Rekijoen koulua Salossa yritetään myydä huutokaupalla – ollut tyhjillään syksystä 2015

4
Kiikalassa sijaitseva Rekijoen koulu lakkautettiin syksyllä 2015. Kuva: SSS arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salo yrittää saada Rekijoen koulun myydyksi huutokaupalla.

Kiikalassa sijaitseva koulu lakkautettiin syksyllä 2015. Koulu on ollut myynnissä, ja siitä on tehty tarjouksia. Keväällä 2018 koulusta tehtiin tarjous, jonka kaupunki hyväksyi. Kauppoja ei lopulta kuitenkaan syntynyt.

Silloin kauppahinta oli 173 000 euroa.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina kokeilla, päästäänkö kiinteistöstä eroon huutokaupalla. Kaupunki on aikaisemmin käyttänyt huutokauppakanavana julkisten kohteiden myyntiin erikoistunutta Kiertonet.fi-palvelua. Sitä kautta on myyty irtainta ja muutama asuinhuoneisto.

Kiikalassa sijaitseva koulu lakkautettiin syksyllä 2015. Koulun on rakennettu vuonna 1994, ja sitä on laajennettu 2008. Kerrosala on vajaat tuhat neliötä, ja 1,2 hehtaarin tontilla on rakennusoikeutta käyttämättä lähes 1 400 neliötä. Koulu ei ole kaava-alueella.

Huutokaupassa koulun pohjahinta on 59 000 euroa.

Salo laittaa huutokaupattavaksi myös Kiikalassa Nummenpääntiellä sijaitsevan kiinteistön. Vajaan viiden hehtaarin tilalla on vanha asuinrakennus, keskeen jääneen asuinrakennuksen runko ja talousrakennuksia. Niille ei lasketa mitään arvoa. Tavoitehinta on 20 000 euroa.

Salon kaupunki on vuoden 2009 kuntaliitoksen jälkeen myynyt noin 50 rakennettua kiinteistöä.

Niinikään kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se panee myyntiin Vaihto-Halikko-nimisen tilan. Se on tullut kaupungin omistukseen maanvaihdossa valtion kanssa, kun Salo luovutti alueita Teijon kansallispuistolle.

Kaninkolassa sijaitsevalla tilalla on noin 32 hehtaaria viljelys- ja metsämaata.

 

Oikaisu 9.2.2021. klo 10.07. Alkuperäisessä jutussa kerrottiin Rekijoen koulun pohjahinnan olevan 120 000 euroa. Oikea pohjahinta on 59 000 euroa.

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Veronmaksajien tappio
5 kuukautta sitten

Koulurakennuksen lämmityskulujen johdosta huutokauppa voi päättyä niin matalaan kauppahintaan, että sen pystyy ostamaan lähes kuka vain. Silloin on riski, ettei ostajalla ole aikomustakaan pitää tiloja enää jatkossa lämmitettyinä, vaan esimerkiksi kylmävarastona tai kesäkirpputorina. Rakentamiskustannuksiltaan ehkä maan kalleimpana sellaisena.

Sijainnin puolesta kirpputoritoimintakin lienee haastavaa toteuttaa, sillä vilkkaampia teitä pitkin liikkuvat asiakasvirrat ovat kovin kaukana Rekijoelta. Ulkomaisissa ostajissa sekä kokonaan uudenlaisissa liikeideoissa saattaisi olla potentiaalia.

Keijo K.
5 kuukautta sitten

Kun sanomalehteä lukee, niin saa lisää tietoa kaikista koukeroista eri asioissa. Tästä koulun myyntiin liittyvästä asiasta oli lehdessä pieni kirjoitus pohjahinnan synnystä.

Muinoin kun valittiin uutta kaupunginjohtajaa kommentoin asiaa: ”ei ainakaan voi huonommaksi mennä”, mutta ajan kuluessa en ehkä välttämättä ole enää yhtä vakuutunut asiasta. Aikahan sen tulee näyttämään.

Kysynkin
5 kuukautta sitten
Reply to  Keijo K.

Niin. Kun katsoo samaa kaupungin esityslistaa, jossa ehdotetaan Rekijoen koulun huutokauppaamista, listalla on myös muutama purkukuntoisen kiinteistön ostaminen kaupungin omistukseen.

Jos myöhemmin tullaan toteamaan, ettei Rekijoen koulusta saakaan huutokaupassa määriteltyä pohjahintaa, ja korkeat ylläpitokulut ovat painava syy hankkiutua kohteesta eroon, eikö olisi kaupungin taholta vastuullisempaa purkaa rakennus kuin myydä se eteenpäin jonkun muun ylläpidettäväksi?

Keijo K
5 kuukautta sitten
Reply to  Kysynkin

Kaupunkiko niin ”vastuullinen”, että ajattelisi ettei myy vanhaa koulua kenenkään ylläpidettäväksi tai ristiksi? Salli mun nauraa.