Salolaisyhdistys haluaa Tunnin junan kulkemaan moottoritien käytävään

14

Salossa toimiva Kasvuinfra-yhdistys esittää Salon ja Turun välisen oikoradan kaavoittamista uudelle linjaukselle moottoritien yhteyteen.

Yhdistys on jättänyt kuntalaisaloitteen uuden vaihemaakuntakaavan laatimiseksi. Sen mielestä oikoradan nykyinen linjaus ei tue Salon kasvua ja kehitystä potentiaalisella tavalla.

Kasvuinfran mukaan nykyinen ratalinjaus palvelee lähinnä Turkua ja pääkaupunkiseutua, eikä se tuo Salon alueelle ainuttakaan uutta asemaa. Yhdistyksen mielestä Salo jäisi kahden ison kaupungin väliin alikehittyneeksi alueeksi.

Nykyinen oikoratalinjaus on yhdistyksen mielestä ilmastotavoitteiden vastainen ja heikentää merkittävästi luonto- ja kulttuuriarvoja.

Kasvuinfran mielestä moottoritiekäytävään tukeutuva ratalinjaus olisi taloudellisesti kannattavampi, ja sen ympäristö- ja ilmastohaitat olisivat pienemmät. Lisäksi moottoritielinjaus mahdollistaisi asemien rakentamisen Kitulaan ja Hajalaan.

Uuden vaihemaakuntakaavan laatiminen veisi yhdistyksen arvion mukaan kolmesta kuuteen vuotta. Kasvuinfra pyytää Salon kaupunkia esittämään Varsinais-Suomen liitolle uuden vaihemaakuntakaavan tekoa.

Kasvuinfran kuntalaisaloite on kuntalaisten allekirjoitettavissa osoitteessa www.kuntalaisaloite.fi.

14 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Ohi on
5 päivää sitten

Eiköhän se ole sieltä nopein reitti Turusta Helsinkiin, ettei tarvitse Salon kautta koukata.

aseman paikka
5 päivää sitten
Reply to  Ohi on

Moottoritien käytävä on järkevin reitti. Salon asema moottoritien varteen.

Ihmettelenpä vaan
5 päivää sitten
Reply to  aseman paikka

Mitäs ihmeen järkeä asemaa olisi siirtää moottoritien varteen? Junalla Saloon tuleville ja Salosta lähteville keskusta on se järkevin asemapaikka. Moottoritien käytävä on järkevin reitti ainoastaan jos ei haluta junan pysähtyvän Salossa.

Takarivin kaveri
4 päivää sitten

Nää on just näitä tee-se-itse konsultteja, joita on Saloon pesiytynyt.

Esimerkkiprojekti: vie asema kauas keskustasta; tapa Plaza ja ympäristö; kenelläkään ikinä ei ole syytä tulla kaupunkiin; torille tulee tilaa ja parkkipaikkoja; ota puhelin käteen; kutsu tee-se-itse konsultit torille koolle; jurnuta palvelujen puutteesta.

Monta näkökulmaa
5 päivää sitten

Moottoritietä sivuava linjaus on ollut vuosien varrella esillä monissa keskusteluissa ja uutisissa. Suunnitelmat kuitenkin päätettiin tehdä toisin. Niiden muuttaminen tässä vaiheessa olisi sellainen paluu lähtöruutuun, etten usko Turun ja Helsingin olevan alkuunkaan kiinnostuneita linjauksen avaamisesta uudelleen suunnittelupöydälle. Rautatieaseman siirto Salon keskustasta moottoritien varteen hiljentäisi keskustaa ja sen liike-elämää entisestään. Jos moottoritien varressa olisi kaavoitettu teollisuutta, joka pystyisi hyödyntämään rautatiekuljetuksia ja siten vähentämään moottoritien rekkaliikenteen aiheuttamaa päästökuormaa, se voisi muuttaa asian.

Mamma Maalta 75
5 päivää sitten

Kaupunkia palvelisi, että Piihovilta jo nyt olisi edes muutama edestakainen pikkubussivuoro Linjuriin sovitettuina Onnibussin ja Express-vuorojen aikatauluihin. Ja olisihan sinne alueelle suunniteltava/rakennettava uusi matkailukeskus moottoritie/tunninjuna linjojen tultua. Paikallisjunavuorot ja jokunen intercity kulkisivat vielä jatkossakin tavarajunien kanssa nykyistä rantarataa. Ja myös on bussivuoroja saatava kaupungin kautta H:gin ja Turun välillä kulkemaan. Ja toivotaan, että jostain muuttaisi töissäkäyviä asukkaita, myös virkeät, varakkaat eläkeläiset huomioitaisiin. Mutta koronapirulainen on hätisteltävä jäljettömiin, että onnistuisimme.

Matti Niemelä
5 päivää sitten

Maantieteellisesti kannatan rataa moottoritien varteen ja siihen asema. Asemalta yksiraiteinen kaupunkijuna keskustaan. Aina junien mukaan vie mennessä ja tuo tullessa. Siinä vaiheessa kun rata olisi valmis, itseohjautuvat kaupunkijunat olisi jo muutenkin arkipäivää. Kaupunkijunan kulut kompensoituisi kun ei tarvitsisi kaupunkiin rakentaa kalliita metrejä raiteita. Samalla Saloa voisi laajentaa motarin toispuolelle ylävirtaan. Onko Salolla suunnitelmaa millainen Salo olisi 50 vuoden tai 100v päästä?

Pekka
4 päivää sitten
Reply to  Matti Niemelä

Tarkoitatko maantieteellä, että junarata olisi suorempi? Asukas ja jatkoyhteys keskittymä Salossa enemmän nykyisen aseman luona. Itse valitsisin tuossa tilanteessa bussin, jolla Saloon saavuttuani pystyn Linjurista suoraan joko valitsemaan jatkoyhteyden esim. Teijolle tai pystyn samantien asioimaan keskustan kaupoissa. Sama Salosta poistuessa, mieluummin valitsen kulkupelin jota käyttääkseni minun ei tarvitse ylimääräistä reissailua. Jos kaupunkijunalla tarkoitat ratikkaa, niin vaikka olisikin yksiraiteinen aika kallista puuhaa silti. Kannattaisin sitä Salon kylien yhdistämiseen Salon keskustaan paremmin. Jos kaupunkijunalla tarkoitat sitä turistibussia, jota kaikkialla näkyy, niin säästäisin sen enemmänkin turistireiteille. Tässä tilanteessa tavallinen bussiyhteys Linjuri-Piihovi välille riittäisi, koska välimatkaa kuitenkin eniten käyttäisi pendelöitsijät. Eikä nykyisellään reitin maisema… Lue lisää »

Keijo K
4 päivää sitten

Puhutaan aseman siirtämisestä moottoritien varteen, miksi? Onhan aivan sama missä asema olisi nopeiden junien, ohi ajettavaksi. Voisihan uusien, nopeiden junien väylä tullakin moottoritien varteen ja hitaammat (paikallisjunat), voisivat kulkea edelleen nykyistä reittiä.

Juha Kandolin
4 päivää sitten

Todella tärkeätä on, miten saataisiin paikallisliikennettä nostettua esille.

Mä vaan
4 päivää sitten
Reply to  Juha Kandolin

Totta. Jos kiskolainen saa hammaslääkäriajan Kuusjoelle, on myös Salon maine vihreänä kaupunkina vaarassa.
Ei ympäristöystävällistä eikä imagoystävällistä ajeluttaa asukkaita ympäri kaupunkia palvelujen perässä.
Pitää muistaa että toimivat palvelut ovat osa asukkaiden oikeuksia.

Kuntalainen K
4 päivää sitten

Ei Salolla tule olemaan varaa rakentaa infraa ja uusia palveluita mihinkään moottoritien varteen! Sekin on jo riittävä haaste kun varaudutaan nykyisen suunnitelman mahdollistamiin lähiasemiin Salon alueella. Paras ja nopein palvelu saadaan tässä projektissa keskustaan. Salolta puuttuu edelleen pitkäntähtäyksen suunnitelmat alueiden kehittämiseksi.

it Senior
3 päivää sitten

Suomessa on monta eri ratahanketta paikkakuntien ykköstavoitteena. Ehdottomasti ykkönen on kaksoisraiteen loppuunsaattaminen Ouluun saakka. Rata itään pitää ajantasaistaa tsaarin suunnitelmista. Tampere-Jyväskylä-väli on surkeassa kunnossa. Suomi-rata Oy:n tunnin ratakin on aivan muualla kuin halkomassa Lukkarinmäkeä. Ei meille tänne riitä varoja valtiolta vaan rahoitus jää esim. Kasvuinfra yhdistykselle ja radanvarsikunnille. Laittakaa paperille miljardit nollineen ja jakakaa millä tahansa niin lopputulos on käsittämättömän suuruinen. Miljardit on helppo jakaa kunhan ei itse joudu maksumieheksi.

Tammisiltalainen
3 päivää sitten
Reply to  it Senior

Jep. Olisi myös kiva tietää, mikä on ”tunnin junan” nykyinen hyötysuhdearvio? En äkkiä löytänyt sitä, vain liirum-laarumia radan tuomista hyödyistä. Nekin oli tehty ennen Nokian lopetusta. Vuosien takaa muistan lukeman 0.1 eli 1 Mrd€ investoinnista tulisi 100 M€ hyötyä jonnekin. Mikähän mahtaisi olla hyötysuhde nyt, kun näyttää siltä, että korona on opettanut firmoille etätyön tehokkuuden ilman isoja ja kalliita konttoreita? Osa muutoksesta jää pysyväksi vaikka koronasta päästäisiinkin eroon.