Heikki Tuominen vie rengastusretkelle vanhan ladon luo. Pesän viereen noustaan tikkaita pitkin. Rengastaja nostelee neljä poikasta varovasti pahvilaatikkoon. Pesästä löytyy myös myyrä, jonka vanhemmat ovat pyydystäneet poikasilleen evääksi.
KOHTEENA on Someron Pajulassa sijaitseva vanha lato. Heikki Tuomisen punainen ”pösö” etenee hitaasti kuoppaisen peltotienpätkän loppua. Katolla on alumiinitikkaat. On mukava, kun räystään alla nököttävän tuulihaukan pesän lähelle pääsee liki viereen, eikä tikkaita ja muita varusteita tarvitse kantaa pitkää matkaa.
Pesäpöntöillä pitää käydä kevään aikana yleensä pari kertaa. Tarkistusten avulla nähdään, milloin poikaset ovat sopivan ikäisiä rengastettaviksi. Tarkistuskäynneillään Tuominen käyttää pitkän varren päähän asennettua Gopro-kameraa, joka on kytketty yhteensopivaksi kännykän kanssa. Puhelimensa näytöstä Tuominen tähystää, onko pesässä poikasia, minkä verran ja minkä kokoisia.
– Jotkut käyttävät pesien katsomiseen varren päässä olevaa traktorin peiliä. Helpottaa, ettei kaikkia käyntejä tarvitse tehdä tikkailta. Tässä vaiheessa näkee jo ruohikossa runsaana olevista poikasten jätöksistäkin, että täällä on pesässä elämää, Tuominen näyttää.
TUULIHAUKAN pesäpönttö on periaatteessa etureunastaan puoliksi avoin puulaatikko. Luonnossa se pesii vanhoihin variksen pesiin, mutta pönttö antaa poikasille paremman suojan, jolloin pesintätulos on parempi. Tämä pesä on tehty laudasta, mutta Tuominen rakensi niitä täksi kevääksi vanerista parisenkymmentä. Yhteensä hänellä on tiedossa Someron alueella yli 30 pesälaatikkoa.
– Tänä vuonna Pajulan aukealla on neljä pesintää ja kaikkiaan tuulihaukkoja tiedän pesivän Somerolla seitsemän paria. Ladonseinä on pesälaatikolle erinomaisen hyvä sijoituspaikka.
Pesän emo lentelee koko rengastuksen ajan kauempana. Hyvin harvoin emot tekevät kuitenkin hurjia syöksyjä kohti, väistäen viime hetkellä. Tuulihaukatkin ovat yksilöitä.
Tuominen kiipeää pesälaatikon viereen ja nostelee neljä poikasta varovasti pahvilaatikkoon. Pesästä löytyy myös myyrä, jonka vanhemmat ovat pyydystäneet poikasilleen evääksi. Molemmat vanhemmat osallistuvat sekä haudontaan että poikasten ruokkimiseen.
ENSIMMÄISEKSI Tuominen punnitsee koruvaakaa käyttäen poikaset ja mittaa siipien pituudet. Sitten on rengastus, jossa linnut merkitään yksilöllisesti numerosarjalla.
Tuominen käsittelee poikasia tottuneesti ja varmasti. Ne eivät ole millänsäkään toimituksesta.
– Tuulihaukka on pieni jalohaukkojen heimoon kuuluva petolintu. Nämä ovat oikein söpöjä pikkupetoja, mutta vanhempina aika ärhäköitä ottamaan kynsillä kiinni, hän toteaa lintua pidellessään.
Tuominen arvioi poikasten iäksi 2–2,5 viikkoa. Kokoerot ovat isoja.
– Kaverit ovat erikokoisia, sillä petolinnut yleensä alkavat hautoa heti ensimmäisen munan jälkeen. Siksi poikaset myös kuoriutuvat eri aikaan. Viimeinen eli pahnanpohjimmainen jää pienimmäksi, sillä se joutuu usein tappiolle kilpailussa ruuan saannista.
Suurin poikasista painaa 200 grammaa ja pienin 135. Siipien pituudet ovat vastaavasti pisimmillään 100 milliä ja lyhimmillään 58. Pienimmän poikasen siipisulatkaan eivät ole vielä puhjenneet esille.
Vaikka poikanen on pieni, sen jalat kasvavat aikaisin isoiksi, ja rengastaminen on helppoa. Tuominen painaa pihtien kanssa renkaan kiinni. Paikallaan se on kuin rannekello ranteessa, lintu ei siitä häiriinny elämänsä aikana yhtään.
– Vaatii tarkkuutta ja kärsivällisyyttä, että rengas tulee tarkasti kiinni, eikä mene limittäin.
LOPUKSI Tuominen vie poikaset takaisin pesäänsä. Työ käy nopeasti ja tuulihaukka ei helposti häiriinny, eikä hylkää poikasiaan.
– Esimerkiksi talitiainen hylkää helposti pesän, jos se pelästytetään hautomisvaiheessa. Kaikki perustuu rengastuksessa tutkimustietoon, jolloin lintuja ei vahingoiteta tässä hommassa. Talitiainenkin voidaan rengastaa, kun se tehdään vasta isommilla poikasilla.
Tuominen kertoo tuulihaukkojen olevan viljelijöiden ystäviä, sillä ne syövät muun muassa myyriä ja rastaanpoikasia.
– Naakat eivät jostain syystä viihdy pesivän tuulihaukan lähistöllä. Eli jos naakkaongelma on, pitää pyrkiä saamaan tuulihaukka pesimään. Isoista naakkaparvista voi olla harmia, sillä ne repivät rikki muovipaaleja, pesivät piippuihin ja likaavat varastossa olevaa viljaa.
FAKTA
Tuulihaukka näkee myyrien virtsajäljet pellolla
- Pesii avoimilla alueilla.
- Syö pikkujyrsijöitä, linnunpoikasia, liskoja, sammakkoja ja hyönteisiä.
- Lekuttelee paikallaan ilmassa pellon yläpuolella ja syöksyy siitä saaliin kimppuun.
- Näkee ultraviolettivaloa, joten pystyy näkemään myyrien virtsajäljet pellolla.
- Pystyy näin valitsemaan pesäpaikakseen myyriä kuhisevat peltoaukeat.
- Oli 1950-luvulla yleinen ja runsas pesimälintu Etelä-Suomessa, mutta hävisi parissa kymmenessä vuodessa lähes kokonaan.
- Pönttöjä laittamalla kanta on saatu jälleen elinvoimaiseksi.
- Nykyään tuulihaukkoja pesii Suomessa yli 7 000 paria.
- Talvehtii laajalla alueella Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Pohjois-Afrikassa.
- Saapuvat Suomeen huhti–toukokuun aikana.
- Tavallisesti pesässä 4–7 poikasta (riippuu myyrien määrästä).
- Hautoo noin kuukauden ja poikaset pysyvät pesässä 3–4 viikkoa.
- Suomen vanhin tuulihaukka on kontrolloitu pesivänä lähes 14 vuoden ikäisenä.
- Tuulihaukkoja on rengastettu Suomessa yli 200 000.
- Tiedot on kerännyt Heikki Tuominen.
AIKUISINA kiinni saatujen lintujen tunnistustietojen avulla saadaan kerättyä monipuolisesti havaintoja niiden elämästä.
– Tiedot ovat suojelun perusta. Rengastus antaa tietoa muuttoreiteistä ja Suomessa pesivien lintujen talvehtimisalueista; tietoa lintujen iästä, vuosikuolleisuudesta ja kuolinsyistä; synnyinpaikasta, pesäpaikasta ja puolisouskollisuudesta sekä yksilöiden jälkeläistuotosta ja ominaisuuksien periytimisestä, Heikki Tuominen luettelee.
Jos rengastetun linnun löytää, siitä kannattaa aina ilmoittaa tiedot. Helpoiten se käy luonnontieteellisen keskusmuseon, (Luomus), nettilomakkeella.
– Emolintujakin punnitaan ja mitataan, jos ne vaan saadaan kiinni. Tämän pöntön naaraalla oli jo rengas, ja se oli rengastettu Kauhavalla viime vuonna poikasena. Vuoden ikäisenä se tuli pesimään tänne 300 kilometrin päähän synnyinpaikastaan käytyään siinä välissä talvehtimassa, todennäköisesti Etelä-Euroopassa.
RENGASTUSLUVAN Heikki Tuominen sai reilut pari vuotta sitten. Se vaati paljon töitä. Pitkäaikainen haave alkoi toteutua, kun kokenut somerolainen rengastaja ja petolintuihin erikoistunut Arto Nieminen otti hänet mukaan jokunen vuosi sitten rengastamaan tuulihaukkoja.
– Hän totesi, että ”sinulla on kattotelineet, lähdettäisiinkö katsomaan rengastamista yhdessä”, Tuominen naurahtaa.
Ennen rengastusluvan saamista Tuomisen piti harjoitella lintujen käsittelyä ja suorittaa rengastustentti.
– Ne eivät olleet mitkään ihan helpot! Tunnistus tehdään lintujen nahoista, joita kokelas pääsee käpälöimään. Linnut on täytetty pitkiksi pötköiksi, eli ne eivät ole edes linnun muotoisia. Vaatimuksena on tunnistaa kaikki Suomen pesimälajit ja vakituiset läpimuuttajat. Kokeessa kysytään 30 lajia, eikä paria virhettä enempää saa tulla.
Kokeen lisäksi on harjoiteltava kokeneen rengastajan johdolla, jotta tuleva rengastaja osaa käsitellä lintuja turvallisesti ja oikein. Harjoittelun Tuominen teki Arto Niemisen valvonnassa.
– Rengastajan pitää harjoittelullaan osoittaa, että homman osaa. Vaativan tentin ja harjoittelun avulla varmistetaan, että tuleva rengastaja on motivoitunut ja riittävän taitava. Homma halutaan pitää hyvin kontrolloituna.
Tuomisella on nyt hallussaan hyvin rajoitettu pesäpoikaslupa, jossa ovat tällä hetkellä mukana tuulihaukka, kirjosieppo ja pari tiaislajia. Jos haluaa pyrkiä lintuasemarengastajaksi, ovat vaatimukset edelleen kovemmat. Lintuasemaluvalla saa rengastaa kaikkia lajeja.
Tuulihaukkaan hän päätyi siksi, että se on kaunis ja kiehtova petolintu, mutta kuitenkin helposti rengastettava.
– Ei tarvitse kiipeillä tolppakenkien varassa puunlatvoihin, mikä sopii hyvin keski-ikäiselle miehellekin!
Tuominen toivoo yhteistyötä rengastamisen laajentamiseksi.
– Jos jollakulla on tiedossa tuulihaukan pönttö tai pesintä, hän voisi lähettää siitä minulle tietoa osoitteeseen rengastaja5035@gmail.com.
FAKTA
Rengastus on suosittua Suomessa
- Suomalaiset ovat ahkeria rengastajia.
- Vapaaehtoisia rengastajia on reilu 600.
- Työn aloitti J. A. Palmén vuonna 1913.
- Tähän mennessä Suomessa on rengastettu noin 11 milj. lintua, jotka edustavat yli 330 lajia.
- Vuosittain Suomessa rengastetaan 180 000–260 000 lintua.
- Pienin rengas mm. pajulinnuille ja hippiäisille on halkaisijaltaan 1,8 mm.
Joutsenen renkaan halkaisija on 26 mm. - Lähde: Birdlife
Kiinnostaako lintuharrastuksen aloittaminen?
Lintuharrastuksen aloittamiseen ei tarvita kuin hyvä lintukirja ja kiikarit sekä tietysti havaintovihko, johon voi kirjata omat havaintonsa, neuvoo Heikki Tuominen.
– Kannattaa heti aluksi tutustua Birdlife Suomen internetsivuihin. Sieltä löytyy paljon tietoa lintuharrastukseen liittyen, jatkaa Tuominen.
Harrastuksen voi aloittaa oman kodin lähiympäristöstä.
– Voi perustaa vaikkapa talviruokintapaikan ja ripustaa pönttöjä pihapuihin. Juuri nyt on erityisen hyvä aika aloittaa lintujen opettelu, sillä lintulajeja on talvella Suomessa melko vähän ja niitä on helppoa tarkkailla vaikkapa ruokintapaikan läheisyydessä, hän vinkkaa.
Somero-opistossa alkaa huhtikuussa lintuharrastuskurssi aloittelijoille. Se käsittää kolme tapaamiskertaa.
– Ensimmäisellä kerralla käydään läpi lintuharrastukseen liittyviä asioita ja tutustutaan yleisimpiin lintulajeihimme.
– Tämän jälkeen tehdään kaksi linturetkeä. Toinen suuntautuu Pajulan peltoaukealle. Siellä tutustutaan peltolinnustoon ja todennäköisesti nähdään suuri määrä lepäileviä hanhia sekä joutsenia. Toinen retki on kävelyretki Kiiruun puiston ja Akustinpuiston alueella. Siinä tutustutaan pihapiireissä viihtyviin lintuihin ja keskitytään lintujen laulujen tunnistamiseen, Tuominen kertoo.
Teksti ja kuvat: Sauli Kaipainen.
