Salon irkkufestarit raikaavat nyt nettikonsertteina – The Green Hope esiintyy suorassa lähestyksessä perustajansa olohuoneessa

0
Trio Beoir esiintyy virtuaalisesti Salo Irish Festivaaleillla. Bändiin kuuluvat Janne Ojajärvi, Juha-Matti Kokkonen ja Tommo Henttonen. Kuva: Michelle Clever

Salo Irish Festivaali soi tänä vuonna virtuaalikonserteissa. Koronatilanteen vuoksi jo suunniteltua festaria ei voida järjestää, mutta tarjolla on kaksi ilmaiseksi katsottavaa konserttia tapahtuman Facebook-sivuilla loppukuusta.

– Meillä oli kaikki artistisopimukset tehtynä ja yhteistyökumppanit neuvoteltuina. Vielä alkusyksystä vaikutti, ettei koronatilanne ole kovin hurja. Marraskuun alkupuolella alkoi näyttämään siltä, ettei tapahtuma onnistukaan, Kauko Mäntylä Salo Irish ry:stä kertoo.

Festarin pääkonsertti on perinteisesti järjestetty Kivassa, ja se on jo vuosia myyty loppuun. Yli 300 hengen tilaisuuden järjestäminen on nyt mahdotonta.

Irlantilaisen musiikin ystävät eivät kuitenkaan luovuttaneet, vaan yhdistyksen puheenjohtajan Arto Pasion ehdotuksesta tapahtumaa ryhdyttiin sorvaamaan etämuotoon.

– Teimme naamat myrtseinä päätöksen, että siirrämme koko ohjelmiston vuoteen 2022, Mäntylä sanoo.

Saloon esiintymään sovitut bändit Isara, Seonaidh ja Trio Beoir ovat tuottaneet varta vasten Salon tapahtumaa varten esiintymisistään videot, jotka nähdään perjantain 26. helmikuuta virtuaalikonsertissa. Mäntylän mukaan taltioinnit ovat korkeatasoisia.

– Irkkumusiikkia täytyy saada kuulla myös poikkeusoloissa. Se on tunnetusti terveellistä ja tuo hyvää fiilinkiä ainakin meidän kokemustemme mukaan.

Salo Irish Festivaalin videokonsertin aloittaa Seonaidh-yhtye, jossa soittavat Santeri Vallius, Kai-Markus Tolvanen, Klaus Tolvanen, Timo Hyvärinen ja Sunna Säynäjäkangas.

Bändeistä Isara ja Seonaidh ovat salolaisyleisölle tuttuja jo vuoden 2018 festivaaleilta, helsinkiläinen Trio Beoir on uusi tuttavuus.

Akaalaisen Seonaidhin musiikissa kohtaavat irlantilainen kansanmusiikki ja bluegrass. Bändissä soittavat Santeri Vallius (rummut, perkussio), Kai-Markus Tolvanen (laulu, kitara), Klaus Tolvanen (kitara, banjo, huuliharppu), Timo Hyvärinen (mandoliini, kitara, taustalaulu) ja Sunna Säynäjäkangas (tinapillit, ukulele, taustalaulu).

Trio Beoir puolestaan yhdistelee vaikutteita pohjoismaisesta ja irlantilaisesta musiikkiperinteestä. Trio Beoirissa soittavat Janne Ojajärvi (cajon, huuliharput, low-whistle, sekalaiset soittimet, laulu), Juha-Matti Kokkonen (kitara ja banjo) ja Tommo Henttonen (viulu, mandoliini ja saha).

Tamperelaisen Isaran musiikissa on skottilaista keltti- ja kilttitunnelmaa. Isarassa soittavat Jari Sirniö (laulu, kitara, tinapilli, low-whistle ja huuliharppu), Jukka Vesalainen (viulu, oktaaviviulu ja mandoliini) sekä Rich Raja-aho (laulu, bodhran, irlantilainen harppu, tinapilli).

– Konsertin aluksi kuullaan Irlannin Suomen suurlähetystön tervehdys, ja ohjelmistossa on ainakin Whiskey in the Jar, Kauko Mäntylä vihjaa.

Tapahtuma jatkuu Facebookissa heti lauantaina 27. helmikuuta, jolloin livekonsertissa suoraan Arto ja Satu Pasion olohuoneesta esiintyy salolainen The Green Hope. Arto Pasion lisäksi triossa musisoivat Erkki Leppäkoski ja Erik Suomel .

Molemmat konsertit juontaa Ilpo Määttänen, ja tekniikasta vastaa Blitzer Productionsin Matias Heinilä. Tapahtumat ovat ilmaisia.

– Olemme iloisia, että pystymme järjestämään nämä. Ilman kaupungin ja kumppaniemme apua tämä ei onnistuisi, Mäntylä sanoo.

Festivaalin suoran O’lohuone Live -konsertin soittaa salolainen The Green Hope -yhtye, jonka muodostavat Erkki Leppäkoski (vas.), Erik Suomela ja Arto Pasio. Kuva: Kauko Mäntylä

Syksyn suunnitelmien mukaan Salo Irish Festivaali olisi kuultu aiempia vuosia pienemmässä muodossa. Vuosi sitten tapahtuma ehdittiin järjestää juuri ennen koronaepidemian puhkeamista.

– Alkuperäinen tavoitteemme oli järjestää viidet festarit, ja se saatiin viime vuonna täyteen. Kolmipäivänen festari on aika työläs toteuttaa. Päädyimme siihen, että jatkamme festaria pienemmässä muodossa ja toteutamme muita juttuja, Kauko Mäntylä kertoo.

Muuta ohjelmaa on suunnitteilla kesäkuulle. Kesäkuun 16. päivänä vietetään Salossakin Bloomsday-päivää. Tuolloin Halikon Rikalanmäellä kuullaan sekä suomalaista että irlantilaista kansanmusiikkia.

–  James Joycen Odysseuksen tapahtumapäivä on 16. kesäkuuta, ja se on irlantilaisille juhlapäivä. Silloin harrastetaan monissa maissa kaikenlaisia Joyce-tapahtumia.

Bloomsdayn konsertin kotimaisesta kansanmusiikista vastaa laaja Turku Folks -kokoonpano, jonka on tarkoitus esiintyä tulevana kesänä myös Kaustisen kansamusiikkijuhlilla. Irkkumenosta huolehtii The Green Hope. Bändit soittavat oman konserttinsa, joita seuraa jamit eli yhteissoittoa.

Ulkoilmakeikoille on vapaa pääsy. Tapahtumaan kuuluu myös asiantuntijaluento, jonka pitää Joyce-tutkija Lauri Niskanen.

Virtuaalifestivaalin videokonsertti perjantaina 26.2. 2021 klo 19 ja Virtuaalifestivaalin O’lohuone Live lauantaina 27.2. 2021 klo 17

Molemmat konsertit ovat nähtävillä lähetysaikaan osoitteessa www.facebook.com/saloirishfest