Kemiönsaaressa taas uusia koronatartuntoja, Salossa nollapäivä

3

Kemiönsaaressa on neljä uutta koronaan sairastunutta, kertoo Terveyden ja hyvinvinnin laitos (THL) maanantaina. Salossa uusia sairastuneita ei ole, mutta sen sijaan Paimiossa on jälleen yksi uusi.

Kemiönsaaressa tartuntojen kokonaismäärä nousi 53:een ja Paimiossa 158:aan. Salossa koronatartuntojen kokonaismäärä on sama kuin sunnuntaina, 385. Virheelliset positiiviset tartunnat kummittelevat siis todennäköisesti edelleen THL:n Salon tilastossa.

 

RAVINTOLOITA koskeva koronasulku tulee voimaan todennäköisesti maanantain ja tiistain välisenä yönä. Eli maanantaina ravintolat ovat vielä auki, mutta tiistaina kiinni.  Eduskunta hyväksyi maanantaina lakiesityksen, joka sulkee ravintolat suurimmassa osassa Suomea ainakin kolmeksi viikoksi.

Ruuan ulosmyynti ravintoloista on kuitenkin sallittua. Henkilöstöravintolat ja paikat, jotka eivät ole niin sanotusti yleisölle avoimia, voivat olla auki.

 

LISÄKSI MAANANTAINA 8.3. astuu Varsinais-Suomessa voimaan tiukempi tilojen sulkua koskeva pykälä.

Sulkupäätös koskee sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun, sekä rajattuja ulkotiloja, joita käyttää samanaikaisesti yli 50 asiakasta tai osallistujaa.

Rajoitukset koskevat esimerkiksi joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen käytettäviä sisätiloja sekä kuntosaleja.

Lisäksi rajoitukset koskevat seuraavia tahoja: yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat ja niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat, tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat. Myös huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat, sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat, kauppakeskusten yleiset oleskelutilat suljetaan. Sulku ei koske vähittäiskaupan liiketiloja ja palvelujen tarjoamiseen käytettäviä tiloja tai kulkua niihin.

Tämä määräys on voimassa kaksi viikkoa ja perustuu tartuntatautilain pykälään 58 g, kertoo Aluehallintovirasto.

Alle 10 hengen kokoontumiset ovat näissä tiloissa mahdollisia, kun lähikontaktit pystytään välttämään kokonaan.

Päätös ei koske

  • ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa
  • sellaisia tiloja, joissa toiminta on järjestetty siten, että tilassa on enintään kymmenen henkilöä kerrallaan.
  • Tiloja voivat käyttää vuonna 2008 syntyneet tai sitä nuoremmat lapset harrastustoimintaan.

 

Uudet koronatartunnat Salossa ja lähikunnissa 8.3.2021

  • Salo 0 (yhteensä 358)
  • Somero 0 (yhteensä 31)
  • Paimio +1 (yhteensä 158)
  • Sauvo 0 (yhteensä 20)
  • Kemiönsaari +4 (yhteensä 53)
  • Koski 0 (yhteensä 9)
  • Marttila 0 (yhteensä 7)
  • Turku +36 (yhteensä 3 667)
  • Varsinais-Suomi +49 (6 072)
  • Suomi +459 (62 522)
  • Lähde: THL.

 

Kemiönsaaressa on Varsinais-Suomen toiseksi korkein koronan ilmaantuvuus. Vain Oripää on edellä. Oripään pienessä kunnassa on ollut useita uusia tartuntoja viime ja edellisviikolla.

Salon ilmaantuvuusluku ei ole tarkka, sillä siinä on vielä ylimääräisiä tartuntoja.

Taivassalossa on korkein rokotekattavuus Varsinais-Suomessa. Siellä on 15 prosenttia väestä saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Myös Mynämäki, Sauvo ja Pöytyä ovat rokotekattavuudessa maakunnan etujoukoissa.
Salossa kattavuus on Varsinais-Suomen häntäpäätä, mutta ei enää huonoin. Salossa reilu 8 prosenttia väestä on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Toisen annoksen on saanut 1,8 prosenttia kaupungin väestöstä.

Made with Flourish
9.3. kello 12:20: Korjattu Marttilan kokonaistartuntojen määrä. Oikea luku on 7, uutisessa luki ensin virheellisesti 6. 

 

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Luvut vääristyvät
6 kuukautta sitten

Mikä oli se lauantainen luku? On lukua korjattu? Ei ainakaan kokonaistartuntojen määrässä näy nämä väärin testatut, eli edelleen lauantain luku 17.

JTV
6 kuukautta sitten

Aivan. Jopa TS julkaisi viikonloppuna että Salossa olisi 12 tapausta liikaa. Miksei tosiaan THL:n tilastot korjaannu, vai oliko tuo 17 sittenkin oikein?

Jorma Tenhunen
6 kuukautta sitten

Salon kaupoissa nuoriso käy maskeitta. Uusi muotiko?