Jättivoimala käynnistyy – Lounavoima alkaa polttaa jätettä tänään

6
Lounavoiman koko jätteenkäsittely on automatisoit. Järeät jätekahmarit ovat valmiina siirtämään jätettä, kun kattila pyytää.

Jätteenpoltto Lounavoiman jätevoimalassa Salossa alkaa tänään. Valtaisan kattilan täyttä tehoa on testattu polttamalla öljyä.

–  Vesi lämpiää, mutta kaukolämpöverkkoon ei tule vielä mitään, Lounavoiman toimitusjohtaja Petri Onikki totesi maanantaina illansuussa.

Jättimäisen laitoksen laitteita on otettu käyttöön vaiheittain. Onikin mukaan voi mennä vielä kolmekin viikkoa ennen kuin Salon kaukolämpö tulee pelkästään Korvenmäeltä.

– Lisäämme lämmöntuotantoa varovasti ja seuraamme tilannetta rauhassa.

Salon kaukolämpöverkon asiakkaat joutunevat odottamaan vielä kuukausia ennen kuin jätteenpoltolla tuotetun lämmön hinta on laskettu.

Yli sadan miljoonan euron jätevoimalan rakennustyöt alkoivat tammikuussa 2019. Pelkästään laitoksen kattila ja tulipesä painavat muurauksineen yli tuhat tonnia.

– Koko systeemissä on valtava määrä putkia, Petri Onikki huomauttaa.

Putkissa on nyt muutaman päivän ajan kierrätetty vettä, jotta ne puhdistuvat rakennusaikaisesta liasta. Putkistossa huuhdeltiin vielä maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Onikin mukaan ensimmäisenä käynnistettiin höyrykattila sekä savukaasujen puhdistus ja mittaus. Höyry etenee lauhdustusputkistoon, jossa se nesteytetään takaisin vedeksi.

– Monia juttuja on jo otettu käyttöön, mutta verkkoon alamme syöttää lämpöä vasta, kun laitoksen toiminta on vakiinnutettu. Se on yksi käyttöönottovaiheista.

Siirtymävaiheessa Salon kaukolämpöverkostoon pumppaa lämpöä kaksi voimalaa. Kaukolämpöputkien painetta on Onikin mukaan seurattava tarkasti.

– Sitä riskiä ei ole, että putkia pamahtaisi.

Salon kaukolämpö tulee vielä toistaiseksi vanhan sokeritehtaan kupeesta Salon voimalaitokselta, jonka omistaa nyt Vapo-konsernin sijasta ranskalainen sijoitusyhtiö Ardian. Se hallinnoi maailmalla sadan miljardin dollarin sijoitusvarallisuutta.

”Kesän ja syksyn aikana on selvinnyt, että energiaturpeen käyttö vähenee Suomessa ennakoituakin nopeammin, mikä osaltaan vaikutti Vapon päätökseen myydä Nevel” , Vapo tiedotti tammikuussa.

Valtio-omisteisen Vapon tytäryhtiö Nevel Oy omisti ja operoi Suomessa Salon voimalan lisäksi yli sataa energiantuotantolaitosta.

Sokerikadun voimalaitoksen jatkosta on sovittu, että se pysyy varavoiman tuottajana ainakin vuoteen 2024 asti. Salon Kaukolämpö Oy pitää lisäksi yllä raskaalla polttoöljyllä toimivia omia lämpölaitoksiaan huipputehojen varmistamiseksi kovilla pakkasilla.

– Varavoiman täytyy olla otettavissa käyttöön nopeasti, Petri Onikki korostaa.

Jätteenpoltolla tuotetun kaukolämmön hinta on askarruttanut kaukolämpöverkon asiakkaita koko ajan. Salon Kaukolämpö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Varajärvi (sd.) uskoo, että kaukolämpö halpenee.

– Tahtotilamme on laskea kaukolämmön hintaa, mutta vielä emme pysty sanomaan, miten se laskee.

Lounavoiman toimitusjohtaja Petri Onikin mukaan hinnoittelussa ei haluta hosua. Hänen mukaansa asiakkaiden maksama hinta voi varmistua vasta kesän jälkeen.

Lounaisen Suomen kotitalousjätteitä on viety vuosien ajan poltettavaksi Tallinnaan, Tukholmaan, Riihimäelle ja Kotkaan. Turussa ja Salossa odottaa polttamista jo kymmeniätuhansia tonneja paalattua jätettä, ja maanantaina Korvenmäkeen ajettiin ensimmäinen rekallinen jätteitä Turusta.

6 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Matti Varajärvi
1 vuosi sitten

Tarkennuksena: investointi ja kaikki lisätoimenpiteet tähtäävät siihen, että voimme tarjota kaupunkiimme edullista energiaa ja saamme ratkaistua kierrästyskelvottoman jätteen nielun.

Salolainen
1 vuosi sitten

Kaukolämmön hinnoittelu voi olla haastavaa. On luvattu, että uuden jätteenpolttolaitoksen myötä kaukolämmön hinta laskee alle 70€/MWh tasolle. Hintaahan on nostettu, jotta on varaa laskea. 2018 alussa hinta oli 67,75 € / MWh. Onko hinnan lasku miten pysyvää, sillä kaukolämmön käyttäjien on maksettava puolet laitoksen rakentamis- ja käyttökuluista.

Lounais-Suomen jätteen tuottajille on toisaalta luvattu, että voimalaitoksen valmistuttua polttokelpoisen jätteen käsittelyyn toimittamisesta syntyvät kustannukset laskevat kokonaisuutena reilut 4 milj. euroa vuodessa. Ne säästöt valuvat maakuntaan, sillä tuskin LSJH on tehnyt sopimusta, että säästöt käytettäisiin myymällä Lounavoiman kaukolämpöä Salolle hyvin edullisesti.

Salolainen
1 vuosi sitten

Kuvan perusteella jätteestä on suuri osa muovia. Paljonko lienee, olisiko 30 prosenttia?

Suomella on kovat tavoitteet vähentää hiilidioksidipäästöjä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Muovi on fossiilinen polttoaine, siitä pitäisi saada suurin osa kierrätykseen polton sijasta.

Se olisi helpompi ja kansaa vähemmän kurittava tapa kuin moni muu. Vaippojen muoveja ei tietenkään kukaan lähde pesemään ja kierrättämään, mutta varmaan muovin polton pystyisi ainakin puolittamaan?

JTV
1 vuosi sitten
Reply to  Salolainen

Kun paperi, pahvi, metalli ja lasi varmasti kierrätetään hyvin nykyisin, niin täysin typerä muovinkeräyspisteiden määrän pienuus noihin muihin nähden aiheuttaa sen, että muovijäte menee sekajätteen sekaan.

Lisäksi taloyhtiöilläkään ei taida olla vielä paķko laittaa muovinkeräyspurkkia pihaan.

Urpo
1 vuosi sitten
Reply to  JTV

Toki keräyspisteitä saisi olla enemmänkin. Itse vien muovit kerran viikossa kauppamatkalla keräyspisteeseen ja uskoakseni ylivoimaisesti suurin osa salolaisista voisi halutessaan toimia samoin. Ilmeisesti moni näin tekeekin.

Sekajätteen määrää kasvattaa tällä hetkellä muovin osalta ainakin minulla se, että läheskään kaikki muovit ei keräykseen kelpaa. Lisäksi monilla työpaikoilla ei keräystä ole edes järjestetty.

Biojätettä syntyy talvella, kun komposti ei toimi eikä työpaikoilla ole keräystä. Ainoa vastaanottopiste taitaa olla Korvenmäessä, johon ei minulla asiaa juuri koskaan ole ja jonne en parin päivän välein perunankuoria aio kuljettaa.

Nämä asiat kun saisi kuntoon, niin jätteen määrä olisi käytännössä nolla.

Monttööri
1 vuosi sitten

Polttoaineena voidaan käyttää ymmärtääkseni myös loppuun käytettyjä renkaita. Laitetaanko niitäkin tuonne jätepussien sekaan vai poltellaanko erikseen rengassatseja?