Keskusta haluaa Somerolla kouluruuan etäopetuksen aikana myös kylille – jakelussa ruuat haettaisiin koulukuljetusten pysäkeiltä

2
Somerolla kouluateriat haetaan etäopetuksen aikana keskustasta Kiiruun koululta. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Someron Keskusta haluaa, että kouluateriat kuljetetaan etäopetuksen aikana myös haja-asutusalueelle.
Keskusta esittää kannanotossaan, että ateriat vietäisiin koulukuljetusreittejä pitkin haja-asutusalueelle. Oppilaat voisivat tällöin noutaa ateriansa samoilta pysäkeiltä, joita käyttävät koulumatkoillaan.
Someron Keskusta toteaa ylimääräisen yleisen kokouksen tekemässä kannanotossa, että aterioiden haun keskittäminen Kiiruun koululle asettaa eri puolilla kaupunkia asuvat oppilaat eriarvoiseen asemaan. Samalla huomautetaan, että perusopetuslain mukaan oppilaiden tulee saada ilmainen ateria jokaisena koulupäivänä.

Someron Keskustan sihteeri Jaana Kyyrä kertoo, että kauempana keskustasta asuvien oppilaiden perheiltä on tullut palautetta etäopetuksen aterioista.
– Kiiruun koululle keskitettyä hakusysteemiä pidetään hankalana. Toivomme, että aterioihin mietittäisiin toimivampaa ja tasa-arvoisempaa ratkaisua nyt, kun ostoseteleitä ei saa enää valtakunnallisen ohjeen mukaan käyttää, Kyyrä sanoo.
Kyyrä huomauttaa, että esimerkiksi Pitkäjärvelle kuljetetaan kouluruoka jo normaalioloissa.
Aterioiden kuljetuksesta syntyvät kustannukset voidaan keskustan mukaan kattaa koulukuljetuksista säästyvistä määrärahoista.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Pasi Lehtovaara
2 kuukautta sitten

Somero jakaa ruokaa myös lukiolaisille Salo ei….

Tammisiltalainen
2 kuukautta sitten

Vaalit lähestyvät, vaikka juuri siirtyivätkin. Valtapuolue Keskustalle kustannus ei vaalien lähellä merkitse mitään.