
Salolainen terveysteknologiayritys Evondos on päässyt mairittelevaan seuraan maailman johtavan talousjulkaisu Financial Timesin listauksessa. Lehti on noteerannut Evondosin Euroopan tuhannen nopeimmin kasvavien yritysten listalle, ja vieläpä sijalle 211.
Evondos sijoittui neljänneksi suomalaiseksi yritykseksi listalle ja alansa kategoriassa toiseksi.
– Olemme ylpeitä siitä, että Evondos on noteerattu Euroopan nopeimmin kasvavien yritysten joukkoon. Olemme kuluneina vuosina panostaneet kaupallistamiseen ja myyntiin, ja sen ansiosta saavuttaneet merkittävää kasvua, kertoo Evondosin toimitusjohtaja Eetu Koski.
Useat edelläkävijäkunnat ja -kaupungit Pohjoismaissa ovat Kosken mukaan valinneet Evondos-palvelun.
Toimitusjohtaja Koski kertoo, että kasvu tulee jatkumaan, ja se näkyy etenkin Salossa:
– Olemme rekrytoineet viime aikoina paljon ammattilaisia muun muassa tuotekehitykseen, markkinointiin, myyntiin ja asiakaspalvelutehtäviin. Poikkeusoloista huolimatta rekrytointitarpeemme on säilynyt vahvana. Henkilöstömäärämme tulee kasvamaan tänä vuonna noin 30:llä prosentilla, ja avoimista paikoista valtaosa tulee olemaan asiantuntijatehtäviä pääosin pääkonttorissamme Salossa, Koski kertoo.
Evondos laajensi tilojaan viime vuonna 800 neliömetrillä. Nyt tuotantotilaa on yhteensä noin 1600 neliömetriä.
– Laajensimme tilojamme, sillä tarvitsimme lisätilaa tuotannossa valmistusmäärien kasvun mahdollistamiseksi, Koski sanoo.
Evondos on vuonna 2008 perustettu terveysteknologiayritys, joka tarjoaa automaattista lääkeannostelupalvelua.
– Palvelumme parantaa lääkehoidon laatua, potilasturvallisuutta ja tukee itsenäistä elämää kotona. Palvelumme avulla on jaettu jo yli 8 miljoonaa lääkeannosta, Koski kertoo.
Englantilainen Financial Times on arvostettu talousalan julkaisu, joka on perustettu Lontoossa vuonna 1888. Financial Times julkaisee nyt viidettä kertaa Statistan kokoaman FT-1000-listan tuhannesta Euroopan nopeimmin kasvavasta yrityksestä. Listan perusteena on liikevaihdon kasvu vuosien 2016–2019 aikana.
Evondosin liikevaihto vuonna 2016 oli 871 000 euroa. Vuonna 2019 Evondos saavutti seitsemän miljoonan euron liikevaihdon, liikevaihto nousi edellisestä vuodesta 74 prosenttia. Kasvu jatkui Kosken mukaan myös viime vuonna vauhdikkaana.
Kosken mukaan lisäksi käyttökate kääntyi vuonna 2018 voitolliseksi ja sama kehitys on jatkunut vuonna 2019. Kasvusta kertoo myös yrityksen henkilöstömäärän kasvu viime vuonna, jolloin työntekijöiden määrä kasvoi yli 20 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna ja jolloin rikottiin myös sadan työntekijän rajapyykki.
Evondos sai alkuvuonna 2020 sijoitusyhtiö Verdanen tukemaan yhtiön kasvua.
– Meillä on tulevaisuudessa tarkoituksena kiihdyttää kasvuamme kansainvälistymisen avulla. Olemme Pohjoismaissa markkinajohtajan asemassa ja Verdanen mukanaolo vahvistaa kansainvälistä kasvuamme, Koski kertoo yrityksen tulevaisuuden suunnitelmista.
Tarkoitus on seuraavaksi panostaa voimakkaasti markkinointiin etenkin Keski-Euroopassa.
Evondos-palvelu on käytössä yli 200 kunnassa ja palvelun avulla on annettu jo kahdeksan miljoonaa lääkeannosta. Evondos työllistää yli 100 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.