Salon KD:llä kymmenen ehdokasta kuntavaaleissa

0

Salon kristillisdemokraatit on nimennyt ehdokkaansa kevään kuntavaaleihin. KD on Salossa vaaliliitossa keskustan ja RKP: kanssa.

Kristillisdemokraattien kymmenen ehdokasta ovat Marja Brockmann, Heljä Halme, Kai Ruha, Jouko Savolainen, Elina Seitz, Aleksander Soranummi, Kalle Tekkala, Hans Tinell, Ella-Maria Tuomela ja Jani Ursin.

Ehdokkaista Tekkala on kaupunginhallituksen jäsen, Seitz kaupunginvaltuutettu ja Halme tarkastuslautakunnan jäsen. Tuomela on KD:n Salon seudun paikallisosaston puheenjohtaja. Hän kertoo tiedotteessa, että puolue toivoo ensi valtuustokaudelta entistä perhemyönteisempää päätöksentekoa.

– Pidämme tärkeänä, että kunnallisessa päätöksenteossa huomioidaan päätösten vaikutukset sekä lapsiin, nuoriin että heidän vanhempiinsa. Tavoitteenamme on, että Salo saa Unicefin lapsimyönteinen kunta -sertifikaatin.

KD haluaa myös muun muassa nostaa keskustelua kotihoidon tuen kuntalisän palauttamisesta.

Tärkeimpänä asiana Salon KD pitää kaupungin päätöksentekokulttuurin muuttamista. Sen pitää olla avoimempaa rehdimpää, ja päätösten vaikutukset pitää arvioida nykyistä paremmin.

Kolmen puolueen vaaliliitossa kristillisdemokraatit ja RKP ovat nimenneet ehdokkaansa. RKP:llä on kolme ehdokasta. Listan pääpuolue on julkistanut 35 nimeä. Listalla voi olla yhteensä 76 ehdokasta.

Viime kuntavaaleissa kristillisdemokraatit sai kaksi valtuutettua. Se menetti toisen paikan, kun Pertti Vallittu siirtyi syksyllä 2019 kokoomukseen.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments