Salo yrittää selvittää, kuka omistaa Raivaajankatu 18:n vanhan talon

2
Raivaajankatu 18:n rakennus on rapistunut ja tontti villiintynyt.

Raivaajankatu 18:ssa, Salon keskustassa, seisoo ryhdikäs vanha puutalo.

Talo on jo parhaat päivänsä nähnyt ja kaikin puolin rapistunut.

Ikkunoihin on naulattu levyjä, ja seinästä irvistää pehkaantunut hirsi. Lautavuoraus on tummentunut ja näyttää pehmeältä.

Seinustalla kasvaa taloa korkeampia puita, jotka olisi pitänyt raivata pois jo aikaa sitten pois.

Lumet on auraamatta ja piha hoitamatta. Katto näyttää ehjältä.

Omakotitalon omistaa yhtiö, Asunto Oy Salon Raivaajankatu 18. Juuri muuta talosta ei tiedetäkään.

Naapurustossa puhutaan, että talon viimeinen asukas kuoli parikymmentä vuotta sitten ja jätti jälkeensä lauman kissoja. Sen jälkeen tontilla on on ollut hiljaista.

Taloon pesiytyi huhupuheiden mukaan hämäräjengiä, minkä jälkeen ikkunat levytettiin umpeen.

Salon kaupunki on yrittänyt tavoitella talon omistajaa pitkään. Kaupungin velvollisuutena on varmistaa, että rakennukset ympäristöineen pidetään kunnossa.

– Kyseinen tapaus on ollut esillä jo edeltäjäni aikana ja hänen edeltäjänsä aikana, Salon rakennus- ja ympäristövalvonnan johtaja Janne Ranki kertoo.

Kaupunki on yrittänyt ottaa yhteyttä talon omistavaan yhtiöön monta kautta. Se ei ole ollut liikkeellä yksin: omistajasta ovat olleet kiinnostuneet muun muassa liikelaitos Salon vesi ja verottaja. Viestiä on yrittänyt toimittaa myös haastemies, mutta onnistumatta.

– Olemme käyttäneet tässä tapauksessa mielikuvitusta, mutta mikään ei ole toiminut. Suomessa rakennuksen omistaja voi vain kadota. Tämä on malliesimerkki siitä, Janne Ranki sanoo.

Kaupunki aikoo kokeilla vielä yhtä keinoa. Rakennus- ja ympäristölautakunta on päättänyt, että se esittää yleisen edun nimissä Raivaajankadun talon omistavan asunto-osakeyhtiön asettamista selvitystilaan.

Asiassa tehdään hakemus patentti- ja rekisterihallitukselle. Hakemuksen tekee asianajaja Jari Niinistö, koska kaupungin viranhaltija ei voi toimia selvitysmiehenä.

– Yhtiöllä ei ole ollut toimintaa pitkään aikaan, eikä rakennuksella ole ilmeisesti enää edustajaa tai omistajaa, Janne Ranki perustelee hakemusta.

Hän korostaa, ettei Salon kaupunki ole hankkimassa kiinteistöä itselleen eikä tavoittele taloudellista etua. Rakennus- ja ympäristövalvonnan intressi on, että kiinteistölle saataisiin selkeä omistus ja se siistiytyisi.

– Nyt yritetään tällaista ja katsotaan, onnistuuko. Siitä ei ole mitään takeita, mutta yritetään ainakin, Ranki toteaa.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Lakia tuntematon
1 kuukausi sitten

Asunto-osakeyhtiön ei ole tarvinnut vuosiin maksaa veroja tai esimerkiksi vuokraa tontista? Ei luulisi olevan kovin iso työ soittaa kaupparekisteriin ja pyytää tietoja.

Talon asukkaat omistivat kyseisen ja osakeyhtiön, ja jos heistä aika on jo jättänyt, niin ei kai firman konkurssiin hakeminen niin vaikea prosessi ole.

MDI
1 kuukausi sitten

Tämä on juuri sitä Raivaajankadun korvaamatonta kulttuurimaisemaa, jonka takia ns. Tunnin juna pitäisi kuulemma unohtaa.