Maailma seuraa Aleksei Navalnyin paluuta Moskovaan – ”Ehkä hän on laskenut, ettei hänen henkeään yritetä riistää ihan saman tien”

0

Venäjän oppositiohahmon Aleksei Navalnyin paluuseen kotimaahansa liittyy monen tason jännitteitä. Miten Venäjän valtaeliitti suhtautuu äänekkään vastustajansa läsnäoloon? Miten Navalnyi itse pyrkii säilyttämään kannattajiensa tuen? Kuinka asiaa tarkasti seuraavat länsimaat reagoivat, mitä Venäjällä seuraavaksi tapahtuukaan?
Navalnyi on oleillut Saksassa siitä lähtien, kun hänet toimitettiin sinne hoitoon Venäjällä elokuussa tapahtuneen myrkytysyrityksen jälkeen. Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja ja Venäjä-asiantuntija Hanna Smith uskoo, että Navalnyin paluu on osa pitkää jatkumoa Navalnyin ja Venäjän valtion suhteessa.
– Koko sen ajan, kun Navalnyi on ollut poliittisesti aktiivinen, hän on korostanut venäläisyyttä ja isänmaallisuutta. Hänen imagoonsa ei olisi sopinut jäädä Venäjän ulkopuolelle ja pyrkiä jatkamaan oman agendansa ajamista siellä, Smith arvioi STT:lle sunnuntaina iltapäivällä.
Smith uskoo Venäjän johdon toivoneen, että Navalnyi olisi jäänyt pysyvästi ulkomaille. Hän painottaa, että jo ennestään tiedetään, että kotimaan asioihin vaikuttaminen rajojen ulkopuolelta käsin on vaikeaa. Esimerkkinä Smith käyttää Venäjältä lähtenyttä Mihail Hodorkovskia.

Navalnyi syyttää turvallisuuspalvelua

Navalnyi on syyttänyt elokuun myrkytyksestä Venäjän turvallisuuspalvelua FSB:tä, joka Navalnyin mukaan toimi presidentti Vladimir Putinin käskystä. Putin on kiistänyt Navalnyin syytökset.
Myös kansalaisjournalistiryhmä Bellingcat yhdessä Insider-median, CNN:n ja Spiegelin kanssa tekemässään selvityksessä piti FSB:tä syyllisenä myrkytykseen. Päätelmät tehtiin puhelin- ja matkustustiedoista.
Venäjä on ennalta ilmoittanut pidättävänsä Navalnyin, kun tämä saapuu Venäjälle. Viranomaisten perusteena on se, että ehdonalaista vankeusrangaistusta kärsinyt Navalnyi laiminlöi ilmoittautumisen venäläisviranomaisille joulukuussa, kun hän oli viranomaisten mukaan jo kyllin toipunut myrkytyksestään. Lisäksi häntä epäillään petoksesta.
Smith painottaa, että Venäjän turvallisuuspalvelun tekemä murhayritys Navalnyin omassa kotimaassa ei ole pikkujuttu. Siksi on perustelua sanoa, että Navalnyi, kahden alaikäisen lapsen isä, matkustaa Venäjälle oman henkensä uhalla ja vähintään välitöntä pidätystä uhmaten.
– Ehkä hän on laskenut, ettei hänen henkeään yritetä riistää ihan saman tien, mutta sekin mahdollisuus on olemassa.
Smith pitää todennäköisenä, että Venäjä toteuttaa uhkauksensa pidätyksestä. Hän uskoo Navalnyin itsekin arvelleen, että näin käy.

Venäjän on pakko reagoida

Muun muassa hallinnon korruptiota paljastanut, karismaattinen Navalnyi on vannonut jatkavansa politiikassa siitäkin huolimatta, että hän on toistuvasti ollut vankilassa ja häneen on kohdistunut monenlaisia hyökkäyksiä ja väkivaltaa.
Smith muistuttaa, että Venäjälle palaaminen on Navalnyin imagon mukaista. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän oppositiossa ei ole ollut hahmoa, joka laittaisi ajamansa asian henkilökohtaisen turvallisuutensa edelle.
– Kantaako se? Saako hän näin enemmän suosiota? Jos hän kuolisikin, tulisiko hänestä marttyyri, joka oikeasti haavoittaa tämän hetken valtaeliittiä niin, että sillä on vaikutusta? Kysymys on iso, mutta nyt vaikuttaa siltä, että Navalnyi on erilainen oppositiohahmo kuin mitä Venäjällä on tähän asti nähty.
Tilanne edellyttää tasapainottelua niin Navalnyilta itseltään kuin Venäjän valtaeliitiltä. Venäjä ei voi olla reagoimatta Navalnyin paluuseen, koska muutoin se näyttäisi taipuvan kansainvälisen yhteisön painostukseen ja vaikuttaisi hampaattomalta. Liian voimakas reaktio voisi puolestaan kasvattaa Navalnyin tukijoukkoja ja aiheuttaa entistäkin enemmän ongelmia kansainvälisissä suhteissa.
Vastaavasti Navalnyin on osattava toimia oikein. Smith muistuttaa, että Navalnyista on toisaalta levitetty tarinaa lännen kätyrinä, mitä vastaan tämä taistelee muun muassa juuri korostamalla venäläisyyttään. Toisaalta Navalnyia on syytetty liiasta kansallismielisyydestä, joka on kuitenkin Smithin mukaan vuosien saatossa pehmennyt.
– Navalnyilla on länsikriittisiä kannattajia mutta myös tukijoita Venäjän niin sanotussa eurooppalaisessa aineksessa. Molempien tuki tekee Navalnyista vahvan, joten kyse on tasapainoilusta.

Viesti valtaeliitin epävarmuudesta

Venäjän valtio ei ole ainoa Navalnyiin kohdistuva uhka. Smith huomauttaa, että Navalnyi on monilla toimillaan aiheuttanut myös henkilökohtaista kaunaa ja kostonhalua. Korruptiopaljastusten lisäksi esimerkiksi huijauspuhelu, jolla Navalnyi sanoi saaneensa FSB:n työntekijän tunnustamaan myrkytysyrityksen, toi mukanaan vihamiehiä.
– Kyse ei ole vain siitä, että Venäjän valtaeliitille Navalnyi on ärtymyksen aihe. Venäjällä on myös niitä, jotka haluavat päästä hänestä täydellisesti eroon.
Sitä, kuinka suuri uhka Navalnyi todella on nykyhallinnolle, on vaikea arvioida. Smith muistuttaa Putinin hallinnon suosion laskeneen jatkuvasti, ja johto tietää, että trendi on saatava kääntymään. Samalla Navalnyin realistiset mahdollisuudet aiheuttaa vallankumous ovat Smithin mukaan varsin pienet.
– Putinin regiimin asema on suhteellisen vakiintunut, mutta se käyttäytyy kuin uhka olisi isompi. Se viestii autoritaarisen hallinnon omasta epävarmuudesta.
Venäjän hallinnollakaan ei ole kattavaa kuvaa siitä, kuinka suosittu Navalnyi oikeasti on. Smith sanoo, että sama koskee Navalnyia itseään.
– Kokonaisuus näyttää siltä, että Navalnyi olisi todellinen uhka. Navalnyi saa Venäjän hallinnon näyttämään heikommalta kuin se on, Navalnyin aito kyky heiluttaa hallintoa on heikompi kuin miltä se näyttää, ja hallinnon asema on vakaampi kuin miltä Navalnyi saa sen näyttämään.

Moskovalaislentokenttä kiristänyt turvatoimia

Navalnyitä kuljettavan koneen on määrä laskeutua Moskovaan Vnukovon lentokentälle illalla kuuden jälkeen.
– Tulkaa tapaamaan minua, oppositiojohtaja ilmoitti kannattajilleen keskiviikkona sosiaalisen median kanavilleen kirjoittamassaan viestissä.
Venäläislehti Moscow Timesin mukaan Vnukovon kerrotaan estäneen Navalnyin paluun alla lentokentälle pääsy ihmisiltä, joilla ei ole lentolippua.
Lehden mukaan lentokenttä on myös asettanut tiukkoja rajoitteita toimittajien työskentelylle lentokentän terminaalissa. Lehden mukaan terminaalirakennuksen sisälle on lisäksi pystytetty metallisia aitoja eristämään aluetta, jolle kansainväliset lennot saapuvat.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Vnukovon lentokenttä olisi jopa kieltänyt toimittajia raportoimasta sisätiloista. Lentokentän mukaan rajoituksen taustalla ovat koronavirukseen liittyvät huolet.
Syyttäjät varoittivat jo perjantaina, ettei lentokentälle suunniteltuun julkiseen tapahtumaan tulisi osallistua. Syyttäjien mukaan suunnitellulla tapahtumalla ei ole lupaa.
Pietarin alueelta paikalle matkaa suunnitelleen aktivisteista ja toimittajista koostuvan ryhmän kerrotaan Moscow Timesin mukaan joutuneen viranomaisten kiinni ottamaksi jo ennen lähtöä Moskovaan.
AFP:n mukaan lentokentältä sosiaaliseen mediaan jaetuissa videoissa näkyy, että mellakkapoliisin ajoneuvoja on ollut jo aiemmin päivällä pysäköitynä lentokentän ulkopuolelle.
Lentokenttä on rinnastanut virallisella Twitter-tilillään Navalnyin paluun Berliinistä Natsi-Saksan Neuvostoliittoon kohdistuneeseen hyökkäykseen. Moscow Timesin mukaan lentokenttä kertoo tviitissään olleensa vastassa, kun saksalaiskoneet saapuivat vuonna 1941, ja olevansa niin ikään saksalaisaluksia vastassa myös vuonna 2021.

——–
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

https://www.themoscowtimes.com/2021/01/17/navalny-returns-to-russia-a72635
https://twitter.com/VnukovoAirport/status/1350755991453896704?s=20

Anne Salomäki

STT

Kuvat: