Kerrostalopalossa Salon Pahkavuoressa kuoli kaksi

0
Kerrostaloasuntopalossa kuoli kaksi sunnuntai-aamuna Salon Pahkavuoressa. Kuva: Ari Kämäri

Kaksi ihmistä kuoli Salon Pahkavuoressa kerrostalon huoneistossa sunnuntaina syttyneessä palossa. Uhrit olivat vuonna 1940 syntynyt nainen ja vuonna 1939 syntynyt mies, tiedotti Lounais-Suomen poliisi STT:lle.
Lisäksi palossa loukkaantui poliisin mukaan lievästi yksi muu ihminen.
Pelastuslaitos evakuoi ihmiset nelikerroksista kerrostalosta. Tulen tuhoama huoneisto sijaitsee talon ylimmässä kerroksessa.
– Tulipalon aiheuttamat vahingot rajoittuivat vain yhteen asuntoon, eikä palo onneksi ehtinyt levitä viereisiin asuntoihin, kertoo Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen palomestari Timo Lehmuskoski Salon Seudun Sanomille.

Lehmuskosken mukaan talosta evakuoitiin aluksi vain ne asukkaat, jotka olivat rappukäytävässä poistumassa talosta, useimmat olivat pysyneet asunnoissaan sammutuksen ajan.
Nyt kaikki talon asukkaat ovat Lehmuskosken mukaan käyneet varmuuden vuoksi terveystarkastuksessa.
– Koko rakennus on nyt tyhjennetty asukkaista, ja näyttää tällä hetkellä siltä, että he pääsevät takaisin koteihinsa maanantaina, Lehmuskoski sanoo.
Talossa on neljä kerrosta ja joka kerroksessa useita asuntoja.
Lehmuskosken mukaan muut huoneistot eivät ole kärsineet palo- tai savuvahingoista, mutta tulipalossa tuhoutuneen huoneiston alapuoliset huoneistot voivat kärsiä vesivahingoista.

Hätäkeskus sai tiedon Kontionkujalla syttyneestä palosta sunnuntaina hieman ennen aamukymmentä, kello 9.49. Pelastuslaitoksen mukaan palo saatiin sammutettua kello 12:n aikaan.
Palopaikalle hälytettiin pelastuslaitoksen kymmenkunta yksikköä.
Poliisilla ei ollut vielä puolenpäivän jälkeen käsitystä tulen syttymissyystä tai -tavasta. Poliisi ja pelastuslaitos tutkivat syttymissyytä.

Poliisin tekninen tutkinta menossa kerrostaloin huoneiston palopaikalle Salon Pahkavuoressa. Kuva: Lehtikuva/Roni Lehti

Juttua päivitetty klo 12.55 ja klo 13.14