Varsinais-Suomen koronasuositukset jatkuvat – ulkomailta tuodut koronatartunnat lisääntyvät yhä

7
Maakunnan koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että kasvomaskeja käytettäisiin asiakaspalvelutilanteissa myös ulkona.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä jatkaa aiempia suosituksiaan koronarajoituksiksi helmikuun 7. päivään saakka. Koronatartuntojen määrä on maakunnassa laskusuunnassa, mutta ryhmän mukaan epidemiatilanne ei salli suositusten höllentämistä.

Huolta aiheuttavat viruksen variantti sekä ulkomailta tulevat tartunnat. Maakunnan tartunnoista 15–20 prosenttia tulee ulkomailta.

– Varsinais-Suomi on pääkaupunkiseudun jälkeen pahimmassa koronatilanteessa, ja maakunta on edelleen leviämisvaiheessa. Vaikka ilmaantuvuusluku on pysytellyt viimeviikkoina alle sadan, Tyksin potilasmäärät ovat vuodenvaihteen jälkeen jääneet koholle, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala tiedotteessa.

Koronakoordinaatioryhmä vetoaa, jotta kaikki noudattaisivat edelleen tarkasti suosituksia. Ryhmä kertoo, että suositusten purkuun tehdään alustavia suunnitelmia ja pohtii, miten ja missä järjestyksessä rajoituksia voidaan helpottaa sitten, kun epidemiatilanne sen sallii.

Koronakoordinaatioryhmä painottaa yhä maskisuositusten noudattamista ja turvavälien pitämisen tärkeyttä. Ryhmä korostaa, että kaikissa asiakaspalvelutilanteissa tulisi käyttää maskia, myös ulkotiloissa.

Tyksissä on hoidettavana yhdeksän koronapotilasta. Koronatapausten ilmaantuvuusluku on alkuvuonna laskenut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Kuluvan viikon maanantaina se oli 85,2 sataatuhatta asukasta kohden.

Varsinais-Suomen koronatestausmäärät ovat nousseet, mutta eivät vielä ole joulua edeltävällä tasolla. Positiivisten osuus testatuista on tällä hetkellä 3,0 prosenttia. Tartuntalähteistä saadaan selvitettyä 76 prosenttia.

Ulkomailta tuotujen tartuntojen määrä pysynyt koholla, mutta lähipiiristä ja samasta taloudesta saatujen tartuntojen määrät ovat lievässä laskusuunnassa.

– Viikolla 2 testeissä ilmeni 36 ulkomailta tuotua tartuntaa. Kaikkiaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu seitsemän koronaviruksen muunnosta. Rajojen ulkopuolelta tuodut tartunnat ovat merkittävä epidemian moottori ja varianttien myötä epidemian laajenemisen uhka on suuri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo tiedotteessa.

Kuluvan viikon maanantaihin mennessä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työterveyshuolto on antanut koronarokotteen noin 2 000 terveydenhuollon ammattilaiselle.

Varsinais-Suomen kunnat ovat raportoineet sairaanhoitopiirille tähän mennessä antaneensa yhteensä noin 3 500 koronarokotetta. Tiedot raportoidaan kootusti THL:n rokotusrekisteriin.

7 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Terveys on tärkeä
1 kuukausi sitten

Mnkä takia niitä ulkomailta tulevia lentoja ei kielletä? Vai onko sekin niin kuin eräs päättäjä sanoo, että miltei kaikkea pitää toivoa.

Jerppu
1 kuukausi sitten

Se on hyvä kysymys. Toinen hyvä kysymys on, että kun perustuslaki sanoo, että Suomen kansalaisilla on oikeus lähteä maasta ja tulla maahan, mutta ei puhu mitään muiden maiden kansalaisista, niin miksei muiden maiden kansalaisten tuloa maahan yksinkertaisesti kielletä, kunnes pandemia on ohi? Se ei olisi mitenkään perustuslain vastaista. Lisäksi rajanylitys suomalaisillekin on nyt nähtävästi liian helppoa. Ehdotan, että rajan yli Suomeen tuleva Suomen kansalainen pistetään automaattisesti pakolliseen koronatestiin sekä erityisen tarkkaan tullitarkastukseen. Lisäksi pidetään matkustaja mahdollisimman pitkään tullin tiloissa odottamassa jotain, vaikka testin tulosta tai ruohon kasvamista. Pitkäpiimäisen ja ikävän tullitarkastuksen jälkeen matkustaja vietäisiin valtion kyydillä koronakaranteeniin johonkin valtion laitokseen.… Lue lisää »

Mamma maalta
1 kuukausi sitten
Reply to  Jerppu

Nyt on nähty, mitä aiheuttavat nämä muista maista tulevat työntekijät, joille ministerit antoivat luvan kulkea ja tehdä näitä kotonakäyntimatkoja vapaasti. Ja nämähän kulkevat laivoilla ja lentäen ilman karanteenia?

Nyt vasta olisi kentillä ja satamissa testauksia tulijoille, mutta koska se on vapaaehtoista, niin enin osa tulijoista kävelee ohi.

Katsokaa, miten esimerkiksi Tanska ja Norja laittavat rajoitteita. Suomessa mietitään ja vain suositellaan, mikä monille on täysin vieras termi.

Jerppu
1 kuukausi sitten
Reply to  Mamma maalta

On myös virhe kysyä maahantulijalta, että haluaisitko koronatestiin. Vaikka testi olisi vapaaehtoinen, niin kyllä jokainen tulija pitäisi pistää sinne testijonoon joka tapauksessa ja odottamaan vuoroaan. Koska, jos ihmisille rajalla annetaan vaihtoehdoiksi jonottaminen testiin tai pääseminen saman tien kotiin, niin kaikki valitsevat sen kotiin pääsemisen. Sitten jos joutuu joka tapauksessa jonottamaan testijonossa, voi kynnys testaukseenkin madaltua.

Suomi mahtanee olla suurin piirtein ainoa maa maailmassa, missä mitään ei voida kieltää tai pakottaa, kun kaikki on vapaaehtoista ja suositeltua ja lässynlässyn ota tikkari.

Kaupunkilainen
1 kuukausi sitten
Reply to  Jerppu

Samaa mieltä. Turun satamassa oli koronatestausta ja usea maahantulija kieltäytyi. No, samalla laivalla takaisin mistä tulikin.

Tiukka kielto päälle, että taudista päästään.

Tervemenoa
1 kuukausi sitten

Voisivatko nämä sankarit pysyä siellä ulkomailla? Valmiuslaki käyttöön, jos alkavat mutisemaan.

Mamma Maalta
1 kuukausi sitten

Suomessa koronatestaukset vapaaehtoisia, niin tietenkin kaikki painelevat ohi. Ja ainakin, jos ei tautia vielä ”ulospäin” näy, vaikka altistumista olisikin. Suositetut kotikaranteenit taas ovat monelle ihmisryhmälle varmaankin täysin käsittämätön termi. Sama koskee maskien käytön suositusta. Lukekaa, miten Tanska laittaa kovia rajoitteita kaikille ja ne tulevat aina voimaan heti eikä joskus.