Paimion kesäteatterista tippuu kesä pois

0
Paimiossa on jo pitkään nähty myös talviteatteria. Talvikaudella 2019 ohjelmistossa oli Lenin jäillä, joka oli teatterin viides talvituotanto. – Voi, miten teidän asunne on viehättävä, toteaa merikapteenin tytärtä esittävä Linda Johansson (vas.) nuorelle Leninille (Turo Entonen). Harras kodinhoitaja (Mira Lattu) on tapahtumien saamasta käänteestä kauhuissaan.

Paimion kesäteatterin nimi vaihtuu Paimion teatteriksi.

Virallisesti uusi nimi on Paimion teatteri ry. Muutoksen taustalla on toiminnan muuttuminen.

– Paimion kesäteatterilla on seudulla pitkät perinteet, ja toiminta on perustamisvuodesta 1978 saakka keskittynyt pääasiassa kesäteatteritoimintaan. Toimintamme on kuitenkin vuosien saatossa laajentunut merkittävästi, kertoo Paimion teatterin hallituksen puheenjohtaja Turo Entonen yhdistyksen tiedotteessa.

Nykyisin teatteritoimintaan kuuluvat myös aktiivinen lapsi- ja nuorisoteatteri sekä talvikaudella Paimion vanhassa Kinossa pyörivä talviteatteri.

– Ennen korona-aikaa meillä oli myös laajempia suunnitelmia Kinon teatteritilan hyödyntämisestä niin vieraileville esityksille kuin konserteille, ja nämä suunnitelmat toteutetaan ehdottomasti, kun tilanne sen sallii, Entonen sanoo.

Nimimuutoksen myötä Paimion Kinon nimi muuttuu Paimion teatterin Vistan näyttämöksi. Teatteri muuttaa myös nettisivujensa osoitteen sekä uudistaa sähköpostiosoitteet.

Ensi kesänä Paimion teatteri esittää Nunnia ja konnia. Musikaalia oli tarkoitus esittää jo viime kesänä, mutta kausi peruuntui koronatilanteen vuoksi.