Lounea ja Elisa perustavat yhteisen yhtiön rakentamaan kuituverkkoja

3

Lounea ja Elisa perustavat yhteisen valtakunnallisen yhtiön, joka keskittyy kuituverkon rakentamiseen. Salolainen Lounea vastaa verkon rakentamisesta ja palveluiden myynnistä. Ne myydään Elisan brändillä, ja Elisa vastaa palveluiden operoinnista ja laskutuksesta.

Verkot rakennetaan alueille, joilla Lounealla ei ole eikä tule omaan omia verkkoja, kertoo Lounea Palvelut Oy:n johtaja Jari Lahti yhtiöiden yhteisessä tiedotteessa. Hän perustelee yhteistyötä sillä, että Lounea saa rakennettua enemmän valokuituverkkoja, mikä on merkittävä asia yhtiön strategian kannalta.

Yhteistyö käynnistyy ensimmäisissä kohteissa alkuvuoden aikana.

Elisan liiketoimintajohtajan Juha Laukkasen mukaan Elisa voi lisätä kuituverkon ja palveluiden saatavuutta uusille alueille, joilla on hyvä kuitukysyntä. Yhtiö voi tarjota sekä kuitu- että 5G-verkon yhteyksiä.

Elisa on Lounea suurin yksittäinen osakkeenomistaja vajaan 13 prosentin osuudella.

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
It Senior
1 kuukausi sitten

Näin hiljalleen siirretään Lounea Elisalle. Oy:n omistussuhteista ei tiedotettu.

Osakkeet voidaan myydä hallituksen päätöksellä ja samaan kauppaan voidaan liittää Lounea Palvelut Oy. Suuri yleisö ei sisäistä sitä, että Lounean palvelut ovat jo nyt erillisessä osakeyhtiössä, joka pitää sisällään myös yhdeksän muuta. Lounealle käy ennen pitkään kuten muistamme Anvialle.

Isot syö pienet
1 kuukausi sitten

No mutta isot syö pienet. Ei se aina haittaa, jos hinnat eivät nouse sen takia.

Olli P
1 kuukausi sitten

Hiljaa hivuttamalla.