Esitys Salon valtuustolle: Valtuutettu Haapasalosta tutkintapyyntö uimahallitapauksen takia

16
Salon kaupunginhallitus esittää, että valtuusto tekee tutkintapyynnön valtuutettu Jaana Haapasalon käyttäytymisestä uimahallissa. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Salon kaupunginhallitus esittää ensi maanantaina kokoontuvalle valtuustolle, että se tekee tutkintapyynnön poliisille valtuutettu Jaana Haapasalon (sit.) toiminnasta. Hallituksen esityksessä todetaan, että mikäli valtuutettu on ”asemaansa vedoten kyseenalaistanut työntekijän työsuhteen jatkumisen, valtuutettu on syyllistynyt virheelliseen menettelyyn luottamustoimessa, mikä saattaa täyttää rikoksen tunnusmerkit”.

Taustalla on viime kesäinen tapaus, jolla Haapasalo sai runsaasti julkisuutta tiedotusvälineissä. Hän on kertonut tapahtuneesta muun muassa Salon Seudun Sanomien mielipidekirjoituksessa.

Viereisellä radalla Salon uimahallissa ollut perhosuimari oli roiskuttanut vettä Haapasalon päälle. Haapasalo huomautti asiasta uimarille, minkä jälkeen uimarin tuttava kertoi tapauksesta uinninvalvojalle. Tämän jälkeen valvoja oli tullut Haapasalon luo sanomaan, että ”kyllä täällä saa roiskia vettä niin paljon kuin haluaa, kun on kilpauimari”.

Tämän jälkeen Haapasalo oli työntekijän mukaan uhannut järjestää hänelle potkut.
Työntekijä teki asiasta ilmoituksen kaupungin työsuojeluorganisaatiolle. Haapasalo toteaa omassa vastineessaan, että hän ei puhunut potkujen järjestämisestä tai hoitamisesta, mutta myöntää, että ”työntekijä on saattanut asian näin tulkita”.

Haapasalo muistelee sanoneensa tuohtuneena, että ”toivottavasti sinua ei enää nähdä täällä ensi kesänä”.

Haapasalon mielestä on virhe viedä asiaa kaupunginhallitukseen.

En ollut uimahallissa kaupunginvaltuutettuna, vaan tavallisena maksavana asiakkaana, joka suuttui saamastaan asiattomasta kohtelusta.

– Yleensä palvelu Salon uimahallissa on ystävällistä, Haapasalo kiittää.

Uinninvalvojan kanssa käydyn keskustelun aikana Haapasalo kuitenkin mainitsi olevansa valtuutettu.

Haapasalo teki saamastaan kohtelusta valituksen. Sitä ei hänen mielestään käsitelty kunnolla, vaan todettiin ainoastaan, että asiatonta käyttäytymistä ei ole ilmennyt. Haapasalo epäilee, että uinninvalvoja teki työsuojeluilmoituksen vastaiskuna sen jälkeen, kun hän oli saanut kuulla tulossa olevasta valituksesta.

Hän sanoo tekevänsä tutkintapyynnön kaupunginhallituksen puheenjohtajasta Saija Karnisto-Toivosesta (sd.) ja harkitsevansa sen tekemistä asian hallitukselle valmistelleesta hallintojohtaja Laura Ala-Hannulasta.

Saija Karnisto-Toivosen mukaan kyseessä työsuojeluasia, joka on käsiteltävä. Koska ilmoituksen kohteena on luottamushenkilö, viranhaltija ei voi esitellä asiaa.

– Jos valtuusto hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen, poliisi arvioi, onko tätä tapausta syytä tutkia työsuojelurikoksena.

Kaupunginvaltuuston sähköinen kokous alkaa maanantaina klo 18. Haapasalo ei osallistu häntä koskevan asian käsitelyyn.

(Juttua on päivitetty Jaana Haapasalon kommenteilla 27.1. klo 13.45 ja Saija Karnisto-Toivosen kommentilla klo 16.30.)

16 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Valtuuttamaton
28 päivää sitten

Uimagaten pärskyttely senkun jatkuu – sitä ei estä viruksetkaan.

Timppa
28 päivää sitten
Reply to  Valtuuttamaton

Nyt menee yli ymmärrykseni. Valtuutettu toteaa ”olen ollut uimassa yksityishenkilönä” mutta kas kummaa, hän on ”väittelyn” aikana mainostanut olevansa valtuutettu.

Tervetuloa joukkoon
28 päivää sitten

Hienoa, että Salo pysyy otsikoissa – olikohan Kemissä samanmoista.

Kuntalainen
28 päivää sitten

Hienoa, julkaistiin ainakin johtavan iltapäivälehden sivulla. Näin sitä päästään otsikoihin.

Muistuu mieleen yksi lyseoaikaisen opettajan opetus: älkää hakeko kunniaa oikeudesta, menee loputkin.

Mati tuumala
28 päivää sitten

Onneksi on vaalit pian, tuollainen ryhmä päättämässä Salon asioista. Enää ei kehtaa asiakkaille maailmalla kertoa olevansa Salosta. Heti nousee hymy asiakkaan kasvoille, ja myyntineuvottelut päättyvät.

Aspire
28 päivää sitten

Olisiko tässä tapauksessa käynyt niin, että valtuutetun ego on kärsinyt vesiroiskeista ja asian selvitystoimista kaikkein eniten.
On surkuhupaisaa, että mokoma juttu on eskaloitunut jo näin pitkälle, eikä se varmaankaan edes tähän pääty.
Hyvät asianosaiset; onko tässä enää mitään järkeä?

Allan
28 päivää sitten
Reply to  Aspire

Kun tutkii netistä valtuutetun toimintaa ympäri Suomea, niin voi vain ihmetellä, että miten usein häntä kohdellaan huonosti, huomattavasti keskimääräistä useammin.

Voiko olla niin, että jotakuta kohdellaan ihmeteltävän usein yhtä huonosti?

Kuukkeli
28 päivää sitten
Reply to  Allan

Niinhän se metsä kuulemma vastaa.

Äänestäjä
27 päivää sitten
Reply to  Allan

Lähes 300 äänestäjää Salossa oli ilmeisesti eri mieltä.

Heitäkö pitäisi äänestää
28 päivää sitten

Tämä juoni on mielestäni rinnastettavissa koulukiusaamiseen. Antaa kaupunginhallituksesta vaikutelman, että ei ole oikeita ongelmia käsittelyssä.

Heitäkö pitäisi äänestää? Ainakin tukimainokset loppui. Valittamisien kustannukset pitäisi valittajien maksaa henkilökohtaisesti. Eiköhän sitä olisi muutakin tutkittavaa ja pohdittavaa esim. nuorisomme huumetilanteesta.

Sordiino
27 päivää sitten

Toivottavasti monimiljonääri maksaa nämäkin viulut.

Keijo K.
27 päivää sitten

Salossa suuret asiat ovat niin talouspuolella kuin hallinnollisestikin erittäin hyvällä tolalla, kun nyt on käsittelyssä tämä kaupungin kannalta niin todella tärkeä asia.

Kun tämä asia saadaan käsiteltyä kaupungin luottamuselimissä ja poliisissa, niin voidaan jälleen palata mitättömämpiin kuten esimerkiksi kaupungin kehittämiseen ja talouteen liittyviin pikkuasioihin.

Salolainen
27 päivää sitten

On jännää, että meilläkin on oma watergate-skandaali, pärske-gate. Yhdysvalloissa watergate johti presidentti Nixonin eroon, miten mahtaa käydä täällä?

Hiljaisia signaaleja tilanteen eskaloitumisesta oli näkynyt jo aiemmin. Vesijuoksuradalle oli eksynyt uimari, sekin nosti joillekin hien pintaan ilman saunaa. Tunteet kävivät niin kuumina, että kiukaan voisi säästösyistä kytkeä pois päältä.

Mielellään me veronmaksajat raotamme kukkaronnyörejä, jos vaikka pärske-gate etenee eri oikeusasteisiin ja kaupunki joutuu maksamaan oikeudenkäyntikuluja.

Kansakouluakin käynyt ihminen
27 päivää sitten

Pitäisikö tässä valtuuston esityslistalla olevassa uiskenteluasiassa veronmaksajana itkeä vai nauraa?

Tämän jälkeen en kyllä uskalla aloittaa mitään uimiseen liittyvää liikuntaharrastusta Salossa, koska osaan parhaiten uida vain koiraa ja kellua paikallaan.

Urpo
26 päivää sitten

Muuta emme voi kuin todeta, kuin että sirkushuveja meille jatkuvasti järjestetään, halusimme tai emme. Hajalan hiiret, eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen huomautukset, sote-johtajan valinta, valinnasta valitus, potkut ja nyt tämä.

Asian merkittävyyden lisäksi yhdessä suhteessa uimahalligate on kuitenkin poikkeava edellä mainittuun listaan verrattuna. Siitä kiitos virkamiehillemme.

Lasse Reunanen / Salo
26 päivää sitten

Kesän uintimoitteista oli SSS:n ylöisökirjoitus valtuutetulta, jossa asiallisesti epäkohdat esiin toi, mutta siihen vastasi huonommin uimahallin esimies – joka ei itse paikalla ollutkaan. Kommentoin syksyllä SSS:n yleisökirjoituksessani asiaa myös kun muitakin uimahallin korjausvajeita kerroin (joita ei huomioituna). Tänään http://www.fingerpori.org Vieraskirjassa asiasta opastava kommentti.