Vesivahinko järkytti Ihme ja Kumman – Höyrysaunaksi muuttunut studiotila aiheutti tuhansien eurojen tuhot

0
Armi Julkunen ja Jorma Nurminen järkyttyivät nähdessään, millaiset tuhot vesivahinko oli saanut studiolla aikaan. Käytännössä kaikki irtain materiaali ja ulkopinnat olivat kostuneet käyttökelvottomiksi.

Järkytys oli valtava, kun Jorma Nurminen pääsi maanantai-iltapäivänä savusta sakean pihan poikki Ihme ja Kumman studiotilan ulkokynnykselle. Eteensä ei tahtonut nähdä, ja hajusta selvisi, ettei kyse ollutkaan palo- vaan vesihöyrykaasuista.

Kun höyry hälveni, paljastui nopeasti, ettei savuavan studiorakennuksen näkemisen aiheuttama järkytys ollut vielä mitään sen järkytyksen rinnalla, joka paljastui metri metriltä studion sisällä.

Katosta roikkui homeinen turkki, lattia petti paikoitellen kenkien alta ja kaapit olivat kostuneet puumössöksi. Ovi oli kellahtanut saranoiltaan ja käytännössä kaikki studion soittimet ja muut audiolaitteet olivat menneet käyttökelvottomiksi. Vesivahinko oli kestänyt jo toista viikkoa, eikä Ihme ja Kumman väki ollut aavistanut mitään.

– Ainoa mikä oli noteerattu oli se, etteivät jostain kumman syystä studiotilan ikkunat olleet lainkaan huurussa, vaikka ulkona paukkui kova pakkanen. No syy selvisi, siellähän oli ollut lämmintä kuin saunassa koko ajan. Putket olivat pettäneet pakkasten seurauksena ja 80-asteista vettä pääsi höyryämään aivan vapaasti toista viikkoa, Nurminen harmittelee.

Hänen mukaansa studiotila ei ole talvikaudella aktiivisessa käytössä, joten siksi vesivahinko huomattiin vasta toista viikkoa putken pettämisen jälkeen.

Erityisnuoria työllistävän salolaisen Ihme ja Kumman studiotilasta ei saatu pelastettua kuin muutama mikrofoni ja äänijohtoja, jotka olivat muovisen salkun sisällä suojissa. Kaikki muu meni, niin soittimet kuin myytäväksi haalittu lahjoitustavara.

– Eihän tällaista tietenkään olisi muutenkaan vaikean vuoden jatkoksi kaivannut. Maaliskuussa oli tarkoitus alkaa pitää selkokielistä verkkokauppaa, jossa myytäisiin lahjoitustavaraa ja saisimme siten edes jotenkin paikattua koronan mukana menneitä tuloja. Nyt on aika vähän jäljellä mitä myydä, harmittelee Nurmisen kanssa Ihme ja Kumman toimintaa pyörittävä Armi Julkunen .

Ihkun väki aikoo silti edelleen käynnistää lahjoitustavaran myynnin maaliskuussa, vaikka aiottua pienemmin.

– Nyt lähdetään vain vähän maltillisemmin liikkeelle. Meillä on kuitenkin noin 25 ihmistä työllistettävänä, joten jotain puuhaa pitää kehitellä, vaikka tilanne onkin nyt entistä hankalampi, Nurminen sanoo.

Toinen ratkaistava pulma on varastotila. Studiossa oli vielä pari viikkoa sitten valtavasti myyntikelpoista lahjoitustavaraa, joka on tällä hetkellä matkalla jätelavalla joko homeen tai kosteuden peitossa. Eikä studioon voi varastoida yhtään mitään moneen kuukauteen.

– Se on tyhjennettävä ja putsattava betonipintoihin asti, jonka jälkeen tila pitää kuivattaa. Kuukausi tai kaksi aivan vähintään, mahdollisesti pidempään, Nurminen arvioi vesivahingosta pahoin kärsineen tilan siistimis- ja kuivatusaikataulua.

Vesivahingon euromääräinen menetys lasketaan Nurmisen mukaan tuhansissa euroissa, mutta euroja suurempi kolaus koettiin silti henkisellä puolella. Studiossa oli kerättynä Ihme ja Kumman historiaa käytännössä koko 2010-luvulta.

– Tuntuu kuin vesivahingon mukana olisi huuhtoutunut samalla todella osa historiaa pois. Vahingoista toivutaan varmasti, mutta henkisesti tämä on erittäin kova paikka. Vuosi on muutenkin ollut raskas koronan takia, ja nyt sitten vielä tämä, Nurminen päivittelee.

– Siitä täytyy olla kuitenkin kiitollinen, miten hyvin sekä kiinteistön omistaja että vakuutusyhtiö ovat hoitaneet tilanteen tähän asti. Paikalle saatiin heti putkimies, ja vakuutusyhtiö on luvannut hoitaa tilan raivaamisen. Täytyy uskoa, että jotain hyvää tästäkin katastrofista vielä seuraa ja on puskettava eteenpäin, hän päättää.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments