
Lumettoman viime talven hiihtopatoumaa puretaan nyt. Suksikauppa vauhdittui yhdessä päivässä, kun Etelä-Suomeen saatiin kymmeniä senttejä lunta.
– Kauppa käy tosi hyvin. Keskusvarastolta saadaan täydennystä sitä mukaa kuin myydään, Salon Stadiumin myymäläpäällikkö Riina Romppanen kertoo.
Helpot ja monille sopivat karvapohjasukset ovat suosituimpia. Eniten myydään aikuisten suksia, mutta lasten suksillekin on kysyntää.
Romppaselle hiihto on mieluinen laji. Ulkoilma ja hyvä seura vetävät hänet ladulle, mutta muitakin syitä on.
– Hiihtäminen on järjettömän hyvä hyvää liikuntaa koko kropan lihaksille. Se on myös nivelystävällistä, kun siinä ei ole iskuja.
Hänen mielestään Salossa on paljon hiihtomahdollisuuksia muun muassa Tupurissa, Hähkänällä, Märynummella, Muurlassa ja Kiikalassa.
Runsas lumentulo inspiroi ladulle myös vasta-alkajia, jotka aloittavat harrastuksen hankkimalla kaikki varusteet eli sukset, sauvat, monot ja vaatteet.
– Hiihtäminen on täysin välineurheilua ja on kivaa, kun välineet ovat kunnossa. Jos kaiken hankkii, moni yllättyy, että hinta on 500–600 euroa. Kunnon varusteet kestävät ainakin 10 vuotta, silloin hinta on 50–60 euroa vuodessa, Romppanen suhteuttaa.
Oikeanlaiset sukset löytyvät testaamalla. Suksien jäykkyys katsotaan painelaudalla, jolle keskiviikkona nousi salolainen Tiia Nurminen.
Häntä houkuttelevat luistelusukset, sillä hänellä on jo perinteiset sukset.
– Tykkään perinteisestä hiihtämisestä, mutta sukset ovat tosi vanhat ja voideltavat. Luisteluhiihto kiinnostaa kovin, sillä se on erilainen liikuntamuoto. Perinteisellä tyylillä kaikki menevät ohitseni, hän naurahtaa.
Viisi kertaa viikossa eri liikuntalajeja harrastavaa Nurmista himottaa päästä ladulle ja luontoon.
– Seuraan latutilannetta. Viikonloppuna menen hiihtämään!
Halikon Prismassa talven tulo näkyi nopealla sykkeellä. Kun luistelujäät jäädytettiin, luistimista loppuivat muutamat koot.
– Saimme nopeasti täydennystä, enkä sanoisi, että ihan heti pääsevät suksetkaan loppumaan. Sitten on eri asia, jos talvi kestää kolme kuukautta tai kokonainen koululuokka ostaa sukset, myyntipäällikkö Mari Träsk toteaa.
Keskiviikkona peruspulkkien pöytä oli tyhjä, mutta täydennystä oli luvassa. Mäenlaskun ykköstuotetta, hiihtopatjoja, oli jäljellä.
Scandinavian Outdoor on keskittänyt suksimyynnin Raisioon, eikä Salon liikkeessä niitä myydä enää.
– Syitä on kaksi. Useampi heikkoluminen talvi ja myynnin keskittäminen Kuninkojalle, missä on huoltopalvelu ja laaja valikoima ja hiihtämisen asiantuntijoita, tuotepäällikkö Kimmo Rantanen sanoo.
Hän toteaa suksikaupan käyvän erittäin hyvin.
– Sukset ja varsinkin Kaukoidästä tulevat hiihtokengät tulevat loppumaan. Tilaukset on tehty keväällä, ja kaikki ovat olleet varovaisia. Alla on huonoluminen talvi ja koronan takia ei uskalla ottaa riskejä.
Rantanen on havainnut, että aktiivihiihtäjien lisäksi suksiostoksilla on myös heitä, jotka eivät ole vuosiin hiihtäneet.