”Pelkäsin, koska tajusin että voisin voittaa” – Obaman muistelmat ovat kaunokirjallinen taidonnäyte ja merkittävä poikkeus poliitikkomuistelmien valtavirrassa

0
Barack Obama tapasi presidentti Sauli Niinistön Washingtonissa toukokuussa 2016.

Barack Obama: Luvattu maa (A Promised Land).
Suom. Seppo Raudaskoski, Kyösti Karvonen ja Ilkka Rekiaro.
Otava. 879 sivua.

Kun Barack Obama tammikuussa 2009 muutti Valkoiseen Taloon Yhdysvaltain vastavalittuna 44. presidenttinä, hänen ensimmäinen taistelunsa ei liittynyt finanssikriisiin, alati uhkaavaan terrorismiin tai sotiin vierailla mailla.

Ei, sillä aivan aluksi Obama joutui kamppailemaan kännykästään. Maailman mahtavimman supervallan johtajan piti ensi töikseen luopua kaikesta yksityisyydestään, mutta Obama vaati että saisi pitää rakkaan BlackBerry-älypuhelimensa. Luvatun maan mukaan vaatimuksesta neuvoteltiin viikkoja.

Sen seurauksena uudelle presidentille annettiin BlackBerry, ei sama yksilö mutta vastaavanlainen luuri. Sillä ei voinut soittaa, ja viestejäkin sillä pystyi lähettämään vain parillekymmenelle taustatarkistuksen läpikäyneelle ihmiselle.

Michelle vitsaili, että BlackBerryni oli kuin sellainen pikkulapselle annettava lelupuhelin, jossa on valoja ja ääniä mutta nappuloista ei tapahdu mitään”, kirjoittaa Barack Obama muistelmateoksessaan.

Luvattu maa on täynnä tällaisia aitoja ja koskettavia inhimillisyyden tuokioita. Samaan aikaan Yhdysvallat kiehuu ja maailma kuohuu, mutta presidentti Obama pitää päättäväisesti kiinni siitä, että hän on ensisijaisesti aviomies ja isä ja vasta toissijaisesti tyyppi, jolle oli suotu ”valtuudet räjäyttää maailma”.

Näillä valtuuksilla Luvatun maan muistelija viittaa siihen kahdeksan vuotta mukanaan kulkeneeseen pieneen nahkapäällysteiseen matkalaukkuun, joka sisältää ydiniskun laukaisemiseen vaadittavat koodit.

Kuvaava on myös erään Obaman läheisen avustajan määritelmä presidenttiydestä. Se kuulemma on kuin uusi auto, jonka arvo alkaa huveta sillä hetkellä kun sen ajaa kaupan pihalta pois.

Samanlaisia inhimillisyyden välähdyksiä ja hienostuneen kaunokirjallisen ilmaisun tuokioita on turha etsiä Obaman edeltäjien muistelmateoksista.

Bill Clintonin ja George W. Bushin presidentilliset muistelmat kirjoitettiin krouvisti moottorisahalla, Luvattu maa on kuin taidokkaan käsityöläisen tekemä intarsiatyö.

Obama muistuttaa lukijaansa moneen kertaan siitä, että presidenttiys on viime kädessä vain työ muiden joukossa. Washington muuttaa ihmistä, mutta sen Obama huomasi jo nuorena Illinoisin senaattorina. Ryhtyessään tavoittelemaan presidenttiyttä, Obama päätti jo varhain, että ”halusin olla työ- enkä sirkushevonen”.

Luvatun maan eläväisimmät kuvaukset liittyvät demokraattisen puolueen esivaalikamppailuun ja ehdokkuuden varmistuttua varsinaiseen presidentinvaalikiertueeseen. Näissä kohtauksissa lukija kuulee Barack Obaman äänen, ei valtiomiehen teleprompterista luettua ja viimeistä puolipistettä myöten viilattua puhetta.

Tehtyään vaikutuksen iowalaisiin demokraatteihin selkeässä altavastaaja-asemassa, Hillary Clintonin haastajana, Obama palaa yömyöhään kotiinsa ja muun perheen jo nukkuessa istuu alas vodkaryyppy seuranaan. Yhtäkkiä hän huomaa, ettei oikeastaan enää pelkääkään presidenttikisan häviämistä.

”Pelkäsin, koska tajusin että voisin voittaa.”

Luvattu maa käy monumentaalisista mittasuhteistaan huolimatta sangen vikkelästi läpi Obaman perhetaustan ja lapsuuden. Poliittinen herääminen tapahtuu joskus lukiovuosina, mutta samaan aikaan hän kerää koulusta keskinkertaisia arvosanoja, kokeilee huumeita ja solmii kyseenalaisia poliittisia yhteyksiä.

Kaikki ne kaatuvat syliin Obaman astuessa valtakunnanpolitiikkaan. Ne ovat vastustajien ja usein omienkin lyömäaseita Obaman kukistamiseksi, mutta tämä puolestaan kumoaa argumentit paitsi myöntämällä ne todeksi myös keskittymällä omassa kampanjassaan siihen mitä kannattaa eikä siihen mitä vastustaa.

Käänteinen strategia on jokseenkin kerettiläinen ja vetoaa äänestäjiin. Kampanjansa vastoinkäymiset ovat, ainakin Luvatun maan antaman todistuksen mukaan, hetkiä jotka saavat hänet uskomaan että tosiaankin olisi tehtävä mittainen mies – eivätkä niinkään Iowan kaltaiset menestystarinat.

”Jos puhun nuorille, sanon harjaannuttaneeni itseni ajan mittaan tarkastelemaan asioita pitkällä tähtäimellä ja tähdennän, että on tärkeä keskittyä tavoitteisiinsa eikä takertua päivittäisiin myötä- ja vastoinkäymisiin”, Obama opastaa.

Republikaanien presidenttiehdokkaasta, ikääntyneestä John McCainista ei ollut kunnon vastusta Obamalle, joka oli tarjonnut ”toistuvasti syitä olla kannattamatta minua”. Mutta niin kuin Obama viisaasti tunnustaa:

”En tiennyt, olisinko voittanut vuoden 2000 John McCainia. Aloin kuitenkin olla yhä varmempi siitä, että voisin voittaa vuoden 2008 John McCainin.”

Tuoreen presidentin syliin kaatui ensimmäisenä finanssikriisi. Jo Obaman edeltäjän George W. Bushin hallinto oli tarttunut ongelmaan päättäväisesti, mutta Yhdysvallat kiikkui edelleen rotkon reunalla tammikuussa 2009.

Alkoi monimutkainen pelastusoperaatio, jossa Obama pyysi kansalta lähes biljoona dollaria ostaakseen kuvaannollisesti hiekkasäkkejä suojaksi hurrikaanilta, joka kaikesta huolimatta tulisi huuhtoamaan monet amerikkalaiset mukanaan.

Jossain finanssikriisin helmoissa amerikkalainen autoteollisuus mätäni. Yli miljoonan ihmiset työpaikat olivat uhattuina, kun Obama tajusi Detroitin autojättien elävän ”mielikuvitusmaailmassa”.

Taloudellisen ahdingon ytimessä ratkaisumalleja haettiin kaukaa pohjoisesta. Erääksi esikuvaksi Valkoisessa Talossa nousi Ruotsi, joka oli 1990-luvulla selättänyt oman finanssikriisinsä päättäväisin ottein ja onnistuneemmin kuin vaikkapa Japani, jonka pitkämielisyysstrategia ajoi maan talouden vuosikymmenen mittaiseen pysähtyneisyyden tilaan.

Finanssikriisin syövereitäkin kuvatessaan Luvattu maa säilyttää inhimillisen perusvireensä. Kriisiajan presidenttiyden tärkein opetus?

”Joskus vain olit kusessa, ja parasta mitä saatoit tehdä oli ottaa kunnon drinkki – ja sytyttää savuke.”

Ulkopoliittisessa hallinnossaan Barack Obama sai taistella haukkoja vastaan. Yksi innokkaimmista oli ulkoministeri Hillary Clinton, joka on tunnetusti aina ollut valmis lähtemään sotaan.

Obama muistuttaa, että kahdeksan presidenttivuoden aikana pidättyvyyttä sotilaallisesta voimankäytöstä hänelle suosittelivat useammin kenraalit eivätkä siviilit. Tunnustus on hätkähdyttävä mutta ei mikään uutinen: sama logiikka pätee meidänkin sotiemme historiaan.

Siitä huolimatta politiikan kommentaattorit, sinänsä aivan oikeutetusti, muistuttivat kuinka sodanvastaisena ehdokkaana esiintynyt Obama oli lähettänyt enemmän joukkoja taisteluun kuin tuonut sotilaita kotiin.

Luvattu maa päättyy kuvaukseen Lähi-idän kriiseistä yleensä ja Israelin sekä Palestiinan konfliktista erityisesti. Barack Obama vaikuttaa tilanteen edessä jokseenkin neuvottomalta, ikään kuin arabien ja juutalaisten eripura olisi tuomittu jatkumaan ikuisesti.

Hän muistaa viisaasti mainita Camp Davidin rauhansopimuksen presidentti Carterin johdolla 1978. Se mikä saatiin toimimaan Israelin ja Egyptin välillä tuntuu mahdottomalta, kun kyseessä on Palestiina.

”Palestiinalaisilla ei ollut Havelia tai Gandhia mobilisoimassa väkivallatonta liikettä, jonka moraalinen voima olisi saanut israelilaisten julkisen mielipiteen muuttumaan”, kirjoittaa Barack Obama loisteliaan muistelmateoksensa kenties synkimpänä yksittäisenä havaintona.

Barack Obaman muistelmat ovat myyneet hyvin. Yhdysvalloissa kirjaa painettiin heti kuusi miljoonaa kappaletta.

Presidentilliset bestselleristit

Yhdysvaltain presidenttien muistelmat eivät ole liiketoiminnallisesti mitään nappikauppaa. Jokaisesta entisestä presidentistä tulee multimiljonääri viimeistään julkaistessaan kirjan omasta valtakaudestaan Valkoisessa Talossa.

Obaman pariskunta Barack ja Michelle tiettävästi kilpailutti omat muistelmansa könttädiilinä ja kustannussopimus allekirjoitettiin Penguin Random Housen kanssa.

Financial Times uutisoi sopimuksen arvoksi 65 miljoonaa dollaria.

Siis täkäläisessä valuutassa mitattuna noin 55 miljoonaa euroa – pelkistä kustannusoikeuksista. Megadiili on silti turvallinen kummallekin osapuolelle, sillä entisten jenkkipresidenttien muistelmat ovat varsinkin kotimarkkinoilla perinteistä bestseller-kirjallisuutta, ja Obaman tapauksessa myös kansainvälinen menestys oli verrattain helppo ennakoida.

Alkukielistä ensipainosta tuutattiin ulos painokoneista peräti kuusi miljoonaa kappaletta ja jokainen nide kelpasi amerikkalaisille kirjakauppiaille.

Alkuperäisteoksen kanssa samaan aikaan ilmestyi 18 eri käännösversiota, kuten suomenkielinen laitos. Sen ensipainos oli 20 000 kappaletta ja lisää lienee tulossa.

Michelle Obaman parin vuoden takaista, samaan kustannussopimukseen kuulunutta muistelmateosta on globaalisti myyty jo 14 miljoonaa kappaletta.

Jos Obaman pariskunnan kustannussopimuksen jakaa tasapuolisesti kahtia ja lisää Barack Obaman osuuteen edes varovaisen arvion Luvatun maan sekä sen tulevan jatko-osan kansainvälisistä myynneistä ja niiden tuottamista rojalteista, ex-presidentin muistelmien kassavirta hänen pankkitililleen noussee lähelle sataa miljoonaa.

Ihan hyvä diili ottaen huomioon, että presidenttinä Obama tienasi vuosittain saman kuin pari eduskunnan puhemiestä tai Helsingin pormestaria.

Teksti: Tommi Aitio

Jordanian kuningas Abdullah (vas.) katsoo vierestä, kun Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen kättelevät Washingtonin ydinturvakokouksessa huhtikuussa 2010.​