Alkukantaiset amerikkalaiset hurmaavat Somerolla – Kiharakarvainen hevosrotu on peräisin Kalliovuorilta

0
– Curlyt voivat sopia jopa astmaatikoille. Itse olen allerginen hevosille, mutta näiden takia minun ei ole tarvinnut käyttää antihistamiineja, Satu Alanne kertoo. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Pakkaskelit ja kunnon lumihanget ovat ihanneolosuhteita kiharakarvaisille amerikkalaishevosille. Somerolla asustaa kaksi harvinaisen american bashkir curly -rodun edustajaa: 13-vuotias Frosty ja sen 8-vuotias poika Veikko.

Mattilan tilalla Lautelassa on vuosien saatossa ollut saman rotuisia hevosia enemmänkin. Ensimmäisen Satu Alanne hankki vuonna 2008 luettuaan Hippos -lehden esittelyn amerikkalaisesta alkuperärodusta, joka soveltui astmaatikolle.

Alanne oli tuolloin käynyt kymmenen vuoden ajan ratsastuskoulutunneilla kerran viikossa allergialääkkeen turvin. Hän oli kiertänyt maneesia ja kenttää kaivaten maastoon, jota oli kodin ympärillä tarjolla yllin kyllin.

Seuraavalla kesälomalla Alanteen perhe suuntasi tutustumaan rotuun artikkelissa esitellylle Lapin Curly Tallille, joka sijaitsee Pallastunturin juurella Raattamassa.

– Kävimme tyttäreni kanssa vaeltamassa ja kaikilla kolmella tammalla oli varsat mukana maastossa. Välillä pysähdyttiin, kun varsat joivat maitoa.

Frosty on kaikkien Satu Alanteen kasvattamien varsojen isä. Yksi sen isovanhemmista on mustangi; muut ovat curlyjä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Alanne ihastui ikihyvikseen rotuun, sen luonnonmukaiseen pitotapaan ja allergisoimattomuuteen. Curlyjen hilseessä on vain muutamia allergeenejä, kun muilla hevosroduilla niitä on yli 20.

– En ole tarvinnut näiden hevosten takia antihistamiineja.
Ruotsissa syntynyt Wildi eli Aivis Survival saapui Lapista Somerolle joulukuussa 2008. Mustalla kymmenvuotiaalla tammalla oli hyvin mohairmainen, kierteinen karva.

– Oli itsestään selvää, että hevosta ei voi pitää yksinään. Löysin Oulussa toimineen, ja nyttemmin lumen perässä Kuusamoon muuttaneen, kasvattajan Siikajoelta.

Spirit of Curlies -tallissa oli tarjolla kolme orivarsaa, joista Hiawatas Midnight Frost eli Frosty muutti kymmenkuisena Somerolle tammikuussa 2009. Seuraavien vuosien aikana Mattilan tilalla syntyi neljä varsaa. Tammavarsat myytiin, mutta ainut orivarsa Frosty´s Velvet Son eli Veikko jäi kotitallille.

– Veikon karva on sisarustensa tavoin tiukemmin kiharassa kuin isänsä. Frosty ei olekaan aivan puhdas curly, sillä sen isänäiti oli kesytetty mustangilaumasta. Frosty on ollut luonteeltaan muita hevosiamme säpäkämpi, Alanne kertoo.

Myös hän otti varsat aina mukaan maastolenkeille, jotta ne tottuivat pienestä pitäen vaeltamaan metsässä.

– Se sujui hyvin siihen asti, kun Veikko syntyi: se lähti jo pienenä omille tutkimusretkilleen autiotalojen pihoille ja laukkasi sitten kovaa kyytiä muut kiinni.

Satu Alanne iloitsee siitä, että kaikki synnytykset menivät hyvin; vain yhtä varsaa autettiin vetämällä. Vieroitukseen ei tarvinnut puuttua, koska varsat luovutettiin vasta reilun vuoden iässä.

– Tamma kyllä vierottaa varsan itse hyvissä ajoin ennen uuden syntymää.

Satu Alanne toteaa pakkaskelien ja korkeiden hankien olevan curly-rotuisille ihanteellisia. Kuva: SSS/Minna Määttänen

American bashkir curly on alkurotu, jota ihminen ei ole jalostanut. Rodun ensimmäiset edustajat ovat löytyneet Nevadan Kalliovuorilta. Perimätiedon mukaan niitä on aikoinaan ollut intiaanipäälliköiden ratsuina.

Curly on vakaa ja varmajalkainen hevonen, joka pystyy liikkumaan helposti vuoristoisessa ja epätasaisessa maastossa. Nevadassa, Coloradossa ja Wyomingissa elää edelleen villejä curly -laumoja, joita suojellaan riistansuojeluohjelmalla.

– Vielä 1960-luvulla rotua metsästettiin kuin susia Suomessa, ja se oli kuolla sukupuuttoon, Alanne kertoo.

Rodun rekisteri perustettiin Yhdysvalloissa vasta vuonna 1971. Suomen Hippoksen rekisteristä löytyy vajaat sata american bashkir curly -hevosta. Niiden lisäksi arvioidaan olevan saman verran kiharakarvahevosia ilman alkuperämaan rekisteritodistusta, jolloin ne on rekisteröity niin sanottuina tilastohevosina. Rotumerkinnän voi myöntää vain rodun alkuperämaan roturekisteri dna-testin perusteella.

Curlyt ovat matalampia kuin esimerkiksi suomenhevoset: säkäkorkeus on tavallisesti 130–160 senttiä. Ne voivat olla minkä värisiä tahansa.

Mattilan tilan hevosia ei kengitetä, mutta talvisin niille on ratsastuslenkeille lähdettäessä laitettava nastoitetut buutsit estämään liukastelua. Kuva: SSS/Minna Filppu

Mattilan tilan hevoset saavat elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää. Ne asuvat ympäri vuoden ulkona, josta ne pääsevät itsenäisesti sisälle siirtotalliin tai katokseen, jossa ne useimmiten nukkuvat. Varsinaiseen talliin ne haetaan vain erilaisten hoitotoimenpiteiden ajaksi, uuden vuoden yöksi ilotulitusten takia ja kesähelteillä viilentymään. Rodun tuuhea karva eristää hyvin kylmää, mutta pahimmilla helteillä ne hikoavat rajusti.

Mattilan hevosia ei kengitetä, vaan kavioita vuollaan säännöllisesti rakenteen mukaan. Talvisin ratsastamaan lähdettäessä kavioihin on laitettava nastoitetut buutsit, jotta hevoset eivät kaadu. Samasta syystä tarhoja on hiekoitettava jääkeleillä.

Satu Alanne käyttää kuolaimettomia suitsia, sillä hevoset toimivat istunta- ja pohjeavuilla sekä turpaan ohjista kohdistuvan paineen säätelyllä. Lisäksi hevosille on opetettu sanalliset käskyt.

– Varsat on aina totutettu myös kuolaimiin siltä varalta, että tuleva omistaja haluaa käyttää hevosellaan sellaisia.

Mattilan tilalla käytetään suitsia, joissa ei ole lainkaan kuolaimia. Turparemmin yläosa on pehmustettu. Kuva: SSS/Minna Filppu

Sopivan satulan löytäminen american curlyille on haasteellista, koska niillä on kaksi selkänikamaa vähemmän kuin muilla hevosilla. Tavalliset satulat ovat usein niille liian pitkiä.

– Lisäksi hevosten runko on tynnyrimäinen ja ratsastajankin pitäisi mahtua satulaan, Alanne huomauttaa ja toteaa päätyneensä käyttämään joustorunkoisia satuloita.

Maatilan ympärillä on peltoja ja metsiä maastoratsastukseen. Konehallin piha toimii ratsastuskenttänä isoine peileineen.

Satu Alanne on nauttinut hevosten kanssa toimimisesta ja varsojen kasvun seuraamisesta. Hän toteaa saaneensa aikuisena takaisin sitä aikaa, jonka menetti pikkutyttönä, kun ei voinut oleskella tallilla allergiansa takia.

Alanteen tallityöpäivä alkaa puoli seitsemältä aamulla ja päättyy puoli yhdeltätoista illalla. Kiharakarvaiset ruokitaan neljästi päivässä ja jaetaan kivennäiset kerran päivässä.

– Niiden eteen ei voi jättää isoa pyöröpaalia, koska ne söisivät sen yhtä soittoa.

Frostyn ja Veikon talvibuutseissa on hiukan kokoeroa. Kuva: SSS/Minna Filppu

Jokainen hevoseläinten pitopaikka täytyy nyt rekisteröidä

Ruokavirasto pitää lukua alle kuuden hevosen talleista ja aluehallintovirastot suuremmista

Lain mukaan viranomaisen tiedossa on nykyään oltavat paikat, joissa hevoseläimiä pidetään. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia, jotka pitävät hevosia, poneja, aaseja ja seeproja sekä näiden risteytyksiä kuten muuleja ja seepra-aaseja, vaikka tallissa olisi vain yksi eläin.

Ruokaviraston eläintenpitäjärekisterissä (EPR) ovat kaikki alle kuuden hevoseläimen tallit ja aluehallintovirastojen rekisterissä sitä suuremmat ammattimaiset tallit.

Ilmoitukset hevoseläinten pidosta piti tehdä viime vuoden loppuun mennessä. Pienimuotoista hevosenpitoa on Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueelle rekisteröity tähän mennessä 627 pitopaikkaan.

Salossa hevosia ja poneja pitää 134, Somerolla 27, Paimiossa 20, Sauvossa 14, Koskella 13, Marttilassa 12 ja Kemiönsaaressa 9 paikkaa.

American bashkir curly -rotuisilla hevosilla on tuuhea, kihara karva ja lyhyt selkä. Vahvarakenteisilla ja varmajalkaisilla hevosilla on kaksi selkänikamaa vähemmän kuin muilla roduilla. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Lounais-Suomen aluehallintovirastoon saapuneiden ilmoitusten perusteella ilmoituksenvaraisia hevosalan toimijoita on Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella yhteensä runsaat 300. Salossa näitä on 37, Somerolla 6 ja Paimiossa 5. Kemiönsaaressa ja Koskella on kummassakin 4; Marttilassa ja Sauvossa molemmissa 2.

Aluehallintovirasto rekisteröi esimerkiksi ravitallit, ravivalmentajat, ratsastuskoulut ja ammattimaiset kasvattajat. Ammattimaisen tai muutoin laajamittaisen hevoseläinten pidon ilmoitusvelvollisuus on ollut voimassa jo pitkään, sillä se perustuu eläinsuojelulakiin vuodelta 1996.

Samassa pitopaikassa voi olla useamman eri omistajan hevosia, jolloin pitopaikan rekisteröimisestä vastaa pitopaikasta vastuussa oleva toimija.

Suomessa on noin 75 000 hevosta. Valtaosa niistä on rekisteröity Suomen Hippos ry:n ylläpitämään hevosrekisteriin, mutta paperittomiakin hevosia löytyy. Jalostus- ja kilpailutoiminta perustuu rekisteriin, joka samalla turvaa kasvattajien ja hevosenomistajien oikeudet.

Hevosten tunnistusasiakirjana käytetyn rekisteritodistuksen korvaa nykyään hevospassi, joka varmistaa eläimen identiteetin. Siihen on merkitty hevosen yksilöllinen UELN-numero, rotu, sukupuoli, väri, tuntomerkit ja piirros, jossa on hevosen tunnistemerkit.

Vuonna 2000 ja sen jälkeen Suomessa syntyneillä suomenhevosilla ja lämminverisillä ravihevosilla on hevospassissa lisäksi mikrosirun numerokoodi. Mikrosiru on ollut pakollinen kaikille Suomessa syntyneille varsoille vuodesta 2009.