Koronatilanne synkkenee

0
Husin sairaaloiden teho-osastoilla oli viime viikolla ennätysmäärä nuoria koronapotilaita.

Koronatartunnat lisääntyvät Suomessa huolestuttavaa tahtia. Viime viikolla todettiin 3 909 tartuntaa, mikä on suurin määrä koko pandemian aikana. Päiväkohtaiset luvut ovat olleet ennätyslukemissa myös kuluneella viikolla.

Synkkien lukujen taustalta löytyy herkästi leviävä viruksen brittimuunnos. Virusmuunnos ja suomalaisten tuudittautuminen rauhalliseen koronatilanteeseen ovat huono yhdistelmä, joka nyt näkyy tartuntojen rajuna kasvuna.

Taistelussa koronaa vastaan ollaan siirrytty ennalta ehkäisevistä toimista täyteen sotaan. Jälkikäteen on helppo todeta, että torjuntataistelu rajalla epäonnistui. Virusmuunnokset pääsivät Suomeen ja leviävät nyt vauhdikkaasti.

Kansainvälisten kokemuksen mukaan koronaviruksen brittimuunnoksella on noin 1,5-kertainen tartuttavuus. Näyttää myös siltä, että brittivarianttiin liittyy jopa 40 prosenttia suurempi sairaala- ja tehohoidon tarve.

Rokotteet tehoavat myös tähän muunnokseen, mutta hitaasti etenevä rokotustahti ei kevään tartunnoilta pelasta.

Erityisen voimakkaasti virus jyllää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella. Tilanne on huolestuttava myös monessa muussa maakunnassa. Myös Varsinais-Suomessa mitattiin viikon aikana uusia tartuntaennätyksiä.

Salossa on viime viikkoina selvitty ilman isoja tartuntaryppäitä. Tartuntoja on kuitenkin raportoitu päivittäin.

Esimerkit muualta kertovat, miten nopeasti rauhallinen tilanne voi muuttua. Yksi yskivä matkustaja voi hetkessä aiheuttaa useiden kymmenien tartuntojen ketjut. Näin tapahtui Helsingistä Savonlinnaan tammikuussa kulkeneessa bussissa.

Viruksen leviäminen saadaan kuriin vain rajuilla toimenpiteillä. Niitä onkin luvassa, kun ravintoloita ja harrastetiloja suljetaan. Toimenpiteet voivat kuulostaa kovilta, mutta niihin on vankat perusteet. Sairaanhoito uhkaa kuormittua, jos tartuntojen määrä kasvaa. Vakava covid-tauti ei uhkaa vain iäkkäitä ja riskiryhmiä. Tehohoidossa on myös nuoria perusterveitä koronapotilaita.

Sulkutoimien lisäksi jokaisen kansalaisen pitää kantaa oma vastuunsa. Oireisena ei liikuta yleisillä paikoilla, vaan mennään koronatestiin. Pidetään entistä pidemmät turvavälit, käytetään maskeja ja pestään käsiä.

Eristäytyminen tuntuu ikävältä, mutta muutamien viikkojen pitäytyminen omissa oloissa voi katkaista ärhäkkään virusmuunnoksen lennon.

Kun päästään kesän kynnykselle, alkaa rokotteista olla jo merkittävää apua pandemian hallinnassa.