Salon Paikusta valitettiin KHO:een – kaupunki toivoo nopeaa ratkaisua

8
Paikku-joukkoliikennettä on ajettu Salossa jo pitkään väliaikaisilla sopimuksilla. Kaupunki toivoo KHO:lta selkeää päätöstä jatkosta.

Salo toivoo korkeimman hallinto-oikeudelta (KHO) pikaista ratkaisua joukkoliikenne Paikkua koskevaan valitukseen.

Kaupunki muistuttaa KHO:lle antamassaan selityksessä, että Salossa joukkoliikenteellä hoidetaan yli puolet kaupungin lakisääteisistä koulukuljetuksista. Liikenne ei saa katketa.

Kaupunki pyytää oikeutta ottamaan huomioon, että joukkoliikenteen hankinta suunnittelusta sopimuskauden alkuun vie vähintään puolitoista–kaksi vuotta.

Lisäksi palveluntuottajalle on annettava hankintapäätöksen jälkeen 8–12 kuukautta aikaa mahdolliseen kaluston hankintaan.

Salossa tilanne on valituksen takia jumissa, eikä kaupunki voi käytännössä lähteä valmistelemaan uutta kilpailutusta.

Se toivookin KHO:lta selkeää ratkaisua markkinaoikeuden päätöksen toimeenpanosta, jotta selviäisi, miten asiassa päästään eteenpäin.

Salossa ajetaan Paikku-joukkoliikennettä tällä hetkellä väliaikaisilla sopimuksilla. Liikennettä ajavat Turun linja-autoilijoiden osakeyhtiö TLO, J. Vainion liikenne ja Tilausliikenne Raasepori Oy.

Väliaikaisiin sopimuksiin jouduttiin käytännössä heti, kun kaupunki oli tehnyt alkuperäisen hankintapäätöksen ostoliikenteestä helmikuussa 2019.

Tarjouskilpailusta pois suljettu Miodex Oy haki päätökseen oikaisua ja valitti markkinaoikeuteen.

Markkinaoikeus kumosi Salon hankintapäätöksen vuotta myöhemmin ja kielsi kaupunkia panemasta päätöstä täytäntöön. Syynä oli, että Salo oli käyttänyt hankinnassa väärää ilmoitustyyppiä.

Kaupunki teki markkinaoikeuden päätöksen jälkeen uudet väliaikaiset sopimukset Paikku-liikennöitsijöiden kanssa, ja liikenne jatkuu normaalisti.

Tilanne muuttui entistä kiharaisemmaksi, kun Turun linja-autoilijoiden osakeyhtiö haki markkinaoikeuden päätökseen valituslupaa KHO:lta.

TLO katsoo, että sillä oli Salon kaupungin kanssa sopimus. Yhtiö sanoo myös investoineensa liikenteen takia varikkopalveluihin.

TLO:n mielestä markkinaoikeus käytti harkintavaltaansa väärin ja teki virheellisen päätöksen.

Yhtiön mielestä väärä ilmoitustyyppi ei käytännössä vaikuttanut hankinnan lopputulokseen. Samat liikennöitsijät olisivat sen mukaan osallistuneet Salon tarjouskilpailuun riippumatta siitä, kumman lain perusteella EU-hankintailmoitus olisi tehty.

8 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Bussineuvos
3 päivää sitten

Kaupunki valittaa, ettei olisi aikaa tällaiseen.

Kun tekisi kerralla oikein, niin ei olisi tarvetta, mutta nythän ollaankin Salossa.

Keijo K.
3 päivää sitten

Osaakohan kukaan sanoa, mitä tulisi kustantamaan, jos kaupungin organisaatioon palkattaisiin lait ja asetukset tunteva henkilö?

Saattaisi poistaa monia tämän kaltaisia epäselvyyksiä ja olisi eri oikeusasteillekin helpotus.

Allan
2 päivää sitten
Reply to  Keijo K.

Onhan kaupungin palkkalistoilla yhä pilvin pimein jos jonkin näköistä juristia.

Järkee vai ei
3 päivää sitten

Kohta pari vuotta ovat isot dieselit jyränneet sivukaduilla ilman matkustajia. Koska linjat ja aikataulut otetaan kriittiseen tarkasteluun?

Ainakin Halikon Takapappilan kautta kulkevalla linjalla on koulujen alkamis- ja päättymisaikoina matkustajia. Muuten saa kuljettaja ajella yleensä yksin.

Veka
2 päivää sitten
Reply to  Järkee vai ei

Vähän huonoon aikaan alkoi nykyinen Paikku, kun korona iski. Muutenkin salolaisilla kestää aikansa oppia käyttämään joukkoliikennettä. Kunnollista sellaista kun täällä ei ennen ole ollut.

Vielä vähän aikaa sitten tuttava valitteli, ettei pääse ilman autoa Takapappilasta Saloon, kun kunto ei kestä kävelyä. No pääseepähän, Paikulla!

Ei järkeä
2 päivää sitten

Bussit ajavat tyhjinä kylätaajamien välillä kaksikin kertaa tunnissa kaikki koululaisten loma-ajat eli nyt taas kuluvan viikon ja joulun aikana kolme viikkoa. Eikö tähän saada mitään tolkkua eli vuorojen vähennyksiä lomien aikana. Aiheuttavat myös näin talviaikaan vaaratilanteita kapealla tiellä ja aivan turhaan, kun kuski vaan ajelee itsekseen.

Koululaisille kuljetus toimii, mutta eipä täältä muut kyytiin hyppää. Kaksi autoa usein tarvitaan, koska työmatkat eivät monessakaan taloudessa suuntaudu Saloon, ja viikonloppuna täältä ei pääse kuitenkaan kauppaan kuin omalla autolla.

Autoton
2 päivää sitten
Reply to  Ei järkeä

Miten vielä 80-luvulla jotkut perheet pärjäsi kokonaan ilman autoa?

Yks mamma
2 päivää sitten
Reply to  Autoton

80-luvulla pärjättiin yhdellä autolla, jolla mies ajeli töihinsä ja minulle jäi bussikyyti aamuin illoin Saloran tehtaalle. Vajaassa vartissa oli jalkaisin pisteltävä linja-autoasemalta tehtaalle ja klo 16 takaisin. Kaupungin alueella monet kulkivat polkupyörillä. Työpäivän jälkeen Rappulaan ja Valhojan mäkien päälle, ei vaihdepyöriä ja lisäpainona kauppakassit monella. Se oli joustavuutta naisilta.