Teijon kansallispuiston kävijämäärä kasvoi koronavuotena – kansallispuistoilla ennätysvuosi

0
Teijon kansallispuistossa käytiin viime vuoden aikana 123 000 kertaa. Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila

Teijon kansallispuiston suosio kasvoi koronavuoden aikana. Vuoden 2020 aikana Teijon kansallispuistossa käytiin 123 000 kertaa, mikä on 14 600 käyntiä eli noin 12 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Vuonna 2019 käyntejä tehtiin puiston alueelle 108 400.

Kaikista Metsähallituksen 40:stä kansallispuistosta Teijo on yhdeksänneksi suosituin. Suosituin on Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, jossa käytiin viime vuonna 563 100 kertaa.

Vuosi 2020 oli kansallispuistoissa ennätysvilkas: niiden käyntimäärä kasvoi edellisestä vuodesta 23 prosenttia. Yhteensä kansallispuistojen käyntimäärä oli lähes 4 miljoonaa.

Myös valtion retkeilyalueiden käyntimäärät kasvoivat edellisvuodesta noin 16 prosentilla. Niissä käytiin 317 200 kertaa. Yhteensä kaikissa Metsähallituksen kohteissa käytiin viime vuoden aikana 8,2 miljoonaa kertaa.

Metsähallituksen mukaan luonnossa virkistäytyminen ja kotimaan matkailu olivat vahvassa nosteessa koronapandemian aikana, mutta korona ei kuitenkaan ole ainoa syy luonnossa virkistäytymisen kasvuun.

Metsähallitus on seurannut kävijätrendejä vuodesta 200, ja koronapandemia vauhditti niistä monia, mutta ei aiheuttanut niitä. Esimerkiksi ensikertalaisten retkeilijöiden ja luonnosta monin eri tavoin nauttivien asiakasryhmien, kuten maastopyöräilijöiden ja nuorten määrät ovat kasvaneet. Lasten kanssa retkeilevien määrä on kasvanut, ja luonnossa yövytään yhä useammin. Myös perinteisesti syrjäisten tai rauhallisten kohteiden suosio on kasvanut.

Yhteistä kaikille kävijöille on luonnonrauhan hakeminen ja kauniista luonnosta nauttiminen.

 

Lue lisää: Kansallispuistoissa vierailtiin viime vuonna ennätystahtiin