajaa vuosina 2021 ja 2022. Valmet Automotive pyrkii nostamaan akkujärjestelmien liikevaihdon jo lähivuosina samalle tasolle tai jopa suuremmaksi kuin autonvalmistuksessa. Tavoitteen toteuttamisessa Salon ja Uudenkaupungin akkutehtailla on keskeinen rooli.

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Veronmaksaja
1 vuosi sitten

Salon tehtaalla keskeinen rooli? Juuri näinhän se poliittisesti ”oikein” infotaankin.

Seuraillaan huolestuneena tilannetta. Vapise Salo!

Mallu
1 vuosi sitten

Salossa olisi vielä monta tyhjää tehdasta Meriniityn alueella.

Kuntalainen K
1 vuosi sitten

Saloon tarvittaisiin myös uusia innovaatioita ja klustereita esimerkiksi konepajateollisuuteen, joka on jo jonkin aikaa ollut hyvässä vedossa ja olisi siinä mielessä hyvä pohja ja innoittaja myös muille.

Myöskään paikallisesta ict-teknologian uudesta tulemisesta ei ole kuulunut vähään aikaan mitään uutta, vaikka muistaakseni, Sari Baldauf, toi jo vuosikymmeniä sitten esille, että ”ikä on uusi Nokia”.

Myöskään koronapandemian aika ei ole nostanut juurikaan uusia ideoita esille. Ikään kuin luovuus kärsisi myös koronasta.