Somerolla elokuussa sattuneesta tulipalosta on nostettu murhasyyte. Omakotitalon palossa kuoli vuonna 1952 syntynyt mies.
Syyttäjän mukaan palopaikalla turmahetkellä ollut nainen sytytti tulipalon tahallaan. Syyttäjän mukaan surma oli tehty erityisen raa’alla ja törkeällä tavalla. Menehtynyt mies oli käyttänyt palopäivänä alkoholia, ja hän oli syyttäjän mukaan puolustuskyvyttömässä tilassa.
Palopaikalta löytyi useasta kohdasta jäämiä mineraalitärpätin tyyppisestä seoksesta, mutta palon tarkkaa syttymissyytä ei saatu tutkimuksissa selville. Myös hella oli ollut päällä tulipalohetkellä.
Tarkan syttymissyyn puuttuessa syyttäjä korosti syytetyn naisen käyttäytymisen merkitystä tapahtumia arvioitaessa.
Syytetty kiisti syyllisyytensä rikoksiin.
Tulipalo poltti pienen puurakenteisen talon Someron Paakantiellä 6. elokuuta viime vuonna. Menehtynyt mies oli talossa vuokralaisena. Hän oli tuntenut palopaikalla hänen kanssaan olleen naisen pitkään, ja nainen vietti aikaa talolla.
Hätäkeskus sai tiedon tulipalosta iltapäivällä klo 15.18. Ensimmäisenä palosta ilmoitti hätäkeskukseen syytetty, joka oli puhelun aikana palopaikan kiinteistöllä.
Oikeudenkäynnissä ilmeni, että syytetty nainen oli soittanut hätäkeskukseen myös noin tuntia ennen paloa. Tuolloin hän kertoi hätäkeskuspäivystäjälle, että hänen koiransa on kadonnut. Päivystäjä totesi naiselle, ettei kadonneista koirista soiteta hätänumeroon vaan hätänumeroon soitetaan ihmisten ollessa hädässä.
– Ai sitten voi soittaa vai, nainen totesi puhelun päätteeksi.
Noin tunnin päästä nainen soitti hätäkeskukseen uudelleen ja kertoi tulipalosta sekä palopaikan osoitteen. Kun hätäkeskuspäivystäjä esitti lisäkysymyksiä, puhelu katkesi. Hätäkeskuspäivystäjän soittaessa heti takaisin naiselle nainen totesi jo kertoneensa osoitteen, ja puhelu katkesi jälleen.
Oikeudenkäynnissä kuunneltiin myös toisen, palopaikan lähistöllä asuvan naisen soittama puhelu hätäkeskukseen.
Hän huomasi palon ollessaan ulkona ja soitti hätäkeskukseen klo 15.19. Nainen kertoi heti puhelun alussa näkevänsä kamalasti savua ja kuulevansa poksahtelua.
Nainen kiirehti kohti palopaikkaa pitäen linjan hätäkeskukseen auki. Noin seitsemän minuutin kuluttua puhelun alusta hän tuli palopaikan pihamaalle, jossa hän näki pahoin palaneen miehen ja ilmiliekeissä olevan rakennuksen. Nainen pyrki auttamaan miestä hätäkeskuspäivystäjän ohjeiden mukaisesti.
Ensihoidon saapuessa paikalle mies todettiin niin pahoin palaneeksi, että hänet nukutettiin ennen kuljetusta sairaalaan. Myöhemmin samana päivänä mies todettiin kuolleeksi.
Syyttäjä sekä menehtyneen miehen omaisia edustava asianajaja toivat oikeudessa esiin, että jo klo 15.19 tulipalo oli ilmeisen raju, koska sen pystyi huomaamaan matkan päähän puiden takaa. He arvioivat, ettei syytetty hälyttänyt apua heti palon alkuvaiheessa eikä pyrkinyt auttamaan miestä riittävästi.
Syytetyn edustaja puolestaan totesi, että syytetty soitti hätäpuhelun ja kertoi osoitteen, kuten pitääkin. Syytetyn kuulusteluissa kertoman mukaan hän oli palohetkellä lämmittämässä pihasaunaa.
Poliisin ottamien valokuvien mukaan saunassa ei ollut vettä, ja valtaosa kiukaan kivistä oli nostettu pois kiukaasta erillisiin astioihin. Kiukaan pesässä oli pinnasta hieman tummuneita palamattomia polttopuita.
Oikeudessa käytiin myös lävitse menehtyneen miehen ja syytetyn naisen pitkää suhdehistoriaa.
Menehtyneen miehen aikuinen poika kertoi miehen ja naisen ainakin ajoittain runsaasta alkoholin käytöstä sekä riidoista.
Syyttäjä vaatii naiselle rangaistusta myös törkeästä pahoinpitelystä, joka tapahtui syyttäjän mukaan vuonna 2013. Syyttäjän mukaan syytetty sytytti nukkumassa olleen miehen tuolloin palamaan miehen silloisessa asunnossa.
Miehen pojan kertoman mukaan hänen isänsä sai vuoden 2013 tapahtumissa vakavia palovammoja jalkoihin, mutta mies ei halunnut mennä lääkäriin. Näin ollen vammoista ei ole kirjallisia todisteita. Pojan mukaan hänen isänsä kertoi syytetyn sytyttäneen palon.
Menehtyneen miehen pojan mukaan syytetty nainen oli sanonut pojalle puhelimessa muutama päivä ennen paloa, ettei hänen isänsä tee mitään kadonneen koiran löytämiseksi.
Pojan mukaan syytetty oli myös toistuvasti huolissaan siitä, että hänen isänsä asui vaatimattomissa oloissa. Menehtyneellä miehellä oli myös perussairauksia, jotka vaikuttivat hänen elämänlaatuunsa ja liikuntakykyynsä. Mies oli esimerkiksi käynyt tervehtimässä poikaansa siten, ettei hän noussut lainkaan ylös autosta.
Poika kertoi oikeudessa syytetyn sanoneen hänelle, että ”olisi hyvä, jos joku sen vanhan käppänän päästäisi päiviltä”. Pojan mukaan syytetty oli todennut hänelle myös palopaikalla heti tapahtumien jälkeen, että nyt hänen isänsä ei tarvitse enää kärsiä.
Tapauksen käsittely alkoi maanantaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Turussa.
Käsittely sai heti alkumetreillä yllättävän käänteen, kun parhaillaan vangittuna olevan syytetyn kerrottiin joutuneen vankilassa karanteeniin ilmeisesti koronavirusaltistuksen vuoksi. Syytetty on ollut vangittuna tulipalon tapahtumapäivän illasta lähtien.
Osapuolten yhteisymmärryksessä käsittely päätettiin toteuttaa videoyhteyden avulla.
Kaikkia syytekohtia ei julkistettu vielä maanantaina. Käsittely jatkuu tiistaina.