Itsepäinen poni, Möller ja Saksa kouluttivat olympiaratsastaja Elmo Jankaria

0
Turkulaislähtöinen Elmo Jankari muutti väliaikaisesti Suomeen viime vuonna. (kuva: Turun Sanomat/Mikael Rydenfelt)

Elmo Jankari putkahti suuremman suomalaisen urheiluyleisön tietoisuuteen runsaat neljä vuotta sitten. Tuolloin hän kilpaili Rio de Janeiron olympialaisten kenttäratsastuksessa.

Vuonna 1992 syntynyt Jankari oli useamman vuoden ajan nykyisin Salossa asuvan Maria Möllerin aluevalmennuksessa ennen kuin hän siirtyi vuonna 2009 Saksaan.

– Elmo tuli aluevalmennukseen mukanaan poni, joka oli hyvin itsepäinen. Toisaalta se poni kehitti häntä paljon.

– Seuraavan hevosen Don Rabiatosin eli ”Aatoksen” kanssa hän sitten kehittyi siinä määrin, että voitti nuorten Suomen mestaruuden, Möller muistelee.

Hän kiittelee Jankaria tinkimättömästä asenteesta.

– Elmo omaksui sen, kuinka pitkäjänteistä hommaa tämä on. Tietenkin hän olisi välillä halunnut edetä nopeamminkin. Heitin hänelle kuitenkin pallon takaisin kysymällä, että haluatko sen menestysrusetin nyt vai myöhemmin isoista kilpailuista. Hän hyväksyi sen idean.

Kehitys johtikin upeaan nuorten Euroopan mestaruuteen vuonna 2013. Pitkäjänteisyydestä kertoo paljon se, että Jankari muutti alaikäisenä Saksaan vuonna 2009 ja on yhä tänä päivänä 28-vuotiaana kenttäratsastajaksi nuori. Olympia-Riossa hän oli koko kilpailijajoukon nuorin.

– Se oli kova koulu, mutta kuten hän on itsekin sanonut, se oli pakko käydä.

Asuinpaikka ja sittemmin myös oma kilpa- ja valmennustalli ovat olleet siitä lähtien lähes koko ajan Saksassa. Kunnes koronavirustilanteen paheneminen pakottivat Jankarin ja avopuoliso Sanna Siltakorven tilapäismuuttoon Suomeen viime vuonna – 23 hevosen kera.

– Hänellä on paljon näkemyksiä ja kehitysideoita. Lisäksi löytyy määrätietoisuutta ja selkeitä kehittämistavoitteita, Möller kehuu Jankaria.

Lue juttu Maria Möllerin viidestäkymmenestä ensimmäisestä ratsastusvalmennusvuodesta tästä linkistä