Johtoasemassa ollut FC Halikko romahti toisella puoliajalla – myös Kaustisen Pohjan-Veikot jäi ilman sarjapisteitä

0
FC Halikko taipui sunnuntaisessa kotiottelussaan FC Sportille. Kuva lauantain kotiottelusta Ylöjärven Ilvestä vastaan. Kuva: SSS/Marko Mattila

FC Halikon viikonlopun toinen kotipeli ei tuonut joukkueelle lisäpisteitä naisten Futsal-liigan säilymistaisteluun. FC Halikko johti ottelua toisen puoliajan alussa 2–1, mutta romahti lopulta 2–7-tappioon vaasalaista FC Sportia vastaan.

Samaan aikaan FC Halikon pahin kilpailija Kaustisen Pohjan-Veikot hävisi oman kotiottelunsa GFT:lle 1–4, joten kaksikon välinen ero on yhä neljä pistettä kolme peliä ennen runkosarjan päättymistä. Halikko on siis sijalla kymmenen, joka riittää sarjassa säilymiseen. KP-V on yhdestoista ja on joutumassa karsimaan liigapaikastaan. Sekä FC Halikko että KP-V nousivat täksi kaudeksi liigaan.

Laura Lehtonen ja Ronja Salmi veivät kotijoukkueen minuutin sisällä 2–1-johtoon toisen puoliajan alussa, mutta tämän jälkeen maaleista vastasi vain FC Sport. Pipsa Lahtinen, Emma Pettissalo ja Maarit Vitikka tekivät vieraille ottelussa kaksi maalia naiseen. Myös syyskaudella FC Sport oli liian kova pala halikkolaiselle, sillä Vaasassa marraskuussa pelattu ottelu päättyi kotijoukkueen 9–2-voittoon.

FC Halikon kotiotteluiden putki saa jatkoa myös tällä viikolla, kun sunnuntaina Salohalliin saapuu viidentenä sarjassa oleva Kampuksen Dynamo Jyväskylästä. Tämän jälkeen FC Halikolla on vielä jäljellä ottelut liigan kärkikaksikkoa Ilvestä (kotona) ja MusaFutsalia (vieraissa) vastaan.

Naisten Futsal-liiga
FC Halikko–FC Sport 2–7 (0–1)
FC Halikon maalit: 22.07 Laura Lehtonen 1–1, 23.07 Ronja Salmi 2–1.
FC Halikon seuraava ottelu: FC Halikko–KaDy Salohallissa sunnuntaina 14. maaliskuuta kello 16.