Yläkoulujen etäopetuksesta ei ole vielä päätetty – koronaryhmä arvioi tilannetta tiistaina

0
ylioppilas
Salossa valmistellaan mallia, miten koronakaranteeniin määrätyt abiturientit voivat osallistua ylioppilaskirjoituksiin.

Salossa valmistaudutaan siihen, että yläkouluissa, lukioissa ja ammattioppilaitoksessa siirrytään kokonaan etäopetukseen ensi maanantaina. Päätöstä asiasta ei ole vielä tehty.

Maan hallitus on linjannut, että ensi maanantaina yläkoulut ja toisen asteen oppilaitokset siirtyvät etäopetukseen. Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä oli perjantaina sitä mieltä, että epidemiologisen tilanteen perusteella tällaista suositusta ei maakunnassa ole syytä antaa. Ryhmä arvio tilannetta uudelleen huomenna tiistaina.

Kaupunki valmistelee tällä hetkellä yläkoulun ja toisen asteen opetuksen siirtämistä kokonaan etäopetukseen ensi maanantaista alkaen, jos siihen liittyvät määräykset ja suositukset annetaan.

Viime kevään kokemusten perusteella kaupungin valmiudet etäopetuksen toteuttamiseen ovat hyvät, todetaan Salon kaupungin maanantaina julkaisemassa tiedotteessa.

Kaupunki valmistelee myös mallia, miten koronakaranteenin määrätyt abiturientit voivat osallistua ylioppilaskirjoituksin erillisessä tilassa. Karanteeniin määrätään muun muassa altistuneita, joiden testitulos on negatiivinen.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto kiristi viime viikolla kokoontumisrajoituksia muun muassa niin, että esimerkiksi yleisötilaisuuksiin tai yleisiin kokouksiin saa osallistua korkeintaan kuusi henkilöä. Määräys koskee sekä sisällä että rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä tapahtumia. Se on voimassa 26. maaliskuuta asti.

 

KOMMENTTI: Tilanne vaihtelee – entä rajoitukset?

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoi viime viikolla, että

”kuntien epidemiologinen tilanne vaihtelee suuresti, joten kunnat ovat jo nytkin tehneet omat arvionsa esimerkiksi etäopetukseen siirtymisestä” (SSS 27.2.).

Vaihteluväli on suuri. Pahinta epidemia-aluetta on pääkaupunkiseutu. Helsingissä ilmaantuvuusluku eli tartuntojen määrää 100 000 asukasta kohti on noin 350 ja Uudellamaalla 250. Turussa luku on yli 200 ja Varsinais-Suomessa noin 150.

Salossa, Turun ja Helsingin välissä, ilmaantuvuus monin kerroin vähäisempää. Luku on noin 50. Tällä viikolla nähdään, ajetaanko koko pandemian ajan hyvin erilaisissa tilanteissa olleita alueita samaan häkkiin.