Nyt se on varmaa: Teemu Rannikko palaa parketille tiistaina

1
Teemu Rannikko loukkaantui 5. tammikuuta 2020. Paluu kentälle kesti vuoden ja 21 päivää.

Yli vuoden loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Vilppaan Teemu Rannikko palaa kentille tiistaina Lahti Basketballia vastaan. Vilpas julkisti tiedon perjantaina.

Uransa viimeistä kautta pelaavan Rannikon paluu ei kuitenkaan tapahdu Salohallissa, vaikka tiistain ottelu onkin Vilppaan kotiottelu. Vilpas-Lahti Basketball pelataan nimittäin poikkeuksellisesti Lohjalla Kisakallion urheiluopiston Susi Training Centerissä. Ottelu pelataan ilman katsojia.

Rannikko loukkaantui 5. tammikuuta 2020 pelatussa Kouvot-ottelussa ja on siitä saakka ollut poissa kentiltä. Koko syyskauden lähes täysipainoisesti harjoitelleen Rannikon paluu venyi odotettua pidemmäksi, kun hän joutui joulukuussa polven tähystysleikkaukseen.

– Olen pystynyt olemaan pari viikkoa joukkueen mukana ja treenaamaan niin kuin pitää. Monta treeniä toki vielä tarvitaan, että ollaan siellä missä pitääkin, Rannikko muistuttaa.

Rannikko myöntää, että pitkän kuntoutuksen aikana on ollut synkkiä hetkiä.

– Monta kertaa tuli olo, että tuleeko tästä enää ikinä mitään. Toinen leikkaus joulukuussa näytti auttavan sen verran, että nyt olisi tarkoitus koittaa miltä pelaaminen tuntuu.

– Tunne on hyvä ja kivut on saatu kohtuuhyvin kuriin.

Rannikko arvioi Vilppaan kotisivuilla pelaavansa tiistaina reilut 11 minuuttia, joiden aikana hän heittää neljä pistettä ja antaa kaksi koriin johtanutta syöttöä.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Taikuri
1 kuukausi sitten

Todennäköisesti ekasta hyökkäyksestä heti donkki pohjaan