Yksi mies ja tuhat tarinaa – M.A. Nummisen muistelmat tarjoavat vauhdikasta luettavaa

0
M.A. Nummisen vetämä Underground Rock Orchestra on esittänyt 2010-luvulla muun muassa Suomen Talvisota 1939 -1940 kokoonpanon musiikkia. Yhtye vieraili Someron Esakalliolla elokuussa 2016. Mukana olivat koskettimissa Pedro Hietanen (vas.), bassossa Pave Maijanen, kitaroissa Antero Jakoila ja Jukka Orma sekä rummuissa Sami Kuoppamäki. Kuva: SSS arkisto/Veli-Matti Henttonen

M.A. Numminen: Kaukana väijyy ystäviä – Muistelmat I.
Docendo 496 s.

Jos luulette tietävänne kaiken – tai edes lähes kaiken – M.A. Nummisesta, olette väärässä. Nummisen elämään mahtuu paljon – ja vielä monikertaisesti enemmän. Osa tästä tiedosta saattaa olla tuttua, suomalaista elävää kansanperinnettä, mutta suurin osa ei.

Kaukana väijyy ystäviä, moniosaisen muistelmasarjan avaus, kertoo M. A. Nummisen omin sanoin M.A. Nummisen elämästä ja tekemisistä vuodesta 1965 1980-luvun loppuun. Luvassa on melkoinen muistelmajärkälesarja, sillä kyseisten vuosien tarinaa on liki 500 sivua.

Miksi aloittaa muistelmansa elettyään jo 25 vuotta, sillä monet muut vakavasti otettavat muistelijat muistavat aina ihmeellisen paljon jo varhaislapsuudestaan. Nummisen kohdalla tähän on muutama selkeä syy.

Varhaisvuosiaan Numminen on kuvannut vuonna 1985 ilmestyneessä kokoomateoksessa Lapsuudenkotini (Kirjayhtymä). Vuonna 1999 julkaistu romaani Helsinkiin (Schildts). kuvaa laajasti 1960-luvun alun vaihtoehtoista modernia kulttuuritoimintaa. Kirjan päähenkilö Juho Niitty on suurelta osin Nummisen alter ego. Niitty opiskelee ja elää kulttuurin murroksesta tavoitteenaan kehittyä sivistyneeksi ihmiseksi.

Nummisen aikaa ennen oikeiden muistelmien alkuosaa valaisee myös vuonna 2016 julkaistu Jazzin Meining (Docendo). Kirjassa Numminen kertoo sanoin ja kuvin 1960-luvun alun jazzinnostuksestaan ja siitä, kuinka hän pääsi todistamaan kameroineen monien tummaihoisten maailmantähtien huikeita Helsingin-konsertteja.

Uusrahvaanomainen Orkesteri Skeppholms Fesivalilla Tukholmassa elokuussa 1970. Vas. kitaristi Raimo Sarkio ja M. A. Numminen. Kuva: Björn Sjöqvist

Ensi maaliskuussa 81 vuotta täyttävä M.A. Numminen päätyi taiteen veteraanina muistelmia kootessaan aloittamaan 1960-luvun puolivälistä, jolloin hän alkoi olla yleisesti tunnettu. Numminen asettelee muistelmissaan sanottavansa huolellisesti, mutta persoonallisen hillittömästi. Tiivistä ilmaisua selittää osaltaan materiaalin runsaus.

Nimensä muistelmat on saanut Nummisen yhdessä somerolaiskaverinsa Arto ”Mamba” Koskisen kanssa 1960-luvun lopulla säveltämästä elektronimusiikkiteoksesta Kaukana väijyy ystäviä. Sähkökvartetissa soitti lisäksi muun muassa Tommi Parko. Nummisen sanoin Sähkökvartetin äänimassa oli mystinen ja osittain kakofoninen.

Dodge Dartissa kesällä 1969. Vas. Rauli Somerjoki, Sirpa Kuosa ja M. A. Numminen. Kuva: Peter Widén

Muistelmat koostuvat lyhyistä päiväkirjamaisen tarkoista tarinoista, jolloin esimerkiksi Sähkökvartetin tarina vuoden 1968 ajalta lomittuu sujuvasti Unto Monoseen. Pitkähkön aikaa Halikon sairaalassa ollut Mononen tuli vapun aikaan käymään Helsingissä Somerolta, jossa hänen ystävänsä maanviljelijä Mauno Mentula oli järjestänyt Monoselle kotinsa yläkertaan asunnon ja ostanut hänen käyttöönsä sähköurut.

Vapunpäivänä Yleisradio esitti Pekka Gronowin tuottaman ohjelman Jokamiehen lauluja, jossa kuultiin Monosen sävellyksiä runoilijaryhmä Kiilan jäsenten teksteihin. Numminen kertoo, että Mononen oli ohjelman kuultuaan suorastaan liikuttunut ja kertoi harkitsevansa taas hakeutumista vieroitushoitoon. Numminen vinkkasi turkulaisesta psykiatri Armo Hormiasta ja lupasi edesauttaa asiaa heti seuraavana päivänä. Sitä ennen ilta kului yhdessä Gronowin kotona Pernod’ta siemaillen. ”Miun pitäs lopettaa tämän kanssa”, Unto Mononen totesi nostaen samalla maljan, johon Numminen ja Gronow vastasivat!

Samana iltana kolmikko otti itselaukaisijalla valokuvia. Ne olivat viimeiset Unto Monosesta otetut kuvat.

M. A. Numminen, Unto Mononen ja Pekka Gronow toukokuussa 1968.

Nummisen mukana tutustutaan Monosen ohella moniin suomalaisen kulttuurin ja musiikin vaikuttajiin sekä Nummisen rinnalla pitkän uran tehneisiin taiteilijoihin. Esille pääsevät muun muassa Rauli ”Badding” Somerjoki, Jarkko Laine, Markku Into, Jani Uhlenius, Pedro Hietanen, Terho Pursiainen ja Esa Saarinen. Pelkästään henkilöhakemisto on 12-sivuinen. Henkilöiden ohessa Numminen kertoo suhteestaan sekä virallisiin että epävirallisiin instituutioihin ja poliittiseen päätöksentekoon.

Yksi klassisimmista Nummis-jäynistä eli Jyväskylän Kesä -festivaalilla vuonna 1966 tapahtunut skandaali saa myös laajasti tilaa kirjassa. Nummisen ohella mukana oli muun muassa Badding. Myös suomalaisen underground-kulttuurin alku ja Suomen Talvi-sota 1939-40 -ryhmän performanssit kuvataan perusteellisesti.

Riemukkaan Uusrahvaanomaisen Jatsimusiikin synty ja sen levy Kissa vieköön! kuvataan tavalla, josta ei ole ennen tiedetty. Samaan aikaan 1970-luvun alussa Numminen levy-yhtiö Love Recordsin avulla nosti musiikkituottajana ystävänsä Baddingin kuuluisuuteen. Rock-musiikin rinnalla Numminen kuului suomalaisen lastenmusiikin uranuurtajiin.

Numminen Lempäälässä. Kuva: Helena Vapaa

Oikein kateeksi käy, kun lukee M.A Nummisen tehneen tuttavuutta vuoden 1967 loppupuolella ensin John Mayallin ja tämän Bluesbreakers-muusikoiden (Dick Heckstall-Smith, Chris Mercer, Mick Taylor, Paul Williams ja Keef Hartley) ja sen jälkeen Cream-muusikoiden Jack Brucen ja Ginger Bakerin kanssa. Eric Clapton ennätettiin temmata kaupungille haastatteluihin.

Bändit kutsuttiin Nummisen kämpille ja nämä tulivat: ”Soitin vakituiselle lestinheittäjälleni Tanelle, että tarvitsen pari pullollista Koskenkorvaa boolia varten. Tanen hyvään palveluun kuului, että juomat tuotiin ulko-ovelle asti.” Mayall päätyi näissä kekkereissä rentoutumaan Nummisen kylpyammeeseen!

Cream-kavereiden vierailuun runsas kuukautta myöhemmin varauduttiin jo ennakkoon: ”Tähän olin sentään osannut varautua etukäteen ja hankkinut monta pullollista algerialaista punaviiniä, ranskanleipää ja juustoja.”

M.A. Numminen kertoo muistelmissaan vauhdikkaasti mittavasta ja monipuolisesta elämäntyöstään taiteilijana. Kuva: SSS/Minna Filppu

Kirja tutustuttaa lukijan Nummisen uuvuttavan valtavaan työtahtiin, joka huipentui yli 300 keikkaan vuodessa 1970-luvun lopulla. Samoihin aikoihin Ruotsin jo valloitettuaan Numminen otti seuraavaksi kohteekseen Saksan liittotasavallan. Näin Numminen vei saksalaiset schlagerinsa niiden kotikonnuille.

Kuppiin ei syljetty missään, missä M.A. Numminen viihtyy muistelmissaan. Vauhtia otettiin aina, kun se oli mahdollista tai liittyi jollain tavalla esillä olleeseen asiaan. Esimerkiksi runoilija Pentti Saarikoski kuului Nummisen ystäviin, ja heidän yhteisistä hetkistään kirjassa kerrotaan värikkäästi. Eräänkin kerran Numminen herätti ravintolan wc:n pöntölle sammuneen Saarikosken ja iltaa jatkettiin valomerkkiin. Numminen kertoo kokeneensa itsekin samoissa porukoissa pöntölle sammumisen!

M.A. Nummisen muistelmat ovat vauhdikasta luettavaa. Hän on sympaattisella tavalla ympäristöään havainnoiva kanssaihminen, jolle toisten ihmisten mustamaalaaminen on vierasta, jos kohta hän kuitenkin kahlaa muistelmiensa vuosikymmenet ja tapahtumat lähes koko ajan vastavirtaan, monien odotuksia vastaan.

Kaukana väijyy ystäviä on runsaudensarvi, joka kertoo uskomattoman miehen uskomattoman tuotteliaasta elämäntyöstä. M.A. Nummisen muistelmien ensimmäisestä osasta välittyy elämäntarina, jota on tehty mielellään ja pilke silmäkulmassa.

Moniko muuten muistaa, miten M.A. Numminen liittyy Someron lääninvaihdokseen? Vuotta 1990 otettiin vastaan Someron kunnan järjestämässä lääninvaihtojuhlassa, jossa kuultiin Nummisen säveltämä ja osin sanoittama lääninvaihtolaulu. Sen esitti ulkoilmatilaisuudessa Someron sekakuoro Nummisen toimiessa solistina. Kertosäkeessä oli ripaus esperantoa!

Nummisen muistelmien avaus on paikka paikoin paljosta tarinasta ja runsaista anekdooteista johtuen uuvuttavaa. Kuitenkin tämän kirjan lukee hyvillä mielin.