Ravintoloiden ovet ainakin osittain säppiin kolmeksi viikoksi

0
Salon Wanhan Mestarin apulaisravintolapäällikkö Heidi Lindh harmittelee, että reilun viikon päästä täytyy taas laittaa lappu luukulle. Tosin saman ketjun juomaravintolat tekevät saman HUS:in alueella jo 26. päivä helmikuuta, yli viikkoa aiemmin. Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Hallitus päätti torstaina ravitsemusliikkeiden sulkemisesta poikkeusoloissa kolmeksi viikoksi 8. päivä maaliskuuta alkaen. Päätös saa virallisen leimansa ja täsmennyksensä ensi viikolla eduskunnassa.
Esitys lähtee siitä, että sekä kiihtymis- että leviämisvaiheen alueilla ravintolat voivat harjoittaa vain annosmyyntiä ulos. Sulku ei koskisi epidemian perustason alueita. Kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueita on Suomessa kuusitoista Helsingistä aina Lappiin asti.
Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että iltamyyntiin painottuvissa seurusteluravintoloissa ovet laitetaan kolmeksi viikoksi säppiin kokonaan, mutta ruokapaikat voivat tilanteen ja kykyjensä mukaan jatkaa toimintaansa take away -annosmyynnin kautta.

Salon Wanhan Mestarin apulaisravintolapäällikkö Heidi Lindhin mukaan päätös tarkoittaa iltapainotteiselle seurusteluravintolalle kolmen viikon pakollista täystaukoa.
– Ollaan anniskeluravintola, joten koko homma menee kiinni. Tokihan se harmittaa, mutta jos näin päätetään, niin näillä mennään, Lindh sanoo.
Tilanne on tuttu jo viime keväältä, jolloin ravintoloissa anniskelu laitettiin tauolle maaliskuun lopulla ja niitä saatiin availtua asiakaspaikkarajoituksin vasta kesäkuun alussa.
Lindhin mukaan kevään sulun jäljiltä ei olla aivan päästy niin sanottuun normaaliin.
– Onneksi osa vanhoista asiakkaista on uskaltanut taas käydä. Tämä on iso paikka ja turvavälit ja muut toimet ovat olleet kunnossa, Lindh sanoo.
Salon Wanha Mestari on osa maanlaajuista Restelin ketjua, joka ilmoitti heti hallituksen torstaisen päätöksen jälkeen sulkevansa kaikki Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen juomaravintolansa jo 26. helmikuuta.
– Varsinais-Suomessa Restelin ainoa juomaravintola on Salon Wanha Mestari ja näillä näkymin se sulkee ovensa 8. maaliskuuta. Mutta tilannetta seurataan ja siihen reagoidaan tarpeen mukaan, kertoo Restelin Juomaravintolat -ketjujohtaja Jan Renlund.

Suur-Seudun Osuuskaupalla on kolmatta sataa ravintola-alan työntekijää mukaan lukien ABC-liikennemyymälöiden kahviloiden ja ravintoloiden henkilökunnat. SSO:n ruokaravintoloiden asiakkuuspäällikkö Elina Pakkanen toteaa, ettei päätöstä uudesta sulusta voi hallituksen viime viikkojen ulostulojen jälkeen pitää varsinaisesti yllätyksenä.
– Totta kai edelleen pitää mennä ihmisten turvallisuus ja hyvinvointi edellä, se on ensisijaista, sanoo Pakkanen.
Yllättävänä Pakkanen pitää lähinnä sulun ulottamista koko maan mitalle.
Pakkasen mukaan SSO:n ruokaravintoloissa ainakin osassa jatketaan annosmyyntiä ulos. Yksi näistä on luultavasti Salon keskustassa sijaitseva Ravintola Rikala Bar&Grill.
– Kevään sulun aikana käytännössä lähes koko henkilökunta pysyi töissä; take away työllisti ja SSO:n muut kaupan yksiköt. Tähän pyritään nytkin, Pakkanen sanoo.

SSO:n matkailu- ja ravitsemuskaupan toimialajohtaja Riitta-Leena Rossi sanoo, että toistaiseksi täytyy vielä odotella tarkempia ohjeita, mitä kaikkea kolmen viikon sulku tarkoittaa.
– Emme tiedä vielä tarpeeksi. Koskeeko se kaikkia ruokaravintoloita, kahviloita, asiakaspaikkoja ja aukioloaikoja? Jos sulku koskee kaikkia, silloin iso osa ravintoloista suljetaan, mutta paikkakunnille jätetään take away -toimintaa, Rossi sanoo.
Rossi lisää, ettei ole vieläkään osoitettu ruokaravintoloiden olevan koronan tartuntojen suhteen oleellisia paikkoja.
– Kun nähdään, mitä sulku tarkoittaa, toimitaan määräysten mukaan, rauhallisesti ja ilman paniikkia. Viime kevään kokemuksella hommat hoidetaan yhteistyössä ja pyritään välttämään lomautuksia. Kevään sulku kesti paljon pidempään kuin kolme viikkoa, Rossi sanoo.

Lounaspaikka Rosmariinissa Salon Meriniityllä sulku on uusi harmin paikka, mutta yrittämistä se ei lopeta.
– Kokeillaan ainakin eka viikko take away -myyntiä, mutta jos sitä ei tule kylliksi, sitten pitää laittaa lappu luukulle. Ei ulosmyyntiäkään voi yksin pyörittää, yrittäjä Riitta Ranta-Mandelin sanoo.
Kevään sulun aikana Ranta-Mandelin kertoo laittaneensa lounasravintolansa kiinni. Kanta-asiakkaiden palaute rohkaisee tällä kertaa yrittämään ruoka-annosten ulosmyyntiä. Ranta-Mandelin sanoo pohtineensa myös, olisiko annosten kuljettamisessa ideaa ja tuottavuutta?
– Kaikkea pitää harkita. Tämä vuosi on ollut sellainen, ettei voi hirveän paljon toimintaa pienentää eikä tappiolla voi tehdä. Pitää työntekijöille saada lomarahojakin ansaittua.
Ranta-Mandelin sanoo tilanteen muuttuneen keväästä sillä tavalla, että asiakkaat ovat osanneet kysellä enemmän ruoka-annosten ulosmyynnin perään.
– Meiltä voi tilata pienempiäkin määriä ihan yksityiskoteihin. Yksikin mies haki ruoka-annoksia ja totesi, että koittakaa nyt pysyä pystyssä, kun teillä on niin hyvää ruokaa! On ollut niin kiva saada palautetta asiakkailta, Riitta Ranta-Mandelin sanoo.
Ranta-Mandelin kummastelee sitä seikkaa, ettei ainakaan hänen tietääkseen tartuntoja ole levinnyt henkilöstöravintoloissa Salon seudulla.
– Kuitenkin rajoitukset koskee kaikkia ravintoloita yhtä lailla.

Rosmariinin kokki Jonna Kallio valmistelaa take away -annosta. Lounaspaikka aikoo kokeilla yrittäjä Riitta Ranta-Mandelinin mukaan, miten annosten ulosmyyntiä kiinnostaa asiakkaita ainakin ravintoloita koskevan sulun ensimmäisen viikon ajan. Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
– On ollut sellainen vuosi, ettei voi toimintaa enää kauhean paljon pienentää, toteaa Riitta Ranta-Mandelin lounasravintola Rosmariinista. Catering- ja take away -annokset sekä valtion korvaukset ovat Ranta-Mandelinin mukaan auttaneet pinnalla pysymistä. Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo