Paimiossa ryhdytään jalostamaan Lindströmin poistotekstiilejä – Rester Oy teki sopimuksen tekstiilipalvelukonsernin kanssa

0
Lindströmin tekstiilejä ryhdytään jalostamaan Paimoon avautuvassa Resterin laitoksessa. Jalostuslaitoksen perustuskiven muurasivat viime elokuussa Rester Oy:n hallituksen puheenjohtaja Outi Luukko (vas.) ja Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki. Kuva: SSS-arkisto/Pauliina Savola

Tekstiilipalvelukonserni Lindström ja kiertotalousyritys Rester Oy käynnistävät yhteistyön Pohjoismaiden ensimmäisen teollisen mittakaavan poistotekstiilien jalostustoiminnassa. Yritykset ovat solmineet sopimuksen, jonka mukaan Rester alkaa alkuvuonna 2021 jalostaa Lindströmin työvaatteiden ja ravintolatekstiilien poistotekstiilejä teollisuuden uusiokäyttöön Paimion jalostuslaitoksessa.

Sopimukseen kuuluvat kaikki Lindströmin Suomen yksiköt. Jalostettavan poistotekstiilin vuotuinen määrä on noin 500 tonnia vuodessa, mistä neljä viidesosaa muodostuu työvaatteista.

Lindströmin tiedotteen mukaan työvaatteiden kierrätys on ollut tähän saakka haastavaa niissä käytettävien monien eri kuitujen, materiaalien, nappien, neppareiden ja vetoketjujen vuoksi. Rester-yhteistyön avulla vaatteet voidaan vastaisuudessa kierrättää lähes täysin.

– Resterin Paimion jalostuslaitoksessa poistotekstiilistä valmistetaan tekstiilikuitua käytettäväksi esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa langan ja edelleen kankaan tai teknisten tekstiilien valmistukseen, tai rakennusteollisuudessa eristys- ja komposiittimateriaalien sekä akustiikkalevyjen tuotantoon, tiedotteessa kerrotaan.

Poistotekstiiliä laajamittaisesti teollisuuden uusiokäyttöön käsittelevän jalostuslaitoksen perustuskivi muurattiiin Paimossa viime elokuussa. Laitoksen on tarkoitus käynnistyä tänä vuonna.

Resterin ja Lindströmin yhteistyö kattaa työvaatteiden lisäksi ravintola- ja hotellitekstiilijätteen, ja myös puuvillapyyherullien soveltuvuutta Resterin prosessiin selvitetään. Lindström selvittää lisäksi mahdollisuutta toimittaa Ruotsin ja Baltian tulosyksiköiden poistotekstiilit sekä Lindströmin omissa  tehtaissa syntyvä leikkuujäte Resterin jalostettavaksi.

– Strateginen tavoitteemme on, että vuonna 2025 poistotekstiileistämme kierrätetään globaalisti 100 prosenttia, sanoo tiedotteessa Anna-Kaisa Huttunen, Lindström-konsernin ekosysteemeistä vastaava johtoryhmän jäsen.