Salolainen Mikko on kärsinyt vuosia sosiaalisten tilanteiden pelosta – Nyt hän yrittää kohdata rohkeasti muita ihmisiä

0
Sosiaalisten tilanteiden peloista kärsivä jännittää arkisia kohtaamisia. Kuvan henkilö ei ole jutun Mikko. Kuva: SSS/Jan Sundman

Kun salolainen Mikko menee työtapaamiseen, hän valmistautuu poikkeuksellisen hyvin. Hän listaa ruudulle asiat, joista hän aikoo puhua, mitä hän aikoo kysyä ja miettii, mitä keskustelukumppani ottaa esille.

Ennakointi on Mikolle välttämätöntä. Hän kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta ja jännittää joka ikistä kohtaamista työpalavereista sukujuhliin.

– Pelko näkyy käytännössä kaikissa vuorovaikutustilanteissa. Ainoa poikkeus ovat vauvat, jotka eivät osaa vielä puhua. Jännitän edelleen myös puolisoani, jonka kanssa olen ollut yhdessä pian kymmenen vuotta.

Jännittäminen tuntuu Mikossa fyysisinä oireina. Hän saattaa punastua kesken kohtaamisen, sydän tykyttää, suu voi kuivua, sanat tulla ulos takellellen, vatsassa vääntää.

–Toisen ihmisen reaktiota miettii jo ennen kuin pääsee lauseen loppuun. Siksi loppuun pääseminen voi joskus olla konkreettisesti vaikeaa.

Oireidensa vuoksi Mikko välttelee muiden ihmisten kohtaamisia. Välttämättömiä tapaamisia hän saattaa jännittää päiväkausia etukäteen.

Ihmisten kanssa keskustelu on hieman helpompaa puhelimitse kuin kasvotusten. Kohtaamisen aikana hän tarkkailee itseään ja toimintaansa. Jälkikäteen hän aiemmin soimasi itseään sanavalinnoistaan ja toiminnastaan.

– Mietin, sanoinko jotain tyhmästi ja miten suoriuduin. Nyt olen pikkuhiljaa oppinut, etten analysoi tapaamisia jälkikäteen. Ne ajatukset ovat harvoin kovin positiivisia.

Kun hän sai vakituisen työpaikan, kollegat saivat lähteä lounaalle keskenään. Mikko jäi pois. Sukulaisten tapaamisiin hän pystyy nykyisin pakottamaan itsensä.

Helpoimpia kohdattavia ovat ventovieraat, pahimpia ovat yllättäen vastaantulevat puolitutut, joihin Mikko tietää törmäävänsä vastaisuudessakin.

– Jään miettimään, että mitä tuokin minusta ajatteli. Puhuminen menee vaikeaksi, jos pitää ruveta jotain small talkia vääntämään.

Mikko kertoo olleensa lapsena ujo. Viittaaminen ja esillä olo sujuivat kouluvuosina hyvin lukioaikaan saakka. Koulussa häntä välillä kiusattiin. Vaikka koulukiusaaminen voi johtaa sosiaalisten tilanteiden pelkoon, Mikko ei joutunut järjestelmällisen kiusaamisen kohteeksi.

Ensimmäisen kerran Mikko huomasi jotain olevan pahasti pielessä, kun hän aloitti armeijan. Ja lopetti lähes samoin tein.

– En nukkunut viiteen yöhön silmäystäkään. Intti on paikka, jossa omaa aikaa ei ole yhtään, ja kaikki tekeminen tapahtuu muiden nähden.

Puoli vuotta myöhemmin Mikko sai diagnoosin: hän kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta. Se on mielenterveyden häiriö, josta kärsii arviolta viisi prosenttia aikuisväestöstä.

Mikko on käynyt vuosia terapiassa, ensin psykologilla ja myöhemmin pidemmän jakson osin omilla varoilla kustannetussa psykoterapiassa.

– En ollut julkiselle puolelle tarpeeksi sairas, hän naurahtaa.

Vaivaa hoidettiin lääkityksellä, mutta paras apu tuli lopulta psykoterapiassa. Käyntejä oli aluksi kahdesti viikkoon, myöhemmin harvemmin. Nyt Mikko pärjää toista vuotta omin voimin.

– Jälkikäteen ajateltuna lääkitys auttoi fyysisiin oireisiin, mutta se oli tavallaan vain laastari. Itse asia ei parantunut lääkkeillä. Olen ollut kolmisen vuotta ilman lääkkeitä ja koen pärjääväni yhtä hyvin ilmankin.

Kaikista huonoin apu ovat olleet hyvää tarkoittavat neuvot ja kommentit, kuten ota itseäsi niskasta kiinni ja että kyllä minuakin jännittää ihmisten tapaaminen. Ne eivät pahasta ihmispelosta kärsivää auta, vaan lähinnä turhauttavat.

Paras apu sosiaalisten tilanteiden pelkoon on altistuminen, sanoo Mikko. Vaikealta tuntuviin kohtaamisiin on tietoisesti vain mentävä. Altistumista Mikko harjoitteli psykoterapeuttinsa kanssa: he saattoivat mennä kadulla tai kahvilassa noin vaan juttelemaan ventovieraille.

– Jos vain suinkin osaa, pitäisi yrittää olla syyllistämättä itseään, vaikka se kuuluu taudinkuvaan. Pitäisi osata olla armollinen itselleen eikä vertailla toisiin, sosiaalisimpiin ihmisiin ja miettiä, että miksi minä en ole tuollainen. Pitäisi osata hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

Mikon työkavereista harva tietää sairaudesta. Hän oli ajatellut ottaa asian yhteisessä kohtaamisessa esille, mutta sopivaa tilaisuutta ei tullut. Julkisesti hän haluaa puhua tilanteestaan siksi, että hän toivoo muiden osaavan hakea oireisiinsa apua.

–  Vaikka taivallus sairauden kanssa tuntuu välillä loputtoman pitkältä ja paikoin masentavalta, voi tilanteen kanssa oppia elämään. Minulla oppimisprosessi on pian 20 vuoden jälkeen korkeintaan puolimatkassa, mutta kuitenkin käynnistynyt. Asioihin pystyy vaikuttamaan menemällä väkisin jännittäviin tilanteisiin, vaikka se pääkoppaa kuormittaakin.

Nuorempana Mikko huomasi, että yksi tai kaksi olutta pohjille helpottaisi ihmisten kohtaamista. Sille tielle hän ei halunnut lähteä.

– On yleistä, että ihmispelkoiselle kehittyy alkoholiongelma. Se on kuitenkin vain hetken helpottaja, ja seuraavan kerran ilman alkoholia meneminen olisi vielä vaikeampaa. Itse en käytä alkoholia juuri ollenkaan.

Mikko on iältään vajaa nelikymppinen. Hänellä on vaimo ja kaksi lasta. Puolisonsa ja aiemmat seurustelukumppaninsa hän tapasi netissä.

– Olen onnekas eläessäni nettiaikaa – se on ollut omanlaisensa pelastus. Ihmispelkoisen on mahdollisuus tutustua toisiin kivuttomammin kuin ennen ja ilman ennakkopaineita. Vaimon kanssa kolisteltiin kaikki luurangot kaapeista varmaan jo samana iltana, kun tutustuimme.

Mikon ystäväpiiri ei ole laaja. Hänen on helpointa viettää aikaa naisten seurassa, kun taas oman ikäiset miehet, ne joista kaveripiirit yleensä muodostuvat, ovat vaikeita kohdattavia.

Kun oireet vielä olivat pahimmillaan, Mikon elämänpiiri oli kapea ja hän eristäytyi kotiin. Ennen korona-aikaa Mikko uskaltautui ensimmäistä kertaa aikuisiällä mukaan harrastusporukoihin.

– Olin kuvitellut, etten voisi harrastaa joukkuelajeja, mutta oli tosi mukava huomata, että pystynkin olemaan mukana. Höntsäporukoissa ei ole mitään väliä sillä, miten hyvä tai huono olen.

Mikko on viihtynyt samassa työpaikassa yli 10 vuotta. Hän on luonut itselleen rutiinit, joiden avulla väistämättömistä kohtaamisista selviää läpi.

– Olen omalla tavallani ylpeä tilanteestani. Olen lukenut paljon tarinoita siitä, että ihmispelkoisilta jäävät opiskelut kesken ja he jäävät pois töistä, perheen perustamisesta puhumattakaan. Arkeni pyörii normaalisti, enkä ole ollut päivääkään poissa töistä oireideni takia.

Mikko ei esiinny jutussa omalla nimellään.

Pelko voi aiheuttaa paniikkikohtauksia

Sosiaalisten tilanteiden pelko voi aiheuttaa ahdistusta, ja pahimmillaan se ilmenee pahimmillaan paniikkikohtauksina. Peloista kärsivät eivät mielellään syö tai juo muiden nähden, etteivät muut huomaisi käsien vapinaa.

– Henkilö pelkää joutuvansa käyttäytymisensä tai suorituksensa takia noloon tilanteeseen, osoittavansa ahdistuksensa paljastavia oireita tai tulevansa tavalla tai toisella nöyryytetyksi, psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen kirjoittaa Terveysportti-sivuston artikkelissaan.

Huttusen mukaan peloista kärsivät ovat usein täydellisyyteen pyrkiviä ja pelkäävät tavallista enemmän itseensä kohdistuvaa arvostelua tai hylätyksi tulemista.

Arviolta joka viides aikuinen jännittää julkista esiintymistä, mutta päivittäistä elämää haittaavasta pelosta kärsii Huttusen mukaan ehkä noin viisi prosenttia aikuisväestöstä. Pelot ilmenevät nuoruudessa ja voivat hoitamattomina olla pysyviä. Pelko saattaa alkaa vähitellen tai äkillisesti nolona pidetyn kokemuksen seurauksena.

Sosiaalisten tilanteiden pelkoa kutsutaan myös sosiaaliseksi fobiaksi. Suomen mielenterveysseuran mukaan mielenterveyden häiriöksi luokiteltavasta pelosta on kyse silloin, kun pelko ja muut sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät oireet vaikeuttavat merkittävästi tavallista elämää ja sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus on hyvin voimakasta.

So­siaalisesta fobiasta kärsivää voi ahdistaa esimerkiksi puheenvuoron pitäminen, lääkärin kohtaaminen tai mikä tahansa tavallinen vuorovaikutustilanne. Oireita aiheuttavat tilanteet vaihtelevat eri ihmisillä. Pahimmillaan oireet johtavat välttelyyn ja eristäytymiseen.

Tyypillisiä piirteitä peloista kärsiville ovat mielenterveysseuran mukaan täydellisyyden tavoittelu ja liiallinen vaativuus itseä kohtaan.

Pelkoa voidaan hoitaa lääkehoidolla, psykoterapialla ja niiden yhdistelmällä.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus on laatinut sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiville omahoito-oppaan. Oppaassa kerrotaan, mistä oireet johtuvat ja opastetaan pohtimaan omaa toimintaa eri tilanteissa. Opas löytyy maksutta mielenterveystalo.fi-nettisivustolta.

Lähteet: Lääkäriseura Duodecimin Terveyskirjasto.fi-sivusto, Suomen mielenterveysseuran Mieli.fi-sivusto, HUS.n Mielenterveystalo.fi-sivusto