Iron Maiden saapuu ensi vuonna Suomeen – Rockfest palaa Hyvinkään lentokentälle

0
Iron Maiden on käynyt Suomessa lukuisia kertoja. Kuva Helsingin Hartwall Areenalta kesältä 2005. Yhtyeen laulusolisti on Bruce Dickinson. Kuva: SSS-arkisto/Veli-Matti Henttonen

Brittiläinen metallimusiikin ikoni Iron Maiden saapuu ensi vuonna pääesiintyjäksi Hyvinkään Rockfestiin. Tapahtuman tuottava Nelonen Media Live. Iron Maidenin Suomeen yleisön pyynnöstä. Yhtye aloittaa kiertueensa Hyvinkäältä.

Yli 100 miljoonaa levyä myynyt suosikkiyhtye palaa Suomeen neljän vuoden tauon jälkeen. Yhtye oli buukattu jo viime vuoksi Tampereella pidettäväksi suunniteltuun Rockfestiin, mutta tapahtuma jouduttiin perumaan.

Bruce Dickinson vauhdissa. Kuva: TS-arkisto/Natalia Kopkina

Rockfestiä juhlitaan Hyvinkään lentokentällä torstaista lauantaihin 2.–4. kesäkuuta 2022. Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017, jolloin tapahtumapaikkana oli Vantaan Vehkala. Kahtena seuraavana vuonna se järjestettiin Hyvinkäällä. Tapahtuman ostanut Nelonen Media Live päätti siirtää festivaalin Tampereelle, mutta koronapandemian takia tapahtuman järjestäminen jouduttiin perumaan sekä viime että tältä vuodelta. Vuosien 2020 ja 2021 Rockfest-liput käyvät sellaisenaan ensi vuoden tapahtumaan.

Ensi vuoden Rockfest-lippujen myynti alkaa jo tällä viikolla. Kolmen päivän festivaaliliput tulevat myyntiin Tiketissä ja Lippupisteessä perjantaina 16. huhtikuuta. Myyntiin saapuvat festivaaliliput (189 euroa), Premium-liput (269 euroa) ja VIP-liput (349 euroa). Muiden lippujen myynti alkaa myöhemmin.

Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.