Jakonen jatkaa TPS:ssä – ”Hänellä on paljon enemmän annettavaa”

0
Oskari Jakonen pelasi viime kauden kokonaan ilman maaleja. (kuva: Turun Sanomat/Selma Paavola)

SalPa-kasvatti Oskari Jakonen on tehnyt kauden 2021 kattavan jatkosopimuksen Turun Palloseuran kanssa. 23-vuotiaasta Jakosesta on kovaa vauhtia tulossa seuraikoni, sillä tuleva kausi on hänelle jo seitsemäs TPS:n edustusjoukkueessa.

– Mahtavaa, että saan jatkaa pelaajauraani hienossa seurassa ja tutussa ympäristössä, Jakonen kertoo TPS:n nettisivuilla.

TPS putosi viime kauden päätteeksi Veikkausliigasta Ykköseen. Laitahyökkääjänä pelanneen Jakosen kausi oli vaikea: hän pelasi 19 ottelussa yhteensä 939 minuuttia, mutta ei tehnyt yhtään maalia.

TPS:n päävalmentaja vaihtui kesken kauden, kun Jonatan Johansson tuli Tommi Pikkaraisen tilalle.

– ”Osku” on sellainen pelaaja, jolle pitää löytää oikea paikka ja oikea rooli. En onnistunut saamaan hänestä kaikkea hyvää irti viime kaudella. Oskulla oli myös vaihtoehtoja, mutta hän halusi kuitenkin jäädä edelleen meille. Hänellä on nyt merkittävä kausi edessä, rimaa pitää nostaa ja ottaa se iso rooli, Johansson kertoo.

– Jakosella on paljon enemmän annettavaa pelaajana kuin mitä viime kaudella saimme. Tiedän, että siellä kytee, on taitoa sekä isot näyttöhalut, TPS:n urheilujohtaja Mika Laurikainen vakuuttaa.

Jakonen on pelannut TPS:n paidassa Ykköstä kausina 2015–2017 ja 2019 yhteensä 86 ottelua, joissa hän on tehnyt 13 maalia. Hän on ollut nostamassa TPS:ää Veikkausliigaan kahdesti ja pelannut liigakarsintoja peräti neljänä eri kautena.

Liigakausina 2018 ja 2020 Jakonen pelasi yhteensä 46 ottelua, joissa hän teki neljä maalia.

Tulevalla kaudella Oskari Jakonen kohtaa ensimmäistä kertaa pikkuveljensä Ollin, joka siirtyi aiemmin SalPasta Ekenäs IF:ään.

 

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments