Ei kolmea kyyneltä enempää

0

Hoitaja, elämäsi olisi helpompaa, jos oppisit hyväksymään, että kaikki eivät ole samanarvoisia. Kaikille eivät kuulu samat oikeudet ja kaikkia eivät koske samat velvollisuudet.

Työ kannattaa tehdä mahdollisimman vähällä tunteella. Elämä kaiken kaikkiaan on vaan epäreilua.

Surullista, mutta ilmeisen totta.

Silti sanon sinulle, hoitajalle, taistelutoverilleni, että tee työsi täydellä sydämellä. Tee se täydellä kyvykkyydelläsi. Sillä sinä päivänä, kun et enää näin viitsi työtäsi tehdä, et ole tämän alan arvoinen.

Tässä on työskennelty erityisryhmän kanssa vuoden verran niin, että raskaan korona-ajan psyykkinen kuormitus pyritään minimoimaan kaikin tavoin. On yritetty koskettaa ja olla läsnä mahdollisimman paljon niille ihmisille, jotka eivät osaa tunteita lukea muusta kuin kasvojen ilmeistä, jotka siis nyt ovat maskilla peitetyt.

On koetettu järjestää aktiviteettejä niissä rajoissa, jotka säännöt sallivat. On kannettu huolta koko yhteisöstä ja yksitellen mietitty yksilön hyvinvointia. Ja vielä paljon enemmän.

Kuka pitää meistä hoitajista huolen, kun meidän rokotukset on nyt keskeytetty? Kuka huolehtii siitä, että me olemme turvassa?

Kun halaan itkevää asukasta, joka kyynelillään kastaa poskeni ja työpaitani ja silittelen pahaa oloa pois välittämättä turvaväleistä, koska läsnäolo ja läheisyys on juuri se, mitä tämä ihminen siinä hetkessä tarvitsee, niin kuka suojelee minua? Ei kukaan.

En tarvitse kiitosta, koska tiedän, että meidän yksikkömme tekee hyvää työtä asukkaiden hyvinvoinnin eteen kaikin tavoin. Kiitoksen saamme asukkailta päivittäin.

Tarvitsen tiedon siitä, että voin tehdä työtä niin, että meidät on suojattu tarttuvalta taudilta.

Mutta ei. Rokote luvattiin, ja meidän rokottaminen sitten kiellettiin, kiitos THL.

Toki joku muu tismalleen samassa tilanteessa ja samaa työtä tekevä sen jo sai, sai jo tehosteenkin. Kaikki hoitajat eivät ole samanarvoisia.

Tästä ei mediassa puhuta, vaan kiven kovaa väitetään, että sote-henkilökunta olisi jo rokotteensa saanut ja edetään jo seuraaviin ryhmiin.

Mitä minä tälle asialle voin tehdä? En yhtään mitään. Paitsi lopettaa työnteon. Siten en altistaisi itseäni sellaiselle uhalle, jolta joku toinen samassa tilanteessa oleva hoitaja on jo suojattu.

Jokaisena työpäivänä olen lähellä. Olen tekemisissä eritteiden kanssa, pesen, rasvaan, halaan, kosketan ja vietän aikaa. Ainoa valo tunnelin päässä on ollut toivo suojasta, jonka tuleva rokote toisi.

Silloin voisin turvallisin mielin tehdä työtäni pelkäämättä tartuntaa, joka saattaisi koitua kohtalokseni, jonka asukas voisi minulle tuoda lomamatkaltaan tai kaupunkireissultaan.

Siviilissä kontaktit ovat täysin minimoitu, jotta en tieten tahtoen tartuntaa töihin veisi.

Mutta alanvaihto ei ole oikeasti vaihtoehto. Rakastan työtäni.

Yhtenä työpäivänä tätä epäoikeudenmukaisuutta miettiessä silmäkulmaani alkoi kirvelemään, enkä pystynyt kolmea kyyneltä pidättelemään. Taakseni tuli asukas, joka tapansa mukaan halusi olla lähellä ja puhua hänelle tärkeistä asioista.

Siinäkin tilanteessa olin siinä häntä varten, valmiina kuuntelemaan ja puhumaan kuten aina. Hän näki, että silmäni punoittivat ja tavoistaan poiketen hiljeni. Ja halasi hellästi ja pitkään. Unohti itsensä ja tarpeensa ja reagoi kuten me hoitajat. Halasi. Oli lähellä. Ihminen ihmiselle.

Tämä pieni ja suuri lähimmäisenrakkauden teko sai minut miettimään sitä, kuinka etuoikeutettu olen, että saan juuri näiden tiettyjen erityisten ihmisten arjen ja juhlan eteen tehdä töitä.

Koko sydämestäni haluan heille hyvää. Edes pelko vakavasta viruksesta ei estä minua tekemästä tätä työtä.

Pelolle ja rokotejärjestyksen epäoikeudenmukaisuudelle en kolmea kyyneltä enempää anna.

Olen lähihoitajaksi koulutettu ammattilainen. Työnnän omat pelkoni syrjään, otan vastaan sen, mikä eteen tulee ja koetan kaikin keinoin saada asukkaiden elämänlaadun paremmaksi joka päivä. Vaikka olenkin suojaton.

 

Hyvän ystävän työskentelyä sivusta seurannut