Tiistaina on datankeruuottelu – Vilpas ja Seagulls saattavat pelata lyhyehkössä ajassa vastakkain yhdeksän kertaa

0
Seagulls (kuvassa oikealla Kendale McCullum) palasi maaottelutauolta lauantaina. Vilppaan edellisestä ottelusta on aikaa noin kaksi ja puoli viikkoa. (kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari)

Koronaviruksen aiheuttamia muutoksia miesten Korisliigaan, osa noin 1 732: liigakautta on pelattu yli neljä ja puoli kuukautta, mutta Salon Vilpas ja Helsinki Seagulls kohtaavat ensimmäistä kertaa tiistaina.

Osa noin 1 733: toinen keskinäinen peli tulee jo ensi viikon tiistaina, ja kaikkiaan joukkueet saattavat pelata vastakkain huhtikuun puoliväliin mennessä yhdeksän kertaa.

Seagullsin käytännössä varma runkosarjan voitto ja Vilppaan hyvin todennäköinen neljäs sija merkitsisivät näiden joukkueiden kohtaamista välierissä, kunhan joukkueet vain hoitavat itsensä puolivälieristä jatkoon.

Asetelma on siis monin tavoin erittäin poikkeuksellinen.

– Valmistauduimme tiistain peliin katsomalla vastustajan juttuja selvästi tavanomaista enemmän. Tämä jo ihan siksi, että pudotuspelit alkavat hyvin nopeasti sen viimeisen runkosarjamatsin jälkeen. Nyt valmistelutöitä on tehty, kun aikaa siihen on ollut runsaasti, kertoo Vilppaan päävalmentaja Sami Toiviainen.

Sekä Toiviainen että Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso toteavat, että valmentajien tehtävä on miettiä myös mahdollisia keskinäisiä välieriä.

– Sinänsä välieriin ja varsinkin keskinäisiin sellaisiin on vielä pitkä matka. Tilanne on kuitenkin oikeastaan aika hauska. On hyvä kohdata tässä vaiheessa kahdesti: näemme, mitä Vilpas oikeasti meitä vastaan haluaa tehdä. Tämä tiistain matsi on sellainen datankeräyspeli, Laakso kuvailee.

Todennäköistä on sekin, että tiistaisessa runkosarjan päätöskierroksen pelissä kummallakaan joukkueella ei ole sijoituksellista panosta.

– Jotain pelillisiä kokeiluja saatettaisiin siinä tilanteessa, mutta ketään pelaajaa en välttämättä jättäisi silti pelaavasta kokoonpanosta pois. Sekin on joka tapauksessa hyvä valmistava ottelu, ja liika varmistelu voi joskus kolahtaa omaankin nilkkaan, Laakso mainitsee.

– Tottakai on turhaa riskeerata siinä tilanteessa, jos jollain pelaajalla on kolhu. Silti on tärkeää, että saamme kokeiltua peleissä mahdollisimman paljon niitä uusia taktisia juttuja, joita olemme tässä pitkällä maaottelutauolla harjoitelleet, toteaa Toiviainen.

Suuria salaisuuksia pelaamiseen ei mahdollisten lisäottelujen kohdalle osuessakaan piiloteta. Molemmat valmentajat huokuvat luottavaisuutta oman joukkueensa tilanteeseen.

– Ei meidän tarvitse mitään piilotella. Meitä on varmasti vaikeaa skoutata siinä mielessä, että hyökkäysvaihtoehtoja on paljon ja tulemme eri peleihin vähän eri tavalla, Laakso huomauttaa.

– Tuomme pudotuspeleissä varmasti muutaman uuden jutun pelaamiseemme. Toisaalta ne uudet jutut tuskin suuremmin yllättävät ketään vastustajajoukkueiden valmentajista, Toiviainen naurahtaa.

Vilpas on päässyt harjoittelemaan varsin laadukkaasti pitkän tauon aikana. Aatu Kivimäen yläraajavamma pitää hänet sivussa Salohallin pelistä ja mahdollisesti viimeisestä runkosarjaottelusta. Viimeistään pudotuspelien alkuun häntä odotetaan takaisin kokoonpanoon.

– Meillä oli noin viikko sitten kaksi erittäin hyvää harjoitusta peräkkäisinä päivinä. Mietinkin, että onpa hienoa saada näin hyviä treenejä, vaikka silloin olivat poissa kaksi takamiestä (Kivimäki ja Perttu Blomgren) sekä maajoukkuetason pelaaja (Susijengin matkalta vielä palautunut Mikko Koivisto), Toiviainen huomauttaa.

Kivimäen poissaolo lisää Deondre Parksin peliminuutteja ykköspaikalla, vaikka lähtökohtaisesti toiveena on hänen pelaamisensa kakkosena.

– Parks on ollut harjoituksissa tosi hyvä jouduttuaan Rannikon Teemun kanssa eri viisikoihin, päävalmentaja kehuu.

VILPAS–SEAGULLS TIISTAINA KELLO 18.30 SALOHALLISSA

Liigan selvästi parhaat puolustukset

Lähtökohdat: Koko kaudella yhden ottelun hävinnyt Seagulls varmistaisi voitolla runkosarjan ykkössijan. Vilpas pyrkii vielä ylöspäin neljänneltä paikalta, mutta asia ei ole enää pitkään aikaan ollut sen omissa käsissä.

Ottelussa kohtaavat tilastollisesti kaksi liigan selvästi parasta puolustusjoukkuetta. On mielenkiintoista nähdä, miten tasokkaat hyökkäykset pystyvät juonimaan korintekotilanteita.

Seuraa häntä: Ladarien Griffin. Kun Juho Nenonen on poissa henkilökohtaisen syyn vuoksi, kasvaa Griffinin vastuu eksponentiaalisesti. Kevättä kohti mentäessä hänen onnistumisensa on erittäin tärkeää.

Kokoonpanot:
Vilpas: Deondre Parks, Myles Stephens, Mikko Koivisto, Teemu Rannikko, Ladarien Griffin, Tuukka Juntunen, Elias Eerikinharju, Riku Laine, Jeremiah Wood. Poissa: Perttu Blomgren, Aatu Kivimäki, Juho Nenonen.
Seagulls: Kendale McCullum, Porter Troupe, Shawn Huff, Timo Heinonen, Antti Kanervo, Sakari Laakso, Tuukka Kotti, Sami Tahvanainen, Emil Skyttä, Wayne Martin, Corban Collins. Ei poissaoloja.

Tulosennuste: 84–86

Jokerikortti Porter Troupe

Vaikka jäljellä olevien runkosarjaottelujen sijoitukselliset panokset eivät ole jättimäiset, nähdään joka tapauksessa mielenkiintoisesti suuntaa siitä, missä Vilpas ja Seagulls toisiinsa verrattuna menevät.

– Kun katson asioita oman joukkueen väritteisten lasien läpi, on meillä ripauksen parempi joukkue kokonaisuutena, miettii Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso.

– Vilppaalla on jokaiseen tärkeään positioon ihan huippuluokan äijä: liigan eliittiluokan palloskriinien käyttäjä (Teemu Rannikko), heittäjä (Mikko Koivisto) ja korinaluspelaaja (Jeremiah Wood). Silti niilläkin pelipaikoilla on jopa aika tasaista Kendale McCullumin, Antti Kanervon sekä Tuukka Kotti–Wayne Martin -duon vastatessa huutoon, hän lisää.

Seagullsin kohdalla puhutaan ymmärrettävästi paljon superkokeneesta kotimaisesta nelikosta (Kanervo, Kotti, Shawn Huff, Timo Heinonen). Yhtä ymmärrettävästi suitsutusta ovat saaneet McCullum ja Martin. Tarinaa on luonnollisesti riittänyt myös kesken kauden mukaan tulleesta Corban Collinsista ja hämmästyttävästi divari A:han siirtyneestä Max Besselinkistä.

Tutkien ulkopuolella etenee 37-vuotias Porter Troupe, kauden hyvin harvakseltaan heittäen kahdeksan pisteen ja noin kahden levypallon keskiarvoilla pelannut mies.

– Troupe on pudotuspeleihin meidän jokerikorttimme eli pelaaja, joka voi yllättää monet vastustajat, Laakso aloittaa kuvailunsa.

– Ensinnäkin hän on jalkavaivojen jäljiltä vihdoin täydessä kunnossa. Kun hän tuli viime pelissä kentälle, oli hän jo herra ja hidalgo. Kun Besselink päätti mitä päätti, kasvavat Troupen minuutit saman tien.

Pelaajan määritteleminen takamieheksi tai laitahyökkääjäksi olisi virhe.

– Hän pystyy pelaamaan tarvittaessa kaikkia paikkoja ykkösestä neloseen. Kyseessä on erittäin hyvä heittäjä, joka pystyy rankaisemaan ajamallakin, vaikkei hän tuossa iässä enää mikään urheilullisuuden supertähti ole. Lisäksi hän on yksi joukkueen monista johtajista, joka pystyy myös rauhoittamaan kokemattomampia maanmiehiään tarvittaessa, Laakso luonnehtii.