Lumimyräkkä on kaupantekijä vailla vertaa – lumilingot osassa kaupoista loppu

0
Kone-Glansin tuotepäällikkö Kalle Glans esittelee ruohonleikkuria talvipaketilla varustettuna. Etulanalla ja takapyörien ketjuilla varusteltu ruohonleikkuri soveltuu hyvin omakotitalopihan lumitalkoisiin.

Viime viikon lumimyräkkä myllersi myös lumityövälinekauppaa niin, että osassa salolaisliikkeissä myydään jo ei oota. Esimerkiksi Kone-Glansilla lumilingot loppuivat muutamassa päivässä.

– Voi sanoa, että niitä meni useita kymmeniä. Varasto tyhjeni hetkessä, eikä sellaiseen oikein osannut maahantuojana varautua. Lisää ei enää näille lumille saada, mutta toisaalta tarjolla on vaihtoehtoisesti mönkijöitä ja ruohonleikkureita talvivarustepaketeilla, tuotepäällikkö Kalle Glans vinkkaa.

Hän kertoo, että viime viikon lumilinkojen myyntimäärät olivat lähes puolet siitä, mitä tavallisesti myydään koko talven aikana. Lumeton viime talvi teki poikkeuksen ja samalla tepposet viime viikon lumimyräkässä.

– Tilausajat ovat sen verran pitkiä, että tulevaa talvea pitää ennustaa hyvissä ajoin. Nyt parin viime talven aikana kysyntää ei ollut niin paljon, joten tilausmäärät olivat sen mukaiset. Aina sitä mennään pienellä riskillä näissä asioissa, vaikka toki lumitalveen varaudutaan joka vuosi, Glans sanoo.

Myös Virtasenkaupassa lumilingot ovat tehneet kauppansa. Toimitusjohtaja Mikko Wikmanin mukaan lumisade ja pakkanen ovat aina hyviä kaupantekijöitä.

– Mitä enemmän lunta ja pakkasta on, sitä paremmin kauppa käy. Jos lunta tulee vähän, ovat lumikolat ja lapiot ykköstuote, mutta sitten taas viime viikolla kun lunta tuli paikoin jopa 40 senttiä, nousivat lumilinkojen myyntimäärät. Kolalla on aika nihkeä puskea isoa lumipeitettä, kun taas linko jaksaa jauhaa vaikka valkoista olisi enemmänkin, Wikman selventää.

Vaikka lumilinkoja ei enää kaikkialta saa, kuulostaa ruohonleikkuri talvivarustepaketilla fiksulta korvaavalta ratkaisulta sellaiselle, jolla riittää kesäisin nurmikkopinta-alaa ajattavaksi.

– Talvella kun laittaa ruohonleikkurin pyöriin ketjut ja eteen lumiauran, muuttuu laite ympärivuotisesti käytettäväksi. Näitä on mennyt lähes päivittäin, Kalle Glans kertoo, mutta muistuttaa samalla, että paksun lumipeitteen siivoamisessa lumilinko on edelleen tehokkain apuväline.

– Linko heittää lumen kauas, kun taas lanalla puskemalla tila voi pihalta loppua äkkiä kesken.

Kone-Glansilla muun muassa ruohonleikkureita myyvä Jani Nieminen on huomannut, etteivät ihmiset aina muista ruohonleikkureiden käyttöarvoa myös talviolosuhteissa.

– Näihin saa lanan sekä eteen että taakse, jonka lisäksi perään voi kiinnittää myös kärryn pieniä kuljetuksia varten. Talvea varten leikkurista voi irrottaa leikkuupöydän, jolloin maavara kasvaa ja käytettävyys esimerkiksi lumitöissä paranee.

Salon Citymarketissa lumikola- ja -lapiokauppa on käynyt kiivaana jo toista viikkoa. Tavaratalopäällikköä sijaistava Eija Kurvinen kiittelee sitä, että uutta tavaraa on saatu sisään samalla tahdilla kuin sitä on kannettu ulos.

– Sekä lumikolaa että lumilapiota on mennyt selvästi tavallista talvea enemmän. Tarpeeseenhaan sellaisia tuotteita ostetaan, ja nyt on ollut taas parin vuoden tauon jälkeen tarvetta. Moni oli varmaan ehtinyt heittämään jo vanhat lapiot ja kolat pois, kun ei tänne etelään enää kunnon lumitalvia odotettu, Kurvinen naurahtaa.

Lumenluontivälineiden lisäksi myös luistimet ja pulkat ovat tehneet viimeisen viikon aikana kauppansa. Esimerkiksi luistimista ovat tietyt koot loppuneet kokonaan.

– Ja ymmärtääkseni sellainen tilanne alkaa olla vähän jokaisessa urheiluvälineitä myyvässä liikkeessä Salossa. Kysyntä on ollut aivan valtava.