Italialaisen kahvin ystävä, seitsemän lapsen isä. Keramiikkalasitteiden kehittäjä ja Wäinö Aaltosen avustaja ja malli. Kuvanveistäjä Ben Renvall oli paljon muutakin kuin Seppä Laurin tekijä.
– Isäni oli myönteinen ja humoristinen ihminen, hänellä oli hyvin positiivinen maailmankuva. Hän keräsi kaskuja, sananlaskuja ja sutkautuksia lehdistä ja lauloi lauluja, joita ei enää kuule, kertoo kuvanveistäjän tytär Petra Renvall.
Taidehistoriaa opiskellut Petra Renvall on tehnyt isästään gradun, jossa hän keskittyy tämän taiteen analysointiin. Renvall nostaa isänsä töiden merkittävimmäksi piirteeksi vitalismin, karismaattisen elinvoimaisuuden.
– Ben kuului esittävän, naturalistisen taiteen tekijöihin. Hänen jokainen työnsä on elävä. Hän kuvasi kansan elämää, mutta työt olivat henkisiä ja vertauskuvallisia pikemminkin kuin vain naturalistisia ja realistisia. Etenkin naisfiguureissa oli paljon symboliikkaa.
Salossa Renvallin naishahmoja on nähtävillä kaksi. Radion hengetär -nimen saanut reliefi sijaitsee Saloran entisen hallintorakennuksen julkisivussa Turuntie 8:ssa. Petra Renvall arvioi, että vuonna 1956 paljastettu teos on tilaustyö, sillä Ben Renvall tunsi Saloran johtoa.
Ben Renvall syntyi Suomusjärvellä 1903. Hänen isänsä Tancred Renvall työskenteli kappalaisena ja oli arkkipiispa Torsten Thure Renvallin poika. Äiti Elli Renvall puolestaan oli ennen avioitumistansa tunnettu Salon Näyttämön esiintyjänä ja taitavana laulajana.
Elli Renvall jäi leskeksi ja kuuden lapsen yksinhuoltajaksi, kun Ben oli kaksivuotias. Hän opiskeli kätilöksi, ja perhe muutti Saloon.
Ben Renvall kävi Salossa koulunsa. Hän menestyi liikunnassa, mutta lukuaineet olivat hänelle vaikeita. Koulu jäi lopulta kesken. Myöhemmin Renvall arveli kärsineensä lukihäiriöstä.
16-vuotiaana tuleva taiteilija lähti vapaaehtoisena mukaan Aunukseen suunnanneeseen retkikuntaan, jonka tarkoituksena oli liittää Suomeen osia Itä-Karjalasta. Muutamaa vuotta myöhemmin Renvall työskenteli merimiehenä ja seilasi Saksaan ja Tanskaan purjeilla varustetulla höyrylaiva Iiriksellä.
Petra Renvallin mukaan uunin käyttökokemuksesta ja erilaisten lämpötilojen tuntemuksesta oli myöhemmin hyötyä pronssi- ja keramiikkatyöskentelyssä. Samoin nuoruuden työkokeilut ja matkat auttoivat kuvanveistäjän ammatissa.
– Hän tarvitsi seikkailumieltä, taitavaa kättä, kykyä raskaaseen fyysiseen ponnistukseen ja sosiaalisuutta kohtaamaan erilaisuutta ja muidenkin maiden taidemaailman henkilöitä, Petra Renvall toteaa gradussaan.
Ensimmäiset veistoksensa Ben Renvall teki Muurlassa. Hän oli työharjoittelussa tätinsä omistamassa kartanossa ja veisteli vapaa-aikanaan puusta muun muassa henkilö- ja kasvoaiheisia kävelykepinpäitä ja sarjan sakkinappuloita.
Työt syntyivät lähinnä omaksi huviksi, mutta kun muutkin niistä tykkäsivät, Ben Renvall veisti niitä lisää.
– Työt olivat pieniä, kämmenelle sopivia ja eloisia huolellisesti muotoiltuine yksityiskohtineen ja ilmeikkäine pinnankäsittelyineen, Petra Renvall kuvailee.
Muurlassa syntynyt Tanssiva pari -työ päätyi kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen nähtäväksi. Aaltonen piti Renvallia lahjakkaana ja suositteli hänelle taideopintoja.
Renvall hyväksyttiin opiskelijaksi silloiseen Suomen Taideyhdistyksen kouluun mukanaan tuomiensa pienten puuveistosten perusteella.
Renvall työskenteli myös Aaltosen assistenttina ja päätyi tämän malliksi. Renvall on nähtävissä Tammerkosken ylittävällä Hämeensillalla Tampereella Kauppias-patsaassa, joka pitää käsissään oravannahkoja.
Ben Renvallista tuli ammattikuvanveistäjä. Hän keskittyi erityisesti keramiikkatuotantoon ja ja kehitti pintakäsittelymenetelmiä erilaisten lasituskokeilujen kautta. Hän teki eri versioita samasta työstä, mutta niiden pintaratkaisut erosivat toisistaan.
– Ben teki paljon kokeiluja ja arvosti keramiikkatuotantoa. Keramiikkatyöt ovat hänen paras ytimensä, Petra Renvall summaa.
1930-luvulla syntyi 80 senttimetriä korkea patsas Marjatta, joka on sijoitettu Uskelan kirkon sisäänkäynnin lähettyville. Teoksen nimi viittaa Kalevalan päättävään runoon, jossa Marjatta söi puolukan ja synnytti poikalapsen. Pojasta tuli Karjalan kuningas.
– Marjatta on universaali Madonna ja lapsi -aihe, sen suomalainen versio, Petra Renvall sanoo.
Ben Renvall teki Marjatasta eri versioita, joista osa oli isomman Marjatta-patsaan luonnoksia. Salon Marjatta on yksi näistä, ja sen lahjoitti pronssiin valettuna salolaisille kuvanveistäjän äiti Elli Renvall.
Petra Renvall arvioi lahjoituksen johtuneen isoäitinsä taustasta: Elli Renvall toimi vuosia Salossa kätilönä, ja kirkko oli hänelle merkityksellinen paikka.
Ben Renvall aloitti myös suuren, kaksimetrisen Marjatan teon. Hän toivoi, että se olisi päässyt esille Helsingin Kätilöopiston edustalle, mutta paikalle valittiin sen sijaan abstrakti teos.
Isoa Marjattaa ei lopulta koskaan valettu pronssiin, ja Petra Renvall uskoo kipsiveistoksen jo hajonneen vuosien saatossa.
Ben Renvallin töistä salolaisittain tunnetuin on Seppä Lauri. Patsas syntyi tilaustyönä juhlistamaan uutta Salon kaupunkia, joksi Salon kauppala muuttui vuonna 1960. Kaupunki keräsi varoja lahjoituksilla ja pyysi patsaasta luonnokset Renvallilta ja Viljo Mäkiseltä.
Patsas paljastettiin 21. syyskuuta 1963. Sen korkeus on jalusta mukaan lukien 315 senttimetriä. Se on 60 senttiä suurempi kuin Renvallin kaupungin kanssa tekemä sopimus edellytti.
– Tämän lisän annan nyt tavallaan lahjana Salon kaupungille, Ben Renvall totesi Salon Seudun Sanomille 1963.
Patsaan sepällä ei ollut mallia eikä esikuvaa, vaan Renvall piti sitä synteesinä tapaamistaan sepistä. Ben Renvall pohtii haastattelussaan, että seppä on edustanut yhteiskunnassamme arvostettua tekijää, jolle on ollut luonteenomaista filosofinen maailmankatsomus, taipumus mietiskelyyn:
– Käsi ja aivot ovat takoneet rinnan. Jotain tästä henkevyydestä ja työn aristokratiasta olen yrittänyt saada tarttumaan oman seppänikin olemukseen.
Ben Renvall suunnitteli aluksi, että hahmolla olisi sepän nahkaesiliina, mutta hän luopui ajatuksesta. Esiliina olisi ollut jäykistävä, irrallinen ja vetänyt huomiota pois kokonaisvaikutelmasta. Lakkikin oli hänen mielestään liikaa.
– Olen pyrkinyt saamaan seppäni enemmän symboliseksi, kaikkia aikoja edustavaksi, niin menneisyyttä, nykyaikaa kuin tulevaisuuttakin kuvastavaksi. En tarkoittanut patsasta miksikään museoesineeksi, vaan puhuvaksi vertauskuvaksi ja nimenomaan yrittäjähenkeä henkiväksi.
Myös Petra Renvall näkee sepän hahmon nimenomaan symbolisena.
– Se ei ole mikään sosialistisen realismin työnkuvaus, vaan kansan elämään kuuluvan työn kuvaus. Seppä liittyy suomalaiseen kulttuuriin ja on myyttinen kansanperinteen hahmo.
Alun perin teokseen kuului myös hevosenkenkä, jota seppä takoi. Se on kuitenkin kadonnut ennen 1990-luvun loppua, mutta tiedossa ei ole miksi ja milloin. Petra Renvall muistaa kengän patsasta esittävistä kuvista ja luonnoksista.
– Ehkä puuttuva kenkä kannattaisi teettää jollain kuvanveistäjällä, hän miettii.
Petra Renvallilla on toinenkin ajatus parkkipaikalle katsovan sepän suhteen.
– Sijainti on sinällään hieno, mutta patsaan voisi kääntää toiseen suuntaan, torille päin ja aukion suuntaan. Ehkä se on kuitenkin mahdotonta.
Ben Renvall asui aikuisiällään Helsingissä ja avioitui kahdesti. Ensimmäisen vaimonsa, kuvanveistäjä Essi Renvallin kanssa hän sai kolme lasta. Toisen vaimonsa, taidemaalari Pirkko Lanton, Petra Renvallin äidin kanssa lapsia syntyi neljä.
Lapsista lähes jokaisesta tuli ammatiltaan taiteilijoita tai he työskentelivät muutoin taiteen parissa.
Petra Renvallin lapsuudessa Ben Renvall oli keuhkosairauden heikentämä, mutta huumorintajuinen isä. Patsailla ja muilla Renvallin töillä ei kuitenkaan sopinut leikkiä, ja taiteilijan ateljeen ovet pysyivät työskentelyn aikaan suljettuna.
– Hän oli suuri Italian kulttuurin ystävä ja piti italialaisesta kahvista. Sekä Helsingissä että kesämökillä Muurlassa juotiin espressopannulla keitetyt italialaiset kahvit useasti päivässä, Petra Renvall muistaa.
Renvallin perhe vietti kesät Muurlassa mökillä, jonne kuvanveistäjäisä saapui aina viikonlopun viettoon. 1960-luvulla pop-taiteen innoittamana Muurlaan syntyi toteemipaalu.
– Hän teki mökin pihalle toteemipaalun, jossa oli hänen oma kuvansa. Sillä oli myös siivet, mutta ne ovat nyt ruostuneet.
Ben Renvall kuoli vuonna 1979. Samana vuonna hän teki viimeisen pienoisveistoksensa, joka esittää näyttelijätär Bette Midleriä. Renvall haudattiin Muurlaan.
– Ben oli mielestäni aina enemmän salolainen kuin helsinkiläinen. Hautapaikka Muurlassa oli itsestäänselvyys, Petra Renvall kertoo.
Kuvanveistäjä Ben Renvall
- Ben Renvall syntyi 3.4.1903 Suomusjärvellä ja kuoli 9.4.1979 Helsingissä.
- Ben Renvall teki veistoksia vuosina 1925–1979. Aluksi hän teki kansanomaisia puutöitä.
- 1930-luvulla hän aloitti kuvataideopinnot ja siirtyi keramiikka-, kivi- ja pronssitöihin.
- 1940-luvun työt edustivat eurooppalaisen modernismin esittävää traditiota. Ranskalaisvaikutteisen klassistisen figuratismin keskeinen aihe oli mallin mukaan toteutettu alaston henkilö.
- 1950-luvulla Renvall työskenteli Italiassa, minkä vaikutukset toivat teoksiin välittömyyttä ja ilmeikkyyttä.
- 1960–1970-luvuilla pääosa tuotannosta oli keramiikkaveistoksia, yksittäisiä ja sarjoja. Sarjoihin kuului muun muassa reliefejä ja kaksi eroottista veistosryhmää.
- Pääosa Renvallin tuotannosta on pienoisveistoksia. Hän teki myös muotokuvia ja lapsiaiheita.
- Renvallin pienoisveistoksia kuuluu Salon taidemuseo Veturitallin kokoelmiin, mutta juuri nyt niitä ei ole esillä.
- Hänen julkisia töitään ovat muun muassa Kulosaaren sankarivainajapatsas Helsingissä, jäänmurtaja Urhossa sijaitseva keramiikkareliefi presidentti Urho Kekkosesta, Mikael Agricola -kiertopalkinto Talonpoika ja Jussi-patsas.
- Renvallille myönnettiin Pro Finlandia -palkinto 1953 ja Cavaliere al Merito della Republica Italiana -arvonimi.
- Taiteilijaeläkkeen hän sai 1961.
Jutun lähteet: Petra Renvallin pro gradu -työ Ben Renvallin veistotaide 1925-1979, Salon taidemuseo Veturitalli, Salon Seudun Sanomien arkisto
