Suomessa 12 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, 217 uutta tartuntaa

0

Suomessa on raportoitu 12 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiistaina.
Koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa oli 141 ihmistä, joista tehohoidossa 24.
Uusia koronavirustartuntoja oli THL:n mukaan raportoitu 217. Viimeisten kahden viikon aikana on todettu 3 504 tartuntaa, mikä on kolme tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
Koko pandemian aikana tartuntoja on todettu Suomessa yhteensä 40 722. Koronaan liittyviä kuolemia on raportoitu tähän mennessä yhteensä 633.
Muuntuneen koronaviruksen aiheuttamia tapauksia on tähän mennessä todettu yhteensä 86. Niistä 80 on Britanniassa havaittua muuntunutta virustyyppiä ja 6 Etelä-Afrikassa havaittua virustyyppiä.

Tartuntoja maan kaikilla alueilla

Viimeisten kahden viikon aikana eniten koronatartuntoja asukaslukuun nähden on todettu Helsingin ja Uudenmaan (Hus), Varsinais-Suomen sekä Vaasan sairaanhoitopiirien alueella. Vähiten tartuntoja on puolestaan Keski-Pohjanmaan, Itä-Savon ja Satakunnan sairaanhoitopiireissä.
Viimeisen kahden viikon seurantajakson aikana Suomen kaikilla alueilla on todettu uusia koronaviruksen tartuntoja.
Koronatartuntojen ilmaantuvuus Suomessa on ollut 63 tapausta sataatuhatta asukasta kohden viimeisten kahden viikon aikana.

Rokotteen saaneita liki 56 000

Suomessa koronarokotteen saaneita on THL:n mukaan tällä hetkellä melkein 56 000.
Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet ehdottaa koronavirusrokotteen tehosteannoksen puolittamista rokotteiden saatavuusongelman helpottamiseksi, kertoo Helsingin Sanomat.
– Puolustusvaste nousee tehokkaasti pienemmälläkin rokoteannoksella, ja nyt olisi keskeistä saada suojattua kaikki hoivakotien asukkaat, jotta kuolleisuus koronatautiin saadaan pidettyä mahdollisimman pienenä, Rämet sanoo lehdelle.
Rämet kirjoitti asiasta myös sunnuntaina julkaistussa blogitekstissään.
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek pitää Rämetin ehdotusta järkevänä vaihtoehtona rokotepulan ratkaisemiseksi.
– Se on ihan fiksu ajatus, ja sitä voidaan harkita, mutta tarvitaan tutkimusta ennen kuin sitä voidaan laajasti ryhtyä suosittelemaan, Nohynek sanoo HS:lle.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007748719.html
https://rokotetutkimus.fi/blogi-pfizerin-ja-biontechn-rokotteen-riittavyytta-voidaan-lisata-kolmanneksella-puolittamalla-tehosteannos/

Maiju Ylipiessa, Ilmo Ilkka, Pertti Mattila, Eeva Nikkilä-Kiipula

STT

Kuvat: