Latvian Riika tarvitsee MM-jääkiekkoon kaksi pelipaikkaa – ”Turnauksen järjestäminen yhdessä hallissa ei onnistu teknisesti millään lailla”

0

Kun Valko-Venäjä maanantaina menetti jaetut jääkiekon miesten MM-kisat, katseet kääntyivät Latviaan. Valko-Venäjän MM-kumppaniksi aiottu Latvia mielii järjestää turnauksen yksin.
Latvia on ilmoittanut Kansainväliselle jääkiekkoliitolle IIHF:lle, että se on halukas isännöimään pääkaupunki Riiassa molempia MM-alkulohkoja. Tämä edellyttää, että kisakaupungissa on käytössä kaksi kiekkoiluun soveltuvaa hallia.
– Turnauksen järjestäminen yhdessä hallissa ei onnistu teknisesti millään lailla, vaikka pelattaisiin ilman yleisöä. Se on mission impossible, Suomen vuoden 2022 MM-turnauksen pääsihteeri Heikki Hietanen tietää.

Jää ei kestä

Hiljattain vuodenvaihteessa Kanadassa pelattu nuorten MM-turnaus keskitettiin yhteen halliin, Edmontonin Rogers Placeen. Alle 20-vuotiaiden kisat on 28 ottelun tapahtumana huomattavasti pienempi ponnistus kuin 64 pelin miesten MM-turnaus.
– Kisojen aikana tulee ainakin kahdelle päivälle kolme peliä, eli homma ei jäänhoidollisesti suju. Sitten tullaan pukukoppiongelmiin. Varsinkaan covid-19-aikana pukuhuoneita ei voi vaihdella, Hietanen kertoo.
– Kun nuorten kisoissa on kymmenen maata, turnaus on vielä järjestettävissä, mutta aikuisten 16 joukkueen kisoissa ei yhdessä hallissa riitä jääaika eikä olosuhde.

Jalkapallostadionille?

Riika isännöi MM-turnausta yksin 2006. Tuolloin käytössä olivat uudenkarhea Riika-areena ja selvästi ikääntyneempi Skonto-areena. Riika-areena oli jo alun perin tämän vuoden MM-kisojen pelipaikka, jolle pitäisi nyt löytää seuralainen.
IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola väläytti sunnuntaina STT:lle, että Riiassa toinen MM-lohko voitaisiin pelata Riika-areenan viereisellä jalkapallostadionilla.
– IIHF:n ihmiset joutuvat miettimään, onko jalkapallostadionilla pelaaminen teknisesti järjestettävissä. MM-kisat menevät kesäkuun puolelle, joten sää on aika lämmin, On ratkaistava, onko olosuhde sellainen, että se mahdollistaa pelaamisen, Hietanen sanoo.
Vuoden 2022 Suomen MM-kisojen keskuspaikan Tampere-areenan pääkonsultti, 2012 ja 2013 MM-kisojen pääsihteeri Mika Sulin ei lämpene jalkapallostadion-vaihtoehdolle.
– En usko siihen, vaikka jään voi rakentaa vaikka mihin. Ilmastointi ja jäähdytys ovat alkukesän lämmössä liian vaikea yhtälö, Sulin naulaa.

Päätöksellä kiire

Riialle on jaetun MM-turnauksen vaihtoehdossa tarjolla seuralaiseksi Tanskan Herning tai Slovakian Bratislava, vuosien 2018 ja 2019 kisakaupungit.
– IIHF:n hallitus on suunnitellut kokoustavansa 27. tammikuuta. Päätös kisakaupungista on tultava viimeistään kuun loppuun mennessä. On järjestävä taho kuka hyvänsä, aika alkaa käydä naftiin, Hietanen huomauttaa.
Sulin konsultoi aikoinaan sekä Riika-areenaa että Bratislavan hallia.
– Jos toinen kisapaikka valitaan logistiikan perusteella, Bratislava on Herningiä helpompi vaihtoehto. Bratislavan hallin yhteydessä oleva hotelli helpottaisi koronakuplan rakentamisessa.

Reima Rautiainen

STT

Kuvat: