Salon torin Ympyräparkin luistelukausi avataan viikonloppuna

0
Ympyräparkin luistelukentän avajaisia vietetään viikonlopuna. Arkistokuvassa luistelukentän avajaiset vuonna 2019. Kuva: SSS-arkisto/Mikko Kiviluoto

Salon torin Ympyräparkin luistelukentän avajaisia päästään viettämään tulevana viikonloppuna 6.–7. helmikuuta.

Sää on viime päivinä ollut suosiollinen, ja Salon kaupunki on saanut jäädytettyä odotetun Ympyräparkin luistelukentän. Luistelukentällä on tunnelmalliset valot, jotka mahdollistavat luistelun myös ilta-aikaan. Osan ajasta kentällä soi myös musiikki.

Pukukoppeja ei luistelukentällä koronatilanteen vuoksi ole käytössä, vaan ainoastaan ulkopenkkejä. Kentän vieressä toimii viikonloppuisin ja koko hiihtolomaviikon ajan kioskikahvio, mikäli jäätilanne vain pysyy hyvänä.

Ympyräparkin avajaisviikonloppuna paikalla ovat Salon Hermanniseura ja Lasten Laulukaupunki ry luomassa tunnelmaa kentän laidalla. Kioski on avoinna lauantaina klo 11–17 ja sunnuntaina klo 12–17. Jatkossa talkoissa ovat mukana monet paikalliset seurat ja yhdistykset, ja kioskivuoroja voi vielä kysellä Lasten Laulukaupungin Pertti Falkstedtilta.

Ulkotiloissakin pyydetään kaikkia muistamaan turvavälit.