Power Cup elää epävarmuudessa – viimeistään maaliskuussa selviää, siirtyykö jättiturnaus taas eteenpäin

0
Salon Power Cupin piti alunperin pelata kesäkuussa 2020.

Tälle vuodelle siirretty Salon Power Cup elää epävarmuudessa.

Maailman suurimmaksi lentopallon junioriturnaukseksi mainostetun tapahtuman alkuun on tänään aikaa 144 päivää. Turnauksen järjestäjät Lentopalloliitto ja Salon Viesti ovat edenneet tähän asti niin sanotusti vanhoilla pohjilla.

– Pääsimme viime keväänä järjestelyissä pitkälle ennen koronaa. Nyt olemme pysyneet samoissa suunnitelmissa, Power Cupin paikallispäällikkö Johanna Anttonen kertoo.

Anttonen lupaa, että helmikuun alussa eli 2–3 viikon päästä järjestäjät tulevat antamaan lisää skenaarioita turnauksen aikatauluun.

– Moni seura on pyytänyt ilmoittautumisen ensimmäisen jakson pidentämistä. Nyt se päättyy 26. helmikuuta, Anttonen kertoo.

Viimeistään maaliskuussa pitäisi päättää, voidaanko turnausta järjestää kesäkuussa vai pitääkö se siirtää esimerkiksi elokuulle. Viime keväänä turnauksen alkua siirrettiin ensin elokuulle ja lopulta tälle vuodelle.

Turnauksen läpiviemisen kannalta oleellista on juuri joukkueiden määrä. Jo nyt on selvää, ettei Salon Power Cup tule rikkomaan osallistujaennätyksiä. Tuhannesta joukkueen tavoitteesta ja 9 000 osallistujasta tullaan todennäköisesti reilusti alas.

– Turnaus on kannattavaa järjestää pienemmälläkin osallistujamäärällä, Anttonen vakuuttaa.

Sekin on jo selvää, että majoitus ja ruokailu tulee järjestää entistä väljemmin. Alunperin ruokailu oli tarkoitus kokonaan vanhassa jäähallissa, mutta nyt se saatetaan jakaa kahteen paikkaan. Lisäksi joukkueet saatetaan jakaa majoituskouluihin alueellisesti ja esimerkiksi suihkuvuorot on annettava jokaiselle joukkueelle erikseen. Järjestäjille on siis luvassa lisätyötä.

Talkoolaishaku aloitettiin uudelleen tämän vuoden tapahtumaan. Tällä hetkellä talkoolaisia on ilmoittautunut vasta alle sata, kun heitä oli viime vuonna hetkeä ennen koronaa yli 300.

– Tarvitsemme paljon tekijöitä lisää, Anttonen myöntää ja kannustaa vuosi sitten talkoolaisiksi ilmoittautuneita uudelleen mukaan.

Taloudellisesti Power Cupin epävarma tilanne ei ole Salon Viestin kannalta huolestuttava, sillä tapahtuman taloudellisen riskin kantaa Lentopalloliitto.

Liitto sai joulukuussa 280 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustusta, joka oli tarkoitettu koronaviruksen vuoksi peruuntuneiden tai siirrettyjen tapahtumien tappioiden kuittaamiseen. Tuo avustus oli kohdennettu nimenomaan Salon Power Cupiin.

Power Cupin tuki oli kaikkien hakijoiden joukossa toiseksi suurin ja suurempi kuin esimerkiksi Suomen MM-rallin saama tuki (250 000 euroa).

Anttonen kuitenkin muistuttaa, että jos ja kun Power Cup Salossa järjestetään, kaiken muun edelle menee turvallisuus.

– Pelaajat ja salolaiset edellä tätä ajatellaan. Emme halua ottaa riskejä.

– Mutta on todella vaikeaa ajatella tästä kesäkuulle, koska viime keväänäkin kaikki tapahtui niin nopeasti. Sinänsä nyt on positiivisempi fiilis kuin syksyllä toisen aallon alkaessa, kun rokotuksetkin ovat alkaneet.